Pyhäinpäivä
Teija Laineen saarna 5.11.2011
Matt. 5: 1–12
Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
»Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.»
Kuulimme juuri alun opettajista suurimman saarnasta. Tuo opettaja oli Jeesus. Jeesus, joka puhui sitä, mitä Isältään oli oppinut. Jeesus tunsi Jumalan tahdon, sillä hän oli ollut Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Jeesus julisti Jumalan valtakunnan tuloa maailmaan. Tuo valtakunta ei välttämättä ollut sellainen, minkälaisena mahtavaa valtakuntaa yleisesti ihmisten ajattelussa pidettiin. Jumalan valtakunnassa arvoasteikko on kääntynyt ihmisten ajatteluun nähden ylösalaisin.
Jeesus suuntasi sanansa opetuslapsilleen, jotka olivat jättäneet kaiken ja lähteneet hänen seuraansa oppiakseen sen, mitä Jumala tahtoo heille opettaa. Samanaikaisesti tätä opetuspuhetta oli kuulemassa tuhansittain muita ihmisiä. Jo saarnapaikka oli sellainen, jonne jokaisen oli helppo tulla. Tila oli kaikille avoin vuorenrinne. Ääni kuului kauas ja sanoma oli uteliaitten etsijöittenkin saavutettavissa. Jeesus ei aja luotaan ketään pois. Kaikki saavat tulla. Jeesus ei rajoita rakkauttaan eikä armoaan vain pienelle joukolle kuuluvaksi. Hän on tullut kaikkia ihmisiä varten. Hän on kaikkien ihmisten Opettaja ja Vapahtaja.
Edelleen tuo Jeesuksen vuorisaarnan opetus on luettavanamme. Sitä on toistettu sukupolvelta toiselle ja opetettu vuodesta toiseen. Jeesus avaa vuorisaarnassa meille Jumalan tahdon saarnaten sitä jopa vaativampana kuin Jeesuksen ajan lainoppineet saarnasivat. Siksipä voimme todeta, että jos olemme tarkkoja ja rehellisiä kuulijoita, Jeesuksen sanat tuomitsevat meidät jokaisen. Ne osoittavat meille, että emme ole Kristuksen kirkkona olleet sanan tekijöitä. Olemme hyviä kuulijoita, mutta Jeesuksen seuraamisessa olisi edelleen meillä kirkkona ja yksittäisinä kristittyinä parantamisen varaa.
Tämän päivän teksti on kuitenkin vain alku Jeesuksen vuorisaarnan opetuksille. Jeesus aloittaa siunaamalla ja kiittämällä opetuslapsiaan. Jeesus ei tuomitse, vaan siunaa. Jeesus antaa ennen kuin vaatii.
Jeesus luettelee pitkän listan asioita, jotka tekevät ihmisestä autuaan ja siunatun. Yleinen mielipide Jeesuksen aikaan oli, että Jumalan siunaamia olivat rikkaat ja mahtavat yhteisönsä kunnioittamat ihmiset. Jos kerran Jumala on kaiken hyvän antaja, niin se, jolle tätä maallista hyvää oli kertynyt, oli yksinkertaisen logiikan mukaan se kaikkein siunatuin. Nytpä kuitenkin Jeesus korjaa tätä perustavanlaatuista ajatteluvirhettä. Mitä Jeesus siis opettaa?
