Kristityn vapaus. Saarna 26.9.2021 Palokan kirkossa, Teija Laine

Evankeliumi: Mark. 7:5–13

Fariseukset ja lainopettajat kysyivät Jeesukselta: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin?”
Hän vastasi heille: ”Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut.
Onhan kirjoitettu:
  - Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, 
mutta sen sydän on kaukana minusta. 
Turhaan he minua palvelevat,
kun opettavat oppejaan,
ihmisten tekemiä käskyjä.
Te olette hylänneet Jumalan käskyn
ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä.” 
Ja hän jatkoi: ”Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne. Mooses on sanonut: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’ ja ’Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla’. Mutta te opetatte toisin. Jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: ’Se, mitä sinun piti minulta saada, on nyt korban: olen luvannut sen uhrilahjaksi’, te ette salli hänen enää tehdä mitään isänsä tai äitinsä hyväksi. Näin te perinnäissääntöjä seuratessanne ja opettaessanne teette tyhjäksi Jumalan sanan. Ja paljon muutakin te teette, samanlaista.”

 Saarna:

Suoritatko elämää, kysytään meiltä usein tämän ajan tiukkojen vaatimusten keskellä.  Koetko välillä, että et ole vapaa elämään omannäköistä elämää ulkoisten paineiden puristuksessa?  Mitä voisi merkitä se vapaus, joka näkyi Jeesuksen elämässä ja suhtautumisessa elämään?

 Jo Jeesuksen aikaan monet kokivat etenkin hengellisten johtajien asettamat vaatimukset ahdistavina ja mahdottomina täyttää.  Lain pikkutarkan noudattamisen sanottiin olevan ehtona Jumalan yhteyteen pääsemiselle.  Elämä oli köyhälle jo itsessään raskasta ja vaativaa, entä sitten, kun sen lisäksi kyseenalaistettiin pääsy Jumalan lähelle? 

Jeesus oli opettaja, joka opetti Jumalan lakia eri tavalla kuin aikansa muut opettajat ja rabbit.  Hänellä oli ilmeisen rento suhtautuminen Jumalaan.  Hän opetti, että Jumala on kuin lapsiaan aina rakastava ja armahtava isä.  Hän on kuin lastaan imettävä äiti tai poikasensa siipiensä suojaan kätkevä lintuemo.  Isän ja äidin rakkaus ei vaadi vaan antaa.  Sellaiseen Jumalaan hän opetti uskomaan ja luottamaan.  Tarvitseeko isä uhreja tai äiti lahjoja rakastaakseen lastaan ja jakaakseen hellyyttä?  Ei tietenkään.  Jos vanhemmat osaavat antaa lapsilleen lahjoja niin eikö vielä enemmin Jumala, jonka rakkauden määrää ei voi edes mitata. 

Tällaista Jeesus opetti ja se myös näkyi hänen käyttäytymisessään siinä määrin, että lainvartijat moittivat Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan liiallisesta vapaudesta suhteessa lakiin ja ajan uskonnollisiin vaatimuksiin.  Jeesus suhteutti kaikki säännökset ja ohjeet rakkauden lakiin.  Sitä lakia hän opetti ja sen mukaan eli.  Hän ei välittänyt pikkutarkoista perinnäissäännöistä, jotka olivat tulleet painolastiksi jo satojen pyhissä kirjoituksissa olevien erilaisten sääntöjen ja käskyjen lisäksi. 

 Näitä sääntöjä fariseukset ja kirjanoppineet pyrkivät kuitenkin noudattamaan tunnon tarkasti ja pitivät erilaisten säädösten noudattamista tienä Jumalan luo.  He halusivat olla parhaita uskovia, parhaita Jumalan lain noudattajia.  Siksipä he kritisoivat julkisesti Jeesusta.  Heidän silmissään Jeesuksen opetukset tiestä Jumalan lähelle poikkesivat suuresti siitä, mitä he olivat oppineet pitämään oikeana tienä.

