Juhannus, Johannes Kastaja tien raivaajana Jeesukselle
Saarna Palokan ja Halssilan kirkoissa juhannuspäivänä 25.6.2011, Teija Laine
Luuk. 1: 57-66
Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: "Ei, hänen nimekseen tulee Johannes." Toiset sanoivat: "Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä." He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: "Hänen nimensä on Johannes." Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Sillä Herran käsi oli hänen yllään.
Nimi on tärkeä osa ihmisen persoonallisuutta. Monissa kulttuureissa nimelle annetaan huomattavasti suurempi arvo ja merkitys kuin meillä Suomessa, johtuneeko osin siitä, että meidän nimistämme vain osalla on konkreettinen merkityssisältö. Heprealaisista nimistä lähes jokaisella on merkityksensä, joka viittaa joko lapsen syntymän vaiheilla oleviin olosuhteisiin tai sitten siihen, mitä lapsesta uskotaan tai halutaan tulevan.
Johannes Kastaja oli vanhempiensa pitkään ja hartaasti odottama lapsi. Johannes oli toiveiden täyttymys. Elisabet ja Sakarias olivat kärsineet lapsettomuudesta, mutta yllättäen, silloin kun vanhemmat olivat jo luopuneet toivosta, Jumala ilmoittaa enkeli Gabrielin kautta pappi Sakariaalle temppelissä, että he saavat pojan. Eikä mitä tahansa poikaa, vaan pojan, josta on tuleva suuri Jumalan mies, profeetta, joka julistaa Jumalan pyhää tahtoa ja saa aikaan parannusta Jumalan puoleen. Sakarias suhtautuu ilmoitukseen hieman epäuskoisesti, ja tulee tästä johtuen mykäksi, eikä pysty puhumaan ennne kuin sinä päivänä, jona hän näkee, että Jumala pitää lupauksensa.
Juhannuksen evankeliumiteksti alkaa toteamuksella, että Elisabetin aika koitti, ja hän synnytti pojan. Tämä oli suurtapahtuma koko kylällä. Olivathan Elisabet ja Sakarias kylänsä merkkihenkilöitä jo Sakariaan pappistehtävänkin puolesta. Aivan upeasti tekstissä todetaan se, kuinka koko kylä ja kaikki sukulaiset iloitsivat lapsen syntymästä yhdessä Elisabetin ja Sakariaan kanssa. He iloitsivat ja ihmettelivät Jumalan laupeutta ja armoa, minkä vanhemmat olivat saanet osakseen tämän pikkuisen syntymän kautta vanhoilla päivillään.
Tavan mukaan lapsen syntymästä viikon kuluttua eli kahdeksantena päivänä syntymästä naapurit ja sukulaiset tulevat juhlimaan Elisabetin ja Sakariaan kotiin lapsen ympärileikkausta ja samalla lapsen nimenantoa. Tässä näemme kuinka ympärileikkaus ja lapsen nimenanto on liitetty Uuden testamentin aikoina jo yhteen. Ympärileikkausjuhla on sukuun ja Jumalan kansaan liittämisen juhla, jossa myös lapsen nimi on julkistettu. Jesajan kirjassa todetaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”
Tuo kahdeksannen päivän juhla tuo mieleeni juhlan, jota Senegalissa vietetään samoin aina lapsen kahdeksantena päivänä. Jos lapsi on syntynyt maanantaina, seuraavanan maanantaina vietetään bat-juhla, johon kokoontuu koko kylä, kaikki naapurit, sukulaiset ja ystävät. Tuo juhla ei ole ympärileikkausjuhla eikä kastejuhla, mutta se on sukuun littämisen juhla ja nimenantojuhla, johon tosin kristityt ovat alkaneet liittää myös lapsen kasteen Jumalan perheeseen liittämisen merkiksi. Juhlassa iloitaan ja riemuitaan. Talo tarjoaa vieraille ruokaa ja vieraat tuovat lapselle lahjoja. Äiti on puettu juhlavaatteisiin, hänet on kammattu ja meikattu kuin kuiningatar, hän on selkeästi juhlan päähenkilö, jota palvellaan ja jota juhlitaan. Ajatellessani Elisabetia, uskon mielelläni, että Elisabet on saanut osakseen samanlaista huomiota tuona poikansa ympärileikkauspäivänä, koska siitä oikein erikseen Raamatussa mainitaan.