”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Tässä Matteuksen evankeliumin kohdassa puhutaan hengessään köyhistä, mutta Luukas on kirjannut Jeesuksen sanoiksi hyvin yksinkertaisesti vain sanan köyhät. ”Autuaita olette te köyhät.” Jeesuksen aikana ero köyhien ja rikkaiden välillä oli huimasti suurempi kuin nykyään meillä länsimaissa. Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset edustivat köyhempiä yhteiskuntaluokkia. Tämän lisäksi he olivat luopuneet kaikesta maallisesta omaisuudesta ja sen tavoittelusta ja lähteneet Jeesuksen seuraajiksi. Se oli köyhyyttä se. He eivät tavoitelleet enää rikkautta. Heidän elämässään oli arvojärjestys muuttunut. Jeesuksen seuraamisesta oli tullut elämän tärkein asia, muu oli toisarvoista. He pitivät aarteenaan Jumalan valtakuntaa. Se aarre heille kuuluikin. Se oli heillä jo nyt, ja sen he saisivat omistaa ikuisesti. Tämän arvojärjestyksen ylläpitämiseen Jeesus meitä kutsuu edelleen. On kuitenkin varmasti syynsä sille, että Matteus muistaa Jeesuksen puhuneen hengessään köyhistä. Ei pelkää köyhyys tee ihmisestä siunattua ja autuasta. On paljon köyhiä, jotka syyttävät Jumalaa köyhyydestään ja kasvattavat näin sydämeensä katkeruutta ja vihaa. Jumalan mielen mukainen köyhyys on mielenlaatu, joka ottaa positiivisella elämänasenteella vastaan kaiken sen, mitä Jumala elämään antaa luottaen Jumalan suurempaan viisauteen ja ennen muuta Jumalan rakkauteen silloinkin, kun oma viisaus ja järkeily viittaisi aivan toisaalle. Kun oma mieli on avoin ja tyhjä, on Jumalalla suuremmat mahdollisuudet avata omia salaisuuksiaan ja täyttää sisäisellä rikkaudella. Sisäistä rikkautta on se, mitä ei voi rahalla mitata, mutta mikä tekee elämästä elämisen arvoisen.
Jeesus julisti autuaiksi murheelliset. Murheelliset saavat lohdutuksen. Lohdutus, joka saapuu murheen keskelle, on suuren suuri siunaus. Jesajan kirjassa luvataan: ”Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot, kaikki yhdessä iloitkaa! Herra on antanut kansalleen lohdutuksen, hän on lunastanut vapaaksi Jerusalemin.” (Jes. 52: 9) Jeesus oli oleva tuo lohdutuksen tuoja. Jeesus itse oli lunastava meidät vapaiksi kaikista synneistämme. Jeesus oli tuova ilon. Meistä ei tee autuaita se, että tavoittelemme murheellisuutta, vaan murheellisen tekee autuaaksi se, että Jeesus tulee hänen luokseen ja saa häntä lohduttaa. Jeesus sanoo: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.” (Joh. 15: 11) Tästä oli jo ennustettu Jesajan kirjassa: ”Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas. - Minä, minä olen teidän lohduttajanne.” (Jes. 51: 11-12.)
Jeesus nosti esille kärsivällisyyden. Missä on meidän aikanamme kärsivällisyys? Löytyykö sitä enää hyveluettelosta laisinkaan? Kärsivällisyys on kuitenkin taito, jonka tulisi ihmisessä kasvaa iän myötä. Sen kasvu voi olla kovin hidasta, mutta se onkin yksi Pyhän Hengen hedelmistä, eli niistä asioista, joita Jumala on luvannut meille antaa lahjaksi, vaikkei meissä itsessämme tuntuisi olevankaan tuota kärsivällisyyttä. Pienten lasten vanhemmat tietävät, miten tarpeen on kärsivällisyys lasten kasvatuksessa. Kärsivällisyys on aarre, jota tarvitaan kaikissa ihmissuhteissa. Kärsivällisyyden synonyymeja ovat sävyisyys ja omalla tavallaan myös lempeys, joka ainakin kulkee käsi kädessä kärsivällisyyden kanssa. Kärsivällisyys kertoo myös jotain uskosta ja luottamuksesta Jumalaan. Rukoilen, enkä vielä ole saanut Jumalalta sitä vastausta, minkä haluaisin saada. Odotan kärsivällisesti. Luotan siihen, että Jumala vastaa ajallaan ja tavallaan. Jättäydyn Jumalan rakkauden varaan, enkä huolehdi ja säntäile sinne tänne. Jumala tietää. Jumala tietää paremmin kuin minä. Voin hymyillen jatkaa matkaa.
Jeesus lupaa, että ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano tulevat ravituiksi. Mitä se sellainen vanhurskauden nälkä ja jano oikein on? Mitä se vanhurskaus on? Me selitämme sanan vanhurskas tarkoittavan Jumalalle kelpaamista. Kun Jeesus puhuu vuorella kansalle, ei ole vielä suomalaista sanaa vanhurskas vielä keksitty, ja tuo sana puhui enemmänkin oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuus ei toteutunut maailmassa silloin, eikä se toteudu kaikkialla vieläkään. Oikeudenmukaisuuden toteutuminen on Jumalalle perusarvo. Jumala on oikeudenmukaisuuden Jumala. Hän ei siedä sortoa. Hän ei hyväksy vääryyttä eikä epätasa-arvoa.
