Jeesus, maailman valo
Teija Laineen saarna loppiaisena 6.1.2012
Joh. 12: 44-47
Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni. Joka näkee minut, näkee lähettäjäni. Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen."
Loppiaisen evankeliumiteksti tuo eteemme jouluaikaan liittyvän kullanhohtoisen ja suitsukkeentuoksuisen kuvan itämaan tietäjistä, joiden matka kulki ihmeellisen tähden johdattamana vastasyntyneen juutalaisten kuninkaan luokse. Tietäjät edustivat juutalaisille vierasta maailmaa. Heidän toimensa ja osaamisalueensa tähtitaivaan tuntijoina ja astrologeina kuului juutalaisessa hurskaudessa kiellettyihin asioihin. Evankelista haluaakin vahvasti herätellä aikalaisiaan tämän kertomuksen kautta näkemään ja ymmärtämään, että Jumala on suurempi kuin meidän ajatusrakennelmamme uskosta ja Jumalan tuntemisesta. Jos Jumala haluaa, hän voi herättää uskon Jeesukseen vieraan kansan edustajissa. Jeesuskin totesi kerran, että Jumala voi herättää jopa kuolleet kivet ylistämään Jumalaa, jos niin tahtoisi.
Me länsimaiset nykyajan kristityt olemme uskossamme itämaan tietäjien jälkeläisiä, ei-juutalaisia Jeesuksen seuraajia. Monessa mielessä muistutamme nykyisellään kuitenkin enemmän Jeesuksen ajan oppineita ja Raamattunsa tuntevia fariseuksia kuin itämaan tietäjiä. Me olemme luoneet fariseusten tavoin selkeät kristinuskon oppirakennelmat, joiden noudattamisesta ja omaksumisesta pidämme tarkan luvun. Tiedämme, kuka pelastuu, ja kuinka ihminen pelastuu. Me vierastamme kristillisiä tapoja, jotka eivät nouse omasta perinnöstämme. Vaikka itämaan tietäjät kuuluvat kultakoristeiseen joulukorttikuvaan, ehkäpä emme tositilanteessa olisikaan valmiita hyväksymään heitä Kristusta ylistävien joukkoon ennen kuin he riisuisivat oudot vaatteensa ja luopuisivat merkillisistä tavoistaan.
Loppiainen on itämaan tietäjien kautta muodostunut erityisesti lähetystyön pyhäpäiväksi. Lähetystyötä on tehty Suomesta käsin jo kaksisataa vuotta. Tänä vuonna Suomen vanhin lähetysjärjestö Suomen Pipliaseura viettää 200-vuotisjuhlaansa. Pipliaseuran työ on raamattulähetystyötä ja sen tukemista eri puolella maailmaa. Mikäpä onkaan parempi tähti tuomaan ihmisiä Kristuksen luo kuin Jumalan pyhä Sana? Raamatun lukemisen kautta on moni Vapahtajaa etsivä löytänyt tien Kristuksen luo.
Olen joskus kertonutkin senegalilaisesta muslimimiehestä, pappa Séne’istä, jonka lapset kääntyivät ensin kristityiksi, ja yrittivät puhua uskostaan Jeesukseen isälleen tuloksetta. Vasta kun isä sai luettavakseen omalle äidinkielelleen käännetyn Uuden testamentin, löysi hän Vapahtajan Jeesuksen. Uusi testamentti oli hänelle kuin viidakkoveitsi, joka katkoi kaikki paksut köydet, joilla hänet oli sidottu kristinuskon ulkopuolelle, vieraalle niitylle, niin kuin hän itse sanoi.