Jeesus vastaa fariseuksille ottamalla esimerkin yhdestä perinnäissäännöstä, joka liittyy uhrikäytäntöihin.  Jeesus mainitsee sanan korban.  Se käännetään sanalla uhrilahja. Uhrilahja voi olla mikä tahansa uhri, joka annetaan Jumalalle.  Sanaa ”korban” käytettiin myös omaisuudesta, joka oli omistettu lahjaksi Jumalalle.

Fariseukset opettivat tuohon aikaan, että kun joku oli julistanut omaisuutensa tai osan omaisuudestaan olevan ”korban” eli Jumalalle omistettu lahja, ei omaisuutta olisi saanut tuhlata eikä käyttää enempää kuin oman elämän tarpeisiin.  Vaikka joku läheisistä sairastuisi tai kärsisi köyhyyttä, oli se sitten jopa oma äiti tai isä, ei tuota korbaniksi luvattua omaisuutta olisi saanut käyttää heidän auttamisekseen. Sanan korban juurikonsonanteista tulee sana qrb ( קרב ) - qarav - , joka tarkoittaa "olla lähellä".  Hepreankielessä se löytyy monista sanoista kuten qarov "läheinen".   Korbanin tarkoitus oli siis päästä lähelle Jumalaa. 

Jeesus ymmärsi, ettei Jumalaa lähelle pääse erilaisten uhrien tai rituaalien kautta.  Jumalaa lähelle ei pääse suorittamalla.  Jumala on se, joka tulee meitä lähelle ja haluaa olla meitä lähellä. Ihminen on se, joka pakenee Jumalaa.  Jumalaa ei ole syytä paeta.  Tie Jumalan lähelle on rakkauden ja armon tie.

Vaikka fariseukset siis olivat kunnioittavinaan Jumalaa, heidän sydämensä oli kaukana Jumalasta.  Jos tekoni ei kanna hyvää hedelmää läheisteni elämään, se ei ole sopusoinnussa lain suurimman käskyn eli rakkauden käskyn kanssa.  

Jeesus luonnehtii fariseusten noudattamia käskyjä ihmisten tekemiksi vedoten profeettojen teksteihin.  Monet profeetat kyseenalaistivat jopa koko uhrikäytännön jo paljon ennen Jeesuksen aikaa.  Hoosean kirjassa todetaan: "Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja;". (Hoosea 6: 6) 

Jesajan kirjan ensimmäisessä luvussa israelilaisia verrataan Sodoman ja Gomorran asukkaisiin.  Tämä mahtoi tuntua oudolta ja epäreilulta vertaukselta, sillä sodomalaiset ja gomorralaiset tunnettiin syntisestä ja häpeällisetä elämästä, kun taas israelilaiset koettivat noudattaa kaikkia lakien säädöksiä ja uhrimenoja, jotka oli määrätty toimitettaviksi temppelissä. Huimaa on lukea profeetan lausuma Jumalan sana: ”Kuka teitä on käskenyt niitä tuomaan (moninaisia uhreja) ja tungeksimaan minun esipihoillani, kun tulette kasvojeni eteen?”  Kyllähän israelilaiset kokivat ja uskoivat, että Jumala itse oli käskenyt tuomaan niitä uhreja.  Mutta eikö ollutkaan niin?  Jesaja julistaa Jumalan sanana, ettei Jumala ollut näin käskenyt.  Ei Jumala tehnyt yhtään mitään eläinuhrien verellä, hän vakuuttaa.  Mietitäänpä tätä oikein kunnolla.  Mitä hän tekisikään?  Mitä Jeesus opetti Jumalan tahdosta?  Ei hänkään opettanut, että eläinuhri voisi olla ratkaisu pahuuden ongelmaan.  Kerrotaanhan Jeesuksenkin kaataneen uhrieläinten myyjien pöydät temppelissä.  

”Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne.  Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.”