Jumalan silmissä jokainen ihminen on samanarvoinen ja samanarvoisina on siis meidänkin toisiamme kohdeltava. Kristittyinä meidän tulee taistella oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi maailmassa. Moni asia on muuttunut vuosisatojen saatossa oikeudenmukaisempaan suuntaan siellä, missä on alettu uskoa Jeesukseen. Ja vaikkei uskottaisikaan, on meidän velvollisuutemme tukea sellaista työtä maailmalla, mikä edistää ihmisten tasa-arvoista kohtelua.
Me kelpaamme Jumalalle Jeesuksen Kristuksen sovitustyön takia. Me emme voi pelastaa itse itseämme. Kristillinen vanhurskaus on armosta ja anteeksiantamuksesta elämistä, mutta se, että me kelpaamme Jumalalle juuri sellaisina kuin olemme, johtaa meidät myös toinen toistemme hyväksymiseen. Jos minä olen Jumalalle rakas ja hän on armahtanut minua, on minun myös nähtävä että tuo toinen ihminen on samalla tavalla ainutlaatuinen Jumalan rakastama ja hyväksymä ja armahtama ihminen. Sitä on vanhurskaus käytännössä ihmissuhteissamme. Sitä on Jumalan oikeudenmukaisuus. Se on armoa armon päälle. Ja kun me armahdamme, olemme me autuaita, sillä silloin meidätkin armahdetaan.
Jeesuksen listaus jatkuu ja aivan kuin tie kulkisi yhä suurempaa hyvyyttä kohti. ”Autuaita ovat puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.” Puhdassydäminen -sanasta tulee mieleen lapsi. Lapsen sydäntä ei ole vielä tämän maailman pahuus saastuttanut. Jeesus kutsuikin meitä lapsen kaltaisuuteen. Lapsi on meille esimerkki siitä, miten elämään olisi suhtauduttava iloisin ja ihmettelevin silmin. Lapset näkevät Jumalan. Heille usko ei ole järjen asia, sillä heillä ei ole vielä liikaa sitä järkeä. Heissä on vain uteliaisuutta ja avoimuutta. Tällaisella asenteella me pääsemme lähemmäs Jumalaa. Me itse luomme esteet Jumalan näkemiselle. Riisutaan ne esteet yltämme ja katsokaamme kohti Jeesusta ilman ennakkoluuloja. Jeesus sanoo: ”Sitä, joka minun luokseni tulee, en minä heitä pois.” Ja kun me katsomme Jeesusta, näemme itsensä Jumalan. Sillä Jeesus sanoo: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Ajatukset ja rukoukset lapsen mielellä suunnattuna Jeesukseen näemme Jumalan.
Oikeudenmukaisuuden puolustaja on samalla rauhantekijä. Se voi olla vaikea yhtälö, mutta väkivallalla ei saavuteta aikaan mitään kestävää oikeutta. Jeesus ei taistellut väkivalloin eikä siis väkivalta tai sota kuulu hänen seuraajiensakaan tapoihin ajaa oikeuden asiaa. Rakkaus on Jumalan suurin ase, eikä rakkaus tee lähimmäiselle mitään pahaa. Rakkaus ja rauha kulkevat käsi kädessä.
Tämä maailma ei kuitenkaan sääli rauhantekijöitä ja oikeudenmukaisuutta ajavia ihmisiä. Raha ja valta ratkaisee, ja siksi moni joutuu vainotuksi ajaessaan Jumalan valtakunnan asioita tämän maailman keskellä. Puhdassydämisen on vaikea uskoa todeksi tämän maailman pahuutta. Joskus oikeudenmukaisuuden puolesta taistelu voi aiheuttaa vainoa. Kun pakistanilainen ministeri ajoi voimakkaasti maansa köyhien lakaisijoiden kastiin kuuluvien ihmisten asiaa, menetti hän lopulta henkensä salamurhaajien käsissä. Martin Luther King puolusti Yhdysvalloissa mustien oikeuksia, ja vaikka hän ei saanut nähdä päivää, jona kaikilla olisi tasa-arvoinen asema maassaan, tuo päivä koitti, eikä hänen työnsä ja taistelunsa ollut turhaa.