Jumala puhuu monin tavoin. Kaikille kielille ei vielä ole käännetty Raamattua ja silti Jumala voi kutsua ihmisiä luokseen näkyjen ja ilmestyksien kautta. Kutsu lähteä lähetystyöhön kertomaan Jeesuksesta ja välittämään Jumalan rakkautta vieraan kansan keskuuteen voi myös tulla hyvin monin eri tavoin. Lähettikollegani Arla Ljungqvist kertoo Mission – lehdessä kuinka hän kyseli raamattukoulussa ollessaan Jumalalta omaa paikkaansa ja kutsumustaan. Hän sai kokea näyn. Hän näki autiomaan, jonka keskellä oli neliskanttinen pieni talo ja minareetti. Minareetin kovaääninen otettiin pois ja tilalle nostettiin risti. Tämän kautta hän sai varmuuden kutsusta pioneerityöhön muslimimaahan. Eri vaiheiden kautta hän saapui sitten lähetystyöhön Senegaliin. Hänet oli määrätty työhön fulaaniheimon pariin Pohjois-Senegaliin. Kun hän saapui asemapaikkaansa, pieneen Ndioumin kylään, näki hän pienen neliskanttisen talo ja minareetin aivan samanlaisena kuin takavuosien näyssään. Arla teki merkityksellistä työtä Ndioumissa. Hän ei saanut nähdä konkreettisesti ristin nousemista minareetin huipulle, päinvastoin, muistan kuinka meidän vielä Senegalissa ollessamme oli aika, jolloin risti tuli riisua kirkon lukusalin oven yläpuolelta, jotta musliminuoret saisivat tulla lukusaliin lukemaan. Kuitenkin Ndioumiin syntyi pieni seurakunta ja varmasti useiden Arlan lukutaitoryhmissä käyneiden lasten ja nuorten sydämessä syttyi loppiaisen valo, valo, joka johtaa elävän Jumalan luo.
Tämän päivän psalmitekstissä iloitaan siitä, kuinka vieraatkin kansat löytävät tiensä Jaakobin Jumalan luokse:
Edelleen Jumala kutsuu kansoja luokseen. Edelleen hänen rakkaudestaan kerrotaan maailmassa. Vielä tänään valo, joka loistaa Kristuksesta, vetää pimeään eksyneitä puoleensa. Lähetystyön aika ei ole ohi. Lähetystyötä tarvitaan, sillä Kristuksen rakkautta ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa. Tänään saamme antaa uhrilahjamme lähetystyölle, jota tehdään buddhalaisessa thaimaassa ja sisällisodan kärsimyksista toipuvassa Kambodzassa.
Kristuksen rakkauden kokeminen voi tuoda valon monen ihmisen elämään. Meitä tarvitaan. Lähetystyö tarvitsee meidän lahjamme: kultaa, mirhaa ja suitsuketta. Lähetystyön kolme ärrää ovat raha, rakkaus ja rukous. Sopivat hyvin itämaan tietäjien lahjojen vastineiksi.
Joh. 12: 44-47
Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni. Joka näkee minut, näkee lähettäjäni. Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen."
Loppiaisen evankeliumiteksti tuo eteemme jouluaikaan liittyvän kullanhohtoisen ja suitsukkeentuoksuisen kuvan itämaan tietäjistä, joiden matka kulki ihmeellisen tähden johdattamana vastasyntyneen juutalaisten kuninkaan luokse. Tietäjät edustivat juutalaisille vierasta maailmaa. Heidän toimensa ja osaamisalueensa tähtitaivaan tuntijoina ja astrologeina kuului juutalaisessa hurskaudessa kiellettyihin asioihin. Evankelista haluaakin vahvasti herätellä aikalaisiaan tämän kertomuksen kautta näkemään ja ymmärtämään, että Jumala on suurempi kuin meidän ajatusrakennelmamme uskosta ja Jumalan tuntemisesta. Jos Jumala haluaa, hän voi herättää uskon Jeesukseen vieraan kansan edustajissa. Jeesuskin totesi kerran, että Jumala voi herättää jopa kuolleet kivet ylistämään Jumalaa, jos niin tahtoisi.
Me länsimaiset nykyajan kristityt olemme uskossamme itämaan tietäjien jälkeläisiä, ei-juutalaisia Jeesuksen seuraajia. Monessa mielessä muistutamme nykyisellään kuitenkin enemmän Jeesuksen ajan oppineita ja Raamattunsa tuntevia fariseuksia kuin itämaan tietäjiä. Me olemme luoneet fariseusten tavoin selkeät kristinuskon oppirakennelmat, joiden noudattamisesta ja omaksumisesta pidämme tarkan luvun. Tiedämme, kuka pelastuu, ja kuinka ihminen pelastuu. Me vierastamme kristillisiä tapoja, jotka eivät nouse omasta perinnöstämme. Vaikka itämaan tietäjät kuuluvat kultakoristeiseen joulukorttikuvaan, ehkäpä emme tositilanteessa olisikaan valmiita hyväksymään heitä Kristusta ylistävien joukkoon ennen kuin he riisuisivat oudot vaatteensa ja luopuisivat merkillisistä tavoistaan.