Lapsen nimestä syntyy juhlassa keskustelua. Kuka tuon nimen yleensä antaa, jää epäselväksi. Ikään kuin naapurit tai sukulaiset olisivat ne, joilla on oikeus nimetä lapsi. Ainakin käy selväksi, että lapsen nimen tulisi olla nimi, joka on jo jollakin sukulaisella, sillä kun Elisabet mykän miehensä puolesta ilmaisee lapsen nimen olevan Jumalan ilmoituksen mukaan Johannes, syntyy sukulaisten keskuudessa hämmennystä ja keskustelua: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” Sakarias kuitenkin kirjoittaa taululle nimen Johannes ja vahvistaa näin Elisabetin sanoman nimen. Se on heidän yhteinen päätöksensä, johon sukulaisilla ei ole mitään lisättävää. Jos Jumala on itse antanut lapselle nimen se riittää.
Nimi Johannes voidaan kääntää sanoilla Jumala antaa armon. Jumalan hyvyys ja laupeus tuli esille jo Johanneksen syntymässä. Jumala antoi armon Elisabetille ja Sakariaalle. Siinä oli jo nimelle merkitystä ja selitystä riittämiin. Mutta nimi tarkoitti paljon enemmän. Siinä oli Johanneksen elämäntehtävän sisältö. Hänen tuli tehdä tietä Jumalan armolle. Tuo Jumalan armo oli tuleva täydelliseksi Vapahtajan, Messiaan elämän ja kuoleman kautta, ja Johannes oli kutsuttu jo ennen syntymää kirkastamaan Messiasta. Kerrotaan kuinka jo Johanneksen ollessa äitinsä kohdussa tämä hypähti kuin ilosta kohdatessaan Marian kohdussa uinuvan Jeesuksen, tulevan Vapahtajan.
Johanneksen oma tie ei ollut helppo tie. Hänen ilonsa oli Jumalan tahdon toteuttamisessa, ja joskus tuntuu kuin hän itse olisi jäänyt tuosta armosta ja ilosta osattomaksi. Mutta kun hän näki ja koki kastettavaksi tulleen Jeesuksen kohdalla Pyhän Hengen laskeutumisen ihmeen ja kuuli Jumalan äänen ja todistuksen siitä, että tässä on odotettu Jumalan Poika, alkoi hän innoissaan johdattaa omiakin opetuslapsiaan Jeesuksen luo. ”Katsokaa - Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” Jeesus oli se, jonka kautta Jumalan armo tuli konkreettisestsi lähelle ihmistä. Jeesuksessa se annetaan lahjaksi. Jeesuksen sovitustyö oli se, minkä syntinen ihminen saa ottaa vastaan ilman omia ponnistuksia ja tekoja. Jumala on armollinen. Jumala antaa anteeksi. Jumala kutsuu luokseen, kutsuu seuraamaan Poikaansa. Jeesusta Johanneskin osoittaa. Johannes saarnasi lakia, jotta kovat sydämet pehmenisivät vastaanottamaan armon.
Olisiko juhannus lain saarnan vai armon juhla? Syytä olisi molempiin. Te, jotka olette tulleet juhlimaan juhannusta Jumalan sanan äärelle, juhannus on armon ja Jumalan laupeuden juhla. Mutta syytä olisi saada Johannes Kastajan parannuksen saarna niiden korvien kuultavaksi, jotka viettävät juhannusta julkisuudessakin mainostetun suomalaisen perinteen mukaan reippaasti humaltumalla ja sen mukaisesti monenmoista harmia lähipiirissään aikaansaamalla. Johannes Kastaja saarnaisi suurella äänellä jyristen meikäläisiä juhannustapoja vastaan ja kehottaisi reilusti vanhempia armahtamaan lapsiaan ja juhlimalla juhannusta siten, että siitä jäisi lapsille hyvä muisto. Ilokseni tästäkin puolesta lehdissä on muistutettu. Raamattu julistaa iloa, jonka Jumala lahjoittaa ihmiselle rakkaudessaan. Se ilo on parempaa kuin ilo, jonka saa paljosta viinistä ja viljasta, se ilo on suurempaa kuin tämän maailman ilo. Sitä iloa kohti osoitti Johannes, se ilo on meille tarjolla yhteydessä Jumalaan Jeesuksen kautta.
Tänäkin juhannuksena kuulukoon Jumalan kutsu sellaisena kuin se on kirjoitettu Raamatun viimeiseen kirjaan: ”Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.” ( Ilm. 22: 17)
Luuk. 1: 57-66
Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: "Ei, hänen nimekseen tulee Johannes." Toiset sanoivat: "Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä." He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: "Hänen nimensä on Johannes." Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Sillä Herran käsi oli hänen yllään.
Nimi on tärkeä osa ihmisen persoonallisuutta. Monissa kulttuureissa nimelle annetaan huomattavasti suurempi arvo ja merkitys kuin meillä Suomessa, johtuneeko osin siitä, että meidän nimistämme vain osalla on konkreettinen merkityssisältö. Heprealaisista nimistä lähes jokaisella on merkityksensä, joka viittaa joko lapsen syntymän vaiheilla oleviin olosuhteisiin tai sitten siihen, mitä lapsesta uskotaan tai halutaan tulevan.
Johannes Kastaja oli vanhempiensa pitkään ja hartaasti odottama lapsi. Johannes oli toiveiden täyttymys. Elisabet ja Sakarias olivat kärsineet lapsettomuudesta, mutta yllättäen, silloin kun vanhemmat olivat jo luopuneet toivosta, Jumala ilmoittaa enkeli Gabrielin kautta pappi Sakariaalle temppelissä, että he saavat pojan. Eikä mitä tahansa poikaa, vaan pojan, josta on tuleva suuri Jumalan mies, profeetta, joka julistaa Jumalan pyhää tahtoa ja saa aikaan parannusta Jumalan puoleen. Sakarias suhtautuu ilmoitukseen hieman epäuskoisesti, ja tulee tästä johtuen mykäksi, eikä pysty puhumaan ennne kuin sinä päivänä, jona hän näkee, että Jumala pitää lupauksensa.
Juhannuksen evankeliumiteksti alkaa toteamuksella, että Elisabetin aika koitti, ja hän synnytti pojan. Tämä oli suurtapahtuma koko kylällä. Olivathan Elisabet ja Sakarias kylänsä merkkihenkilöitä jo Sakariaan pappistehtävänkin puolesta. Aivan upeasti tekstissä todetaan se, kuinka koko kylä ja kaikki sukulaiset iloitsivat lapsen syntymästä yhdessä Elisabetin ja Sakariaan kanssa. He iloitsivat ja ihmettelivät Jumalan laupeutta ja armoa, minkä vanhemmat olivat saanet osakseen tämän pikkuisen syntymän kautta vanhoilla päivillään.
Tavan mukaan lapsen syntymästä viikon kuluttua eli kahdeksantena päivänä syntymästä naapurit ja sukulaiset tulevat juhlimaan Elisabetin ja Sakariaan kotiin lapsen ympärileikkausta ja samalla lapsen nimenantoa. Tässä näemme kuinka ympärileikkaus ja lapsen nimenanto on liitetty Uuden testamentin aikoina jo yhteen. Ympärileikkausjuhla on sukuun ja Jumalan kansaan liittämisen juhla, jossa myös lapsen nimi on julkistettu. Jesajan kirjassa todetaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”
Tuo kahdeksannen päivän juhla tuo mieleeni juhlan, jota Senegalissa vietetään samoin aina lapsen kahdeksantena päivänä. Jos lapsi on syntynyt maanantaina, seuraavanan maanantaina vietetään bat-juhla, johon kokoontuu koko kylä, kaikki naapurit, sukulaiset ja ystävät. Tuo juhla ei ole ympärileikkausjuhla eikä kastejuhla, mutta se on sukuun littämisen juhla ja nimenantojuhla, johon tosin kristityt ovat alkaneet liittää myös lapsen kasteen Jumalan perheeseen liittämisen merkiksi. Juhlassa iloitaan ja riemuitaan. Talo tarjoaa vieraille ruokaa ja vieraat tuovat lapselle lahjoja. Äiti on puettu juhlavaatteisiin, hänet on kammattu ja meikattu kuin kuiningatar, hän on selkeästi juhlan päähenkilö, jota palvellaan ja jota juhlitaan. Ajatellessani Elisabetia, uskon mielelläni, että Elisabet on saanut osakseen samanlaista huomiota tuona poikansa ympärileikkauspäivänä, koska siitä oikein erikseen Raamatussa mainitaan.
Lapsen nimestä syntyy juhlassa keskustelua. Kuka tuon nimen yleensä antaa, jää epäselväksi. Ikään kuin naapurit tai sukulaiset olisivat ne, joilla on oikeus nimetä lapsi. Ainakin käy selväksi, että lapsen nimen tulisi olla nimi, joka on jo jollakin sukulaisella, sillä kun Elisabet mykän miehensä puolesta ilmaisee lapsen nimen olevan Jumalan ilmoituksen mukaan Johannes, syntyy sukulaisten keskuudessa hämmennystä ja keskustelua: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” Sakarias kuitenkin kirjoittaa taululle nimen Johannes ja vahvistaa näin Elisabetin sanoman nimen. Se on heidän yhteinen päätöksensä, johon sukulaisilla ei ole mitään lisättävää. Jos Jumala on itse antanut lapselle nimen se riittää.
Nimi Johannes voidaan kääntää sanoilla Jumala antaa armon. Jumalan hyvyys ja laupeus tuli esille jo Johanneksen syntymässä. Jumala antoi armon Elisabetille ja Sakariaalle. Siinä oli jo nimelle merkitystä ja selitystä riittämiin. Mutta nimi tarkoitti paljon enemmän. Siinä oli Johanneksen elämäntehtävän sisältö. Hänen tuli tehdä tietä Jumalan armolle. Tuo Jumalan armo oli tuleva täydelliseksi Vapahtajan, Messiaan elämän ja kuoleman kautta, ja Johannes oli kutsuttu jo ennen syntymää kirkastamaan Messiasta. Kerrotaan kuinka jo Johanneksen ollessa äitinsä kohdussa tämä hypähti kuin ilosta kohdatessaan Marian kohdussa uinuvan Jeesuksen, tulevan Vapahtajan.
Johanneksen oma tie ei ollut helppo tie. Hänen ilonsa oli Jumalan tahdon toteuttamisessa, ja joskus tuntuu kuin hän itse olisi jäänyt tuosta armosta ja ilosta osattomaksi. Mutta kun hän näki ja koki kastettavaksi tulleen Jeesuksen kohdalla Pyhän Hengen laskeutumisen ihmeen ja kuuli Jumalan äänen ja todistuksen siitä, että tässä on odotettu Jumalan Poika, alkoi hän innoissaan johdattaa omiakin opetuslapsiaan Jeesuksen luo. ”Katsokaa - Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” Jeesus oli se, jonka kautta Jumalan armo tuli konkreettisestsi lähelle ihmistä. Jeesuksessa se annetaan lahjaksi. Jeesuksen sovitustyö oli se, minkä syntinen ihminen saa ottaa vastaan ilman omia ponnistuksia ja tekoja. Jumala on armollinen. Jumala antaa anteeksi. Jumala kutsuu luokseen, kutsuu seuraamaan Poikaansa. Jeesusta Johanneskin osoittaa. Johannes saarnasi lakia, jotta kovat sydämet pehmenisivät vastaanottamaan armon.
Olisiko juhannus lain saarnan vai armon juhla? Syytä olisi molempiin. Te, jotka olette tulleet juhlimaan juhannusta Jumalan sanan äärelle, juhannus on armon ja Jumalan laupeuden juhla. Mutta syytä olisi saada Johannes Kastajan parannuksen saarna niiden korvien kuultavaksi, jotka viettävät juhannusta julkisuudessakin mainostetun suomalaisen perinteen mukaan reippaasti humaltumalla ja sen mukaisesti monenmoista harmia lähipiirissään aikaansaamalla. Johannes Kastaja saarnaisi suurella äänellä jyristen meikäläisiä juhannustapoja vastaan ja kehottaisi reilusti vanhempia armahtamaan lapsiaan ja juhlimalla juhannusta siten, että siitä jäisi lapsille hyvä muisto. Ilokseni tästäkin puolesta lehdissä on muistutettu. Raamattu julistaa iloa, jonka Jumala lahjoittaa ihmiselle rakkaudessaan. Se ilo on parempaa kuin ilo, jonka saa paljosta viinistä ja viljasta, se ilo on suurempaa kuin tämän maailman ilo. Sitä iloa kohti osoitti Johannes, se ilo on meille tarjolla yhteydessä Jumalaan Jeesuksen kautta.
Tänäkin juhannuksena kuulukoon Jumalan kutsu sellaisena kuin se on kirjoitettu Raamatun viimeiseen kirjaan: ”Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.” ( Ilm. 22: 17)