Rahalla on sormensa myös monessa muussa sellaisessa asiassa, mikä voisi ensisilmäykseltä vaikuttaa hyvältä ja ihmisten parhaaksi tarkoitetulta, mutta lopulta olemme joutuneet huomaamaan, että kyseessä onkin ollut rahan ja mammonan tavoittelu. Se, joka koettaa paljastaa näitä väärinkäytöksiä vaikkapa lääkefirmojen maailmassa, joutuu omiensa keskellä vainotuksi jäämällä ilman apurahoja tai voi joutua jopa lääkärinoikeuksien menettämisuhan alle. Mutta Jeesus lupaa suurempaa autuutta, kuin mitä antaa tämä maailma: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.”
Ja kun vielä tämän lisäksi rauhantekijä ja oikeudenmukaisuutta ajava ilmoittautuu kristityn nimeä kantavaksi, voi hän joutua vielä suuremman uhan alle. Jeesus rohkaisee: ”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”
Taivas on totta. Taivas on maa, jonne Jeesus kulki kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen ennen meitä. Taivas odottaa meitä. Meitä odotetaan siellä. Se on maa, josta sanotaan: »Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.» Ja Jesajan kirjassa: ”Sinun aurinkosi ei enää laske
eikä kuu katoa, sillä Herra on sinun ainaisena valonasi. Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt.”
Kristus, meidän valomme tässä ajassa ja ikuisuudessa, johtakoon meitä elämän tietä. Hän täyttäköön meidät siunauksillaan, antakoon meille ilonsa ja rauhansa voimaksi matkalle. Hän antakoon meille rohkeutensa, jotta me olisimme hänen seuraajiaan vieden rauhaa, rakkautta ja oikeudenmukaisuutta sinne, missä sitä tarvitaan. Ilman häntä, emme voi mitään tehdä, mutta hänessä ja hänen kanssaan, meillä on voima ja viisaus olla valona pimeän maailman keskellä.
Matt. 5: 1–12
Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
»Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.»
Kuulimme juuri alun opettajista suurimman saarnasta. Tuo opettaja oli Jeesus. Jeesus, joka puhui sitä, mitä Isältään oli oppinut. Jeesus tunsi Jumalan tahdon, sillä hän oli ollut Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Jeesus julisti Jumalan valtakunnan tuloa maailmaan. Tuo valtakunta ei välttämättä ollut sellainen, minkälaisena mahtavaa valtakuntaa yleisesti ihmisten ajattelussa pidettiin. Jumalan valtakunnassa arvoasteikko on kääntynyt ihmisten ajatteluun nähden ylösalaisin.
Jeesus suuntasi sanansa opetuslapsilleen, jotka olivat jättäneet kaiken ja lähteneet hänen seuraansa oppiakseen sen, mitä Jumala tahtoo heille opettaa. Samanaikaisesti tätä opetuspuhetta oli kuulemassa tuhansittain muita ihmisiä. Jo saarnapaikka oli sellainen, jonne jokaisen oli helppo tulla. Tila oli kaikille avoin vuorenrinne. Ääni kuului kauas ja sanoma oli uteliaitten etsijöittenkin saavutettavissa. Jeesus ei aja luotaan ketään pois. Kaikki saavat tulla. Jeesus ei rajoita rakkauttaan eikä armoaan vain pienelle joukolle kuuluvaksi. Hän on tullut kaikkia ihmisiä varten. Hän on kaikkien ihmisten Opettaja ja Vapahtaja.
Edelleen tuo Jeesuksen vuorisaarnan opetus on luettavanamme. Sitä on toistettu sukupolvelta toiselle ja opetettu vuodesta toiseen. Jeesus avaa vuorisaarnassa meille Jumalan tahdon saarnaten sitä jopa vaativampana kuin Jeesuksen ajan lainoppineet saarnasivat. Siksipä voimme todeta, että jos olemme tarkkoja ja rehellisiä kuulijoita, Jeesuksen sanat tuomitsevat meidät jokaisen. Ne osoittavat meille, että emme ole Kristuksen kirkkona olleet sanan tekijöitä. Olemme hyviä kuulijoita, mutta Jeesuksen seuraamisessa olisi edelleen meillä kirkkona ja yksittäisinä kristittyinä parantamisen varaa.
