Äitienpäivän saarna 9.5.2021 Palokan Pelimannitalolla, Teija Laine

 

Äitienpäivän saarna 9.5.2021 Palokan Pelimannitalolla, Teija Laine

Luuk. 11:5–13

Jeesus sanoo:
    ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän
antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.
    Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää kananmunaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”

Tänään vietämme äitienpäivää.  Sopivasti tuo kuulemamme Jeesuksen vertaus, joka kertoo rukousten kuulemisesta, vie ajatuksemme kotiympäristöön.  Olemme kodissa, jossa perhe on jo käynyt yöpuulle lasten kanssa. Ovelta kuuluu kolkutus ja hyvän ystävän äänen kaiku kantautuu niin äidin kuin isänkin korviin.  Eipä ole mukava tilanne.  Kuka viitsisi nousta naapuriaan auttamaan yömyöhällä.  Öisin kodin ovi lukitaan salvalla ja koko perhe sijaa vuoteensa lattialle kuin suurelle siskonpedille. Isäntä ei halua nousta vuoteeltaan avaamaan ovea äänestä tunnistamalleen ystävälle, sillä lattian poikki nukkuvien ylitse ovelle siirtyminen ja salvan poistaminen ovelta herättäisi nukkuvat lapset. Mutta onhan se noustava ylös.  Voin kuvitella, kuinka perheen äiti tökkii miestään ja käskee nousemaan ylös.  Nouse nyt, onhan se ystävää autettava.  Naapurin emännän maine on kyseessä. Eiköhän tuo naapurin mieskin ollut vaimonsa lähettämänä liikkeellä.  Talon emännäthän ne tunsivat ruokakomeroittensa sisällön paremmin kuin muista talon töistä vastanneet isännät.  Naiset olivat solidaarisia toisiaan kohtaan.  Mies oli kuitenkin se, joka lähti yönselkään lainaamaan naapurista ruokaa, mutta emäntä se siellä naapurissa odotteli, että saisi jotain särvintä vieraalle pöytään laitetuksi.  ”Auta nyt ja hae hänelle varastosta syömistä”, emäntä siinä vieressä miestään rohkaisi.  Varmasti saamme sitten itse apua ystävältä, jos sitä tarvitsemme.”

Ajat ja tavat muuttuvat ja näinhän on meilläkin, että nykyään yhdessä isät ja äidit käyvät ruokaostoksilla ja yhdessä laittelevat ruokaakin sen mukaan, kummalla on enemmän siihen aikaa ja motivaatiota tai osaamista. Äidit ja isät ansaitsevat kumpainenkin oman juhlapäivänsä, ja hyvä että niin on.  Mutta tänään on äitienpäivä ja on vuoro juhlia äitiä.

Ystävä sai siis lopulta leipää pöytään laitettavaksi.  Sitkeys anomisessa kannatti.  Kannatti lähteä liikkeelle, vaikka iltamyöhällä ystävän vaivaaminen saattoi tuntua nololta. 

Rukouskin voi tuntua joskus nololta.  Onko tämä asiani nyt niin tärkeä, että tästä kannattaa mainita Jumalalle? Osaanko edes oikein rukoilla?  Kuullaanko minua? Jeesus tahtoo vertauksensa kautta osoittaa, että kyllä kuullaan.  Jos ihminen on hyvä ja osaa auttaa ystäväänsä, eikö Jumala ole vielä parempi?  Hyvin herkästi me teemme Jumalasta mielissämme itseämme ankaramman ja tuomitsevamman. Jeesus opettaa meitä tällä ja tuolla toisella kuulemallamme vertauksella näkemään Jumalan armollisena ja ihmistä rakastavana.  Jos me ihmiset osaamme rakastaa ja olla hyviä toisillemme, vaikka joskus vastahakoisesti, eikö Jumala rakasta tuhat kertaa enemmän?  Tätä Jeesus korosti näissä molemmissa vertauksissaan. 

Äitienpäivän historiallinen tausta

Äidit ovat olleet kautta aikain sitkeitä esirukoilijoita.  He kantavat huolta perheestään ja tekevät kaikkensa perheen hyväksi. 

Tiedätkö muuten mikä on äitienpäivän historiallinen tausta?  Minä muistin, että äitienpäivän vietto on saapunut Suomeen Yhdysvalloista, mutta en tiennyt, minkälaisen ajan keskellä Yhdysvalloissa alettiin viettää äitienpäivää.  Äitienpäivän taustalla on Yhdysvalloissa vuosina 1861–1865 käyty sisällissota, jossa vastakkain olivat Pohjois- ja Etelävaltiot.  Saman kansan miehet taistelivat toisiaan vastaan.  Maan äidit molemmin puolin sotatanteretta ottivat tehtäväkseen hoivata haavoittuneita miehiään ja poikiaan riippumatta siitä, kummalla puolella nämä olivat taistelleet.

Yksi näistä haavoittuneita hoitaneista äideistä, Julia Ward Howe, kirjoitti ”Tasavallan taisteluhymnin” ja pyysi naisia nousemaan vastustamaan sodan julmuutta kaikkialla ja kokoontumaan yhteen rauhaa vaatimaan. Hän esitti kansallisen naisten rauhanpäivän perustamista.  Hän antoi naisjulistuksen ja niinpä naiset huusivat kaduilla eri puolilla maata sanoen:

”Nouskaa naiset, nouskaa esiin kaikki te naiset, jotka tunnette huolta ja rakkautta, kuuluttakaa, ettemme halua aviomiestemme tulevan luoksemme verissäpäin saamaan