Jeesus antaa elämän

Teija Laineen saarna 9.10.2011 Jyväskylän kaupunginkirkossa ekumeenisena lähetyspyhänä

Joh. 11: 21-29 (30-31) 32-45
Martta sanoi Jeesukselle: »Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.» Jeesus sanoi: »Veljesi nousee kuolleista.» Martta vastasi: »Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.» Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?» »Uskon, Herra», Martta vastasi, »minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.»
Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: »Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.» Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. (Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.)
Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: »Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.» Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: »Missä hänen hautansa on?» »Herra, tule katsomaan», he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: »Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.» Mutta jotkut heistä sanoivat: »Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?»
Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. »Ottakaa kivi pois», käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: »Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.» Jeesus vastasi: »Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?»
Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: »Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.» Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: »Lasarus, tule ulos!» Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: »Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.»
Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.

Saarna:

”Jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Nämä sanat jäivät kaikumaan mieleeni luettuani tämän tekstin. Missä Jeesus oli? Miksi Jeesus salli Martan ja Marian veljen kuoleman? Miksi -kysymys, jonka jokainen läheistään sureva oikeutetusti esittää. Jeesus, missä olit? Miksi sallit tämän kärsimyksen?

Viime keväänä sain tutustua Keski-Afrikassa sijaitsevan pikkuisen Burundin valtion elämään ja paikallisen Pipliaseuran työhön omassa maassaan. Burundi on juuri toipumassa vuosia kestäneen sisällissodan tuhoisista seurauksista. Kun kuuntelin tarinoita sisällissodan aiheuttamasta tuskasta, en voinut kuin kysyä: ”Missä olit Herra?” Veli surmasi veljeään. Samaa kieltä puhuvat burundilaiset olivat toistensa vihamiehiä. Hämmennyin entistä enemmän, kun ajaessamme maan halki pohjois-eteläsuunnassa upean Tanganyika -järven rantamaisemissa näin teitten varsilla joka kylässä useita kirkkorakennuksia. Sain kuulla, että yli 90 % burundilaisista on kristittyjä. Maassa on paljon katolisia, anglikaaneja, baptisteja ja helluntailaisia. ”Jos sinä, Herra, olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Missä olit Herra? Etkö ollutkaan seuraajiesi sydämessä, kun annoit heidän nousta toinen toistaan vastaan?
Ja sitten muistin oman maamme sisällissodan viime vuosisadan toiselta vuosikymmeneltä. Kuinka moni tulikaan meillä surmatuksi tuossa sisällissodassa? Kristitty veli nousi veljeään vastaan. Taloudelliset ja poliittiset ristiriidat puhuivat kuuluvammalla äänellä kuin Kristus, Vapahtaja.

Ajoimme vuoristotietä kohti kylää, jossa pidettiin nuorten lukutaitoluokkaa. Ihailin vuoriston metsäisiä maisemia, ja vieressäni istuva Pipliaseuran lukutaitoprojektista vastaava rouva Consolata totesi, että sisällissodan aikaan nuo metsät olivat oivallisia kapinallisten sissien piilopaikkoja. Hän jatkoi kertomalla, kuinka erään kerran hänen ollessaan automatkalla pääkaupungista Bujumburasta kohti kotikyläänsä vuoristossa, oli heidän autoseurueensa joutunut pakenemaan kesken matkan lähestyvän sissijoukon hyökkäystä. Heidän autonsa oli onneksi pysäytetty ajoissa ja heitä oli varoitettu tulevasta, niin että he olivat päässeet juoksemaan läheisen kylän taloihin, pensaikkoihin ja ojiin suojaan, kunnes sissit olivat kulkeneet ohi. He pelastuivat sillä kertaa kiperästi verilöylyltä, mutta moni muu hänen ystävänsä ja tuttavansa oli menettänyt henkensä vastaavanlaisessa tilanteessa. Nämä eivät olleet kertomassa kokemastaan. He olivat niitä, joiden puolesta itkettiin ja huudettiin tuskaa Martan ja Marian sanoin: ”Missä olit Herra?”

Eräs pastori kertoi kuinka hän oli joutunut yllättäen kapinallisten ringin keskelle. Kapinalliset olisivat tappaneet hänet, muta yksi näistä miehistä tunsi papin ja sanoi: ”Ei tehdä tälle miehelle mitään, hän on hyvä mies, joka auttaa toisia.” Näin pastori pelastui.