Loppiainen on itämaan tietäjien kautta muodostunut erityisesti lähetystyön pyhäpäiväksi. Lähetystyötä on tehty Suomesta käsin jo kaksisataa vuotta. Tänä vuonna Suomen vanhin lähetysjärjestö Suomen Pipliaseura viettää 200-vuotisjuhlaansa. Pipliaseuran työ on raamattulähetystyötä ja sen tukemista eri puolella maailmaa. Mikäpä onkaan parempi tähti tuomaan ihmisiä Kristuksen luo kuin Jumalan pyhä Sana? Raamatun lukemisen kautta on moni Vapahtajaa etsivä löytänyt tien Kristuksen luo.
Olen joskus kertonutkin senegalilaisesta muslimimiehestä, pappa Séne’istä, jonka lapset kääntyivät ensin kristityiksi, ja yrittivät puhua uskostaan Jeesukseen isälleen tuloksetta. Vasta kun isä sai luettavakseen omalle äidinkielelleen käännetyn Uuden testamentin, löysi hän Vapahtajan Jeesuksen. Uusi testamentti oli hänelle kuin viidakkoveitsi, joka katkoi kaikki paksut köydet, joilla hänet oli sidottu kristinuskon ulkopuolelle, vieraalle niitylle, niin kuin hän itse sanoi.
Jumala puhuu monin tavoin. Kaikille kielille ei vielä ole käännetty Raamattua ja silti Jumala voi kutsua ihmisiä luokseen näkyjen ja ilmestyksien kautta. Kutsu lähteä lähetystyöhön kertomaan Jeesuksesta ja välittämään Jumalan rakkautta vieraan kansan keskuuteen voi myös tulla hyvin monin eri tavoin. Lähettikollegani Arla Ljungqvist kertoo Mission – lehdessä kuinka hän kyseli raamattukoulussa ollessaan Jumalalta omaa paikkaansa ja kutsumustaan. Hän sai kokea näyn. Hän näki autiomaan, jonka keskellä oli neliskanttinen pieni talo ja minareetti. Minareetin kovaääninen otettiin pois ja tilalle nostettiin risti. Tämän kautta hän sai varmuuden kutsusta pioneerityöhön muslimimaahan. Eri vaiheiden kautta hän saapui sitten lähetystyöhön Senegaliin. Hänet oli määrätty työhön fulaaniheimon pariin Pohjois-Senegaliin. Kun hän saapui asemapaikkaansa, pieneen Ndioumin kylään, näki hän pienen neliskanttisen talo ja minareetin aivan samanlaisena kuin takavuosien näyssään. Arla teki merkityksellistä työtä Ndioumissa. Hän ei saanut nähdä konkreettisesti ristin nousemista minareetin huipulle, päinvastoin, muistan kuinka meidän vielä Senegalissa ollessamme oli aika, jolloin risti tuli riisua kirkon lukusalin oven yläpuolelta, jotta musliminuoret saisivat tulla lukusaliin lukemaan. Kuitenkin Ndioumiin syntyi pieni seurakunta ja varmasti useiden Arlan lukutaitoryhmissä käyneiden lasten ja nuorten sydämessä syttyi loppiaisen valo, valo, joka johtaa elävän Jumalan luo.
Tämän päivän psalmitekstissä iloitaan siitä, kuinka vieraatkin kansat löytävät tiensä Jaakobin Jumalan luokse:
Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen:
"Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle,
nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön!
Hän opastaa meitä tiellään, ja me,
me tahdomme kulkea hänen polkujaan,
sillä Siionista tulee Herran sana
ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe."
"Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle,
nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön!
Hän opastaa meitä tiellään, ja me,
me tahdomme kulkea hänen polkujaan,
sillä Siionista tulee Herran sana
ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe."
Edelleen Jumala kutsuu kansoja luokseen. Edelleen hänen rakkaudestaan kerrotaan maailmassa. Vielä tänään valo, joka loistaa Kristuksesta, vetää pimeään eksyneitä puoleensa. Lähetystyön aika ei ole ohi. Lähetystyötä tarvitaan, sillä Kristuksen rakkautta ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa. Tänään saamme antaa uhrilahjamme lähetystyölle, jota tehdään buddhalaisessa thaimaassa ja sisällisodan kärsimyksista toipuvassa Kambodzassa.
Kristuksen rakkauden kokeminen voi tuoda valon monen ihmisen elämään. Meitä tarvitaan. Lähetystyö tarvitsee meidän lahjamme: kultaa, mirhaa ja suitsuketta. Lähetystyön kolme ärrää ovat raha, rakkaus ja rukous. Sopivat hyvin itämaan tietäjien lahjojen vastineiksi.