Tämän päivän teksti on kuitenkin vain alku Jeesuksen vuorisaarnan opetuksille. Jeesus aloittaa siunaamalla ja kiittämällä opetuslapsiaan. Jeesus ei tuomitse, vaan siunaa. Jeesus antaa ennen kuin vaatii.
Jeesus luettelee pitkän listan asioita, jotka tekevät ihmisestä autuaan ja siunatun. Yleinen mielipide Jeesuksen aikaan oli, että Jumalan siunaamia olivat rikkaat ja mahtavat yhteisönsä kunnioittamat ihmiset. Jos kerran Jumala on kaiken hyvän antaja, niin se, jolle tätä maallista hyvää oli kertynyt, oli yksinkertaisen logiikan mukaan se kaikkein siunatuin. Nytpä kuitenkin Jeesus korjaa tätä perustavanlaatuista ajatteluvirhettä. Mitä Jeesus siis opettaa?
”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Tässä Matteuksen evankeliumin kohdassa puhutaan hengessään köyhistä, mutta Luukas on kirjannut Jeesuksen sanoiksi hyvin yksinkertaisesti vain sanan köyhät. ”Autuaita olette te köyhät.” Jeesuksen aikana ero köyhien ja rikkaiden välillä oli huimasti suurempi kuin nykyään meillä länsimaissa. Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset edustivat köyhempiä yhteiskuntaluokkia. Tämän lisäksi he olivat luopuneet kaikesta maallisesta omaisuudesta ja sen tavoittelusta ja lähteneet Jeesuksen seuraajiksi. Se oli köyhyyttä se. He eivät tavoitelleet enää rikkautta. Heidän elämässään oli arvojärjestys muuttunut. Jeesuksen seuraamisesta oli tullut elämän tärkein asia, muu oli toisarvoista. He pitivät aarteenaan Jumalan valtakuntaa. Se aarre heille kuuluikin. Se oli heillä jo nyt, ja sen he saisivat omistaa ikuisesti. Tämän arvojärjestyksen ylläpitämiseen Jeesus meitä kutsuu edelleen. On kuitenkin varmasti syynsä sille, että Matteus muistaa Jeesuksen puhuneen hengessään köyhistä. Ei pelkää köyhyys tee ihmisestä siunattua ja autuasta. On paljon köyhiä, jotka syyttävät Jumalaa köyhyydestään ja kasvattavat näin sydämeensä katkeruutta ja vihaa. Jumalan mielen mukainen köyhyys on mielenlaatu, joka ottaa positiivisella elämänasenteella vastaan kaiken sen, mitä Jumala elämään antaa luottaen Jumalan suurempaan viisauteen ja ennen muuta Jumalan rakkauteen silloinkin, kun oma viisaus ja järkeily viittaisi aivan toisaalle. Kun oma mieli on avoin ja tyhjä, on Jumalalla suuremmat mahdollisuudet avata omia salaisuuksiaan ja täyttää sisäisellä rikkaudella. Sisäistä rikkautta on se, mitä ei voi rahalla mitata, mutta mikä tekee elämästä elämisen arvoisen.
Jeesus julisti autuaiksi murheelliset. Murheelliset saavat lohdutuksen. Lohdutus, joka saapuu murheen keskelle, on suuren suuri siunaus. Jesajan kirjassa luvataan: ”Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot, kaikki yhdessä iloitkaa! Herra on antanut kansalleen lohdutuksen, hän on lunastanut vapaaksi Jerusalemin.” (Jes. 52: 9) Jeesus oli oleva tuo lohdutuksen tuoja. Jeesus itse oli lunastava meidät vapaiksi kaikista synneistämme. Jeesus oli tuova ilon. Meistä ei tee autuaita se, että tavoittelemme murheellisuutta, vaan murheellisen tekee autuaaksi se, että Jeesus tulee hänen luokseen ja saa häntä lohduttaa. Jeesus sanoo: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.” (Joh. 15: 11) Tästä oli jo ennustettu Jesajan kirjassa: ”Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas. - Minä, minä olen teidän lohduttajanne.” (Jes. 51: 11-12.)