Yövyimme matkalla Raamatunlukijain liiton ylläpitämässä kurssikeskuksessa. Tapasimme erään kurssikeskuksen ravintolatyöntekijöistä sunnuntain aamujumalanpalveluksessa. Hän toimi jumalanpalveluksessa laulun ja ylistyksen johtajana ja oli intoa täynnä hyppien ja pomppien ylistyslaulujen aikana kuin Daavid konsanaan karkeloidessaan Herran edessä. Seuraavana aamuna hän kertoi meille oman tarinansa. Sisällissodassa hän oli menettänyt lähes koko perheensä. Hänen äitinsä, isänsä, setänsä, tätinsä ja sisaruksensa lukuun ottamatta yhtä siskoa oli surmattu. Hän ja hänen siskonsa yrittivät jatkaa kahdestaan elämäänsä ja rakentaa toisten saman kohtalon kokeneiden kanssa uutta Burundia. Sitä tuskaa vasten, minkä hän oli elämässään joutunut kohtaamaan, tuo sydämestä nouseva ylistyslaulu Herralle vakuutti minut anteeksiantamuksen voimasta elämässä.

Burundin kristityt kannustivat toinen toisiaan antamaan anteeksi. Se ei liene helppoa, mutta se on ainoa tie maan jälleenrakentamiseen.

Jeesus vakuutti Martalle, että se, joka uskoo häneen, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo häneen, ikinä kuole. En tiedä, miten tämän lauseen kokevat ne, jotka ovat menettäneet rakkaansa väkivaltaisen kuoleman kautta. Tämä on kuitenkin meitä rakastavan Vapahtajan sana. Vapahtaja itki Lasaruksen haudalla. Hän ymmärsi Martan ja Marian tuskan ja huolen tulevaisuudesta. Hän tiesi, että Lasaruksella ei ollut hätää. Lasarus olisi Jeesuksen opetuslapsena kuoleman kautta saanut pääsyn ikuiseen elämään. Mutta tässä tilanteessa Jeesus osoitti valtansa yli kuoleman herättämällä Lasaruksen kuolleista. Jeesuksella oli valta yli kuoleman jo ennen omaa ylösnousemistaan. Jeesuksella on se valta nyt. Jeesukselle ei tarvitse sanoa: ”Jos olisit ollut täällä, niin…”

Jeesus on läsnä siellä, missä häneen uskotaan. Jeesus on läsnä siellä, missä häntä rukoillaan. Silti Jumala suuressa viisaudessaan sallii asioita, joita me emme ymmärrä sen paremmin kuin Martta ja Mariakaan. Jumalalla on oma aikataulunsa yksityisen ihmisen elämässä ja myös kansakuntien historiassa. Martan ja Marian moite Jeesukselle oli kuin rukous, ja tämä rukous kuultiin, Lasarus heräsi kuolleista, mutta ei vain heidän epätoivoisen surunsa ja itkunsa tähden, vaan myös niiden tähden, jotka sen näkivät ja meidän tähtemme, joille siitä on kerrottu, jotta me uskoisimme. Jotta me uskoisimme, että Jeesuksella on valta yli kuoleman. Jotta me uskoisimme, että Jeesus on maailman Vapahtaja.

Kun Lasarus tuli haudastaan hikiliinojen peittämänä, Jeesus käski: »Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.» Nämä Jeesuksen sanat ovat kovin konkreettiset. Ei Lasarus olisi itse voinut kädet ja jalat sidottuina vapautua noista hikiliinoistaan. Toisten oli toimittava. Toisten oli autettava Kristuksen jo vapahtama mutta vielä vanhoihin liinoihinsa sidottu vapauteen.

Ajattelen, että tämä Jeesuksen käsky koskee meitä kaikkia. Me, jotka olemme tietoisia siitä, että Jeesus on kuollut koko maailman syntien puolesta ja antaa ikuisen elämän kaikille kieleen, heimoon ja kansaan katsomatta, olemme velvoitetut päästämään lähimmäisiämme kaikkialla maailmassa heidän siteistään. Koko maailma on Jeesuksen ylösnousemuksessa herätetty kuolleista Lasaruksen tavoin, mutta vielä on aivan liian monia, jotka tästä huolimatta ovat yhä haudassa ja hikiliinojen peittäminä. Ja heille kuuluu tämä sama lahja, josta me olemme osalliset: synnistä ja syyllisyydestä vapaa elämä Jeesuksen yhteydessä. Jokaisella ihmisellä maailmassa on oikeus ottaa vastaan Jeesuksen hänelle lunastama ikuinen elämä.

Vaikka lähetystyö on muuttanut muotoaan vuosikymmenien saatossa, ei se ole vieläkään tullut tarpeettomaksi. Tämä maailma tarvitsee yhä niitä, jotka rohkenevat lähteä vierittämään kiviä hautaluolien suulta, ja niitä, jotka ohjaavat lähimmäisiään kohti rohkeaa elämää ylösnousseen antamissa askelissa. Tämä maailma tarvitsee edelleen niitä, jotka toimivat oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta ja niitä, jotka kertovat Jumalan rakkaudesta Kristuksessa. Mikä on sinun paikkasi Jumalan lähetyskentällä? Voisitko sinä sanoa Herralle: ”Menen, minne ikinä minut lähetät”?