Tämä oli Jesajan saarna ja tämä oli edelleen 700 vuotta myöhemmin Jeesuksen saarna.  Jos tekoni ei kanna hyvää hedelmää läheisteni elämään, se ei ole sopusoinnussa lain suurimman käskyn eli rakkauden käskyn kanssa.  

Jeesus moitti fariseuksia isien perinnäissääntöjen seuraamisesta.  Ne estivät terveen järjen mukaiset teot, joilla osoitettiin laupeutta ja rakkautta niille, jotka olivat avun tarpeessa.  Tuosta ajasta on yli 2000 vuotta.  Missä kohdin me olemme kristittyinä sosiaalisten paineiden kahleissa?  Onko uskon mittareina edelleen asioita, jotka nousevat omatekoisista perinnäissäännöistämme?  Onko meillä tapoja ja sääntöjä, joista pidämme tiukasti kiinni, vaikka aika olisi jo ajanut niiden ohi?  Aina on tehty näin.  Aina on ajateltu näin.

 ”Katso minä luon uutta”, todetaan Jumalan asenteeksi Raamatussa.  Kasvu on luonnossa Jumalan lahjaa.  Eikö silloin Jumala voi edelleen antaa kasvua asenteissa ja luoda uutta?  Jos Jesaja kyseenalaisti uhrieläinkäytännöt ja vastusti niitä Jumalan antamana uutena ohjeena, joka poikkesi siitä, mitä oltiin pidetty Jumalalta aiemmin saatuna käskynä, ja Jeesus kyseenalaisti aikalaistensa kulttuurisidonnaiset käytänteet, voiko olla niin, että Jumala edelleen antaa kasvua ja tuottaa muutosta käsityksissämme, uskomuksissamme ja käytännöissämme?

 Eikö Lutherkin ollut Jumalan asialla silloin, kun hän ajoi uudistusta?  Olemmeko kirkkona jääneet Lutherin reformaatioon, vaikka Luther itse odotti, että reformaatio jatkuu edelleen hänen jälkeensä siinä vaiheessa, kun aika on suurempiin uudistuksiin kypsä?  Mitä voisi olla kristityn vapaus tänä päivänä? 

 Kristus vapautti galatalaiset vapauteen synnistä ja syyllisyyden taakoista, mutta varsin pian heitä oltiin kuitenkin sitomassa uskon nimissä uusiin kahleisiin. - Ei saa tehdä sitä eikä syödä tätä eikä koskea tähän jne.  Onko siis ihme, jos kristikunnassa eri kirkoissa ja herätysliikkeissä tai järjestöissä on syntynyt jos jonkinmoisia sääntöjä ja normeja, joihin kristityksi kääntyvän on sitouduttava, ennen kuin hän kelpaa ja tulee oman ryhmänsä hyväksymäksi. 

 Me ihmiset taidamme olla luonnostamme suorittajia.  On hyvä pysähtyä aika ajoin miettimään, mikä on se syy ja mistä kumpuaa tuo tarve täyttää mittaa?  Toinen toisillemmeko suoritamme vai voidaksemme hyväksyä itsemme?  Jos koemme, että laki on täytettävä kelvatakseen Jumalalle, on hyvä muistaa, että Jeesus on täyttänyt lain ja avannut tien Isän luo. Hän on lain loppu.  Ei ole tarvetta uhrille, ei ole tarvetta korbaneille.   Se, mihin meitä kutsutaan, on uskosta Jumalaan kumpuava rakkaus.

Sydämen tulee olla lähellä Jumalaa.  Ja kun sydän on lähellä Jumalaa, muuttuu asenne toisiin ihmisiin rakkaudelliseksi.  Jos yritän ja suoritan, teen sen paineen alla ja tarkkailen itseäni.  Mutta, kun elän armahdettuna ja rakastettuna, kasvan vapauteen, jossa tekoni kumpuavat Jumalan rakkaudesta.  Ne eivät ole ansion ja kiitoksen pyytämistä tai tavoittelua, vaan vapaudesta nousevia.

”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” Gal.5:1.