Jeesus nosti esille kärsivällisyyden. Missä on meidän aikanamme kärsivällisyys? Löytyykö sitä enää hyveluettelosta laisinkaan? Kärsivällisyys on kuitenkin taito, jonka tulisi ihmisessä kasvaa iän myötä. Sen kasvu voi olla kovin hidasta, mutta se onkin yksi Pyhän Hengen hedelmistä, eli niistä asioista, joita Jumala on luvannut meille antaa lahjaksi, vaikkei meissä itsessämme tuntuisi olevankaan tuota kärsivällisyyttä. Pienten lasten vanhemmat tietävät, miten tarpeen on kärsivällisyys lasten kasvatuksessa. Kärsivällisyys on aarre, jota tarvitaan kaikissa ihmissuhteissa. Kärsivällisyyden synonyymeja ovat sävyisyys ja omalla tavallaan myös lempeys, joka ainakin kulkee käsi kädessä kärsivällisyyden kanssa. Kärsivällisyys kertoo myös jotain uskosta ja luottamuksesta Jumalaan. Rukoilen, enkä vielä ole saanut Jumalalta sitä vastausta, minkä haluaisin saada. Odotan kärsivällisesti. Luotan siihen, että Jumala vastaa ajallaan ja tavallaan. Jättäydyn Jumalan rakkauden varaan, enkä huolehdi ja säntäile sinne tänne. Jumala tietää. Jumala tietää paremmin kuin minä. Voin hymyillen jatkaa matkaa.
Jeesus lupaa, että ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano tulevat ravituiksi. Mitä se sellainen vanhurskauden nälkä ja jano oikein on? Mitä se vanhurskaus on? Me selitämme sanan vanhurskas tarkoittavan Jumalalle kelpaamista. Kun Jeesus puhuu vuorella kansalle, ei ole vielä suomalaista sanaa vanhurskas vielä keksitty, ja tuo sana puhui enemmänkin oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuus ei toteutunut maailmassa silloin, eikä se toteudu kaikkialla vieläkään. Oikeudenmukaisuuden toteutuminen on Jumalalle perusarvo. Jumala on oikeudenmukaisuuden Jumala. Hän ei siedä sortoa. Hän ei hyväksy vääryyttä eikä epätasa-arvoa.
Jumalan silmissä jokainen ihminen on samanarvoinen ja samanarvoisina on siis meidänkin toisiamme kohdeltava. Kristittyinä meidän tulee taistella oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi maailmassa. Moni asia on muuttunut vuosisatojen saatossa oikeudenmukaisempaan suuntaan siellä, missä on alettu uskoa Jeesukseen. Ja vaikkei uskottaisikaan, on meidän velvollisuutemme tukea sellaista työtä maailmalla, mikä edistää ihmisten tasa-arvoista kohtelua.
Me kelpaamme Jumalalle Jeesuksen Kristuksen sovitustyön takia. Me emme voi pelastaa itse itseämme. Kristillinen vanhurskaus on armosta ja anteeksiantamuksesta elämistä, mutta se, että me kelpaamme Jumalalle juuri sellaisina kuin olemme, johtaa meidät myös toinen toistemme hyväksymiseen. Jos minä olen Jumalalle rakas ja hän on armahtanut minua, on minun myös nähtävä että tuo toinen ihminen on samalla tavalla ainutlaatuinen Jumalan rakastama ja hyväksymä ja armahtama ihminen. Sitä on vanhurskaus käytännössä ihmissuhteissamme. Sitä on Jumalan oikeudenmukaisuus. Se on armoa armon päälle. Ja kun me armahdamme, olemme me autuaita, sillä silloin meidätkin armahdetaan.
Jeesuksen listaus jatkuu ja aivan kuin tie kulkisi yhä suurempaa hyvyyttä kohti. ”Autuaita ovat puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.” Puhdassydäminen -sanasta tulee mieleen lapsi. Lapsen sydäntä ei ole vielä tämän maailman pahuus saastuttanut. Jeesus kutsuikin meitä lapsen kaltaisuuteen. Lapsi on meille esimerkki siitä, miten elämään olisi suhtauduttava iloisin ja ihmettelevin silmin. Lapset näkevät Jumalan. Heille usko ei ole järjen asia, sillä heillä ei ole vielä liikaa sitä järkeä. Heissä on vain uteliaisuutta ja avoimuutta. Tällaisella asenteella me pääsemme lähemmäs Jumalaa. Me itse luomme esteet Jumalan näkemiselle. Riisutaan ne esteet yltämme ja katsokaamme kohti Jeesusta ilman ennakkoluuloja. Jeesus sanoo: ”Sitä, joka minun luokseni tulee, en minä heitä pois.” Ja kun me katsomme Jeesusta, näemme itsensä Jumalan. Sillä Jeesus sanoo: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Ajatukset ja rukoukset lapsen mielellä suunnattuna Jeesukseen näemme Jumalan.
Oikeudenmukaisuuden puolustaja on samalla rauhantekijä. Se voi olla vaikea yhtälö, mutta väkivallalla ei saavuteta aikaan mitään kestävää oikeutta. Jeesus ei taistellut väkivalloin eikä siis väkivalta tai sota kuulu hänen seuraajiensakaan tapoihin ajaa oikeuden asiaa. Rakkaus on Jumalan suurin ase, eikä rakkaus tee lähimmäiselle mitään pahaa. Rakkaus ja rauha kulkevat käsi kädessä.
Tämä maailma ei kuitenkaan sääli rauhantekijöitä ja oikeudenmukaisuutta ajavia ihmisiä. Raha ja valta ratkaisee, ja siksi moni joutuu vainotuksi ajaessaan Jumalan valtakunnan asioita tämän maailman keskellä. Puhdassydämisen on vaikea uskoa todeksi tämän maailman pahuutta. Joskus oikeudenmukaisuuden puolesta taistelu voi aiheuttaa vainoa. Kun pakistanilainen ministeri ajoi voimakkaasti maansa köyhien lakaisijoiden kastiin kuuluvien ihmisten asiaa, menetti hän lopulta henkensä salamurhaajien käsissä. Martin Luther King puolusti Yhdysvalloissa mustien oikeuksia, ja vaikka hän ei saanut nähdä päivää, jona kaikilla olisi tasa-arvoinen asema maassaan, tuo päivä koitti, eikä hänen työnsä ja taistelunsa ollut turhaa.
Rahalla on sormensa myös monessa muussa sellaisessa asiassa, mikä voisi ensisilmäykseltä vaikuttaa hyvältä ja ihmisten parhaaksi tarkoitetulta, mutta lopulta olemme joutuneet huomaamaan, että kyseessä onkin ollut rahan ja mammonan tavoittelu. Se, joka koettaa paljastaa näitä väärinkäytöksiä vaikkapa lääkefirmojen maailmassa, joutuu omiensa keskellä vainotuksi jäämällä ilman apurahoja tai voi joutua jopa lääkärinoikeuksien menettämisuhan alle. Mutta Jeesus lupaa suurempaa autuutta, kuin mitä antaa tämä maailma: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.”
Ja kun vielä tämän lisäksi rauhantekijä ja oikeudenmukaisuutta ajava ilmoittautuu kristityn nimeä kantavaksi, voi hän joutua vielä suuremman uhan alle. Jeesus rohkaisee: ”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”
Taivas on totta. Taivas on maa, jonne Jeesus kulki kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen ennen meitä. Taivas odottaa meitä. Meitä odotetaan siellä. Se on maa, josta sanotaan: »Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.» Ja Jesajan kirjassa: ”Sinun aurinkosi ei enää laske
eikä kuu katoa, sillä Herra on sinun ainaisena valonasi. Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt.”
Kristus, meidän valomme tässä ajassa ja ikuisuudessa, johtakoon meitä elämän tietä. Hän täyttäköön meidät siunauksillaan, antakoon meille ilonsa ja rauhansa voimaksi matkalle. Hän antakoon meille rohkeutensa, jotta me olisimme hänen seuraajiaan vieden rauhaa, rakkautta ja oikeudenmukaisuutta sinne, missä sitä tarvitaan. Ilman häntä, emme voi mitään tehdä, mutta hänessä ja hänen kanssaan, meillä on voima ja viisaus olla valona pimeän maailman keskellä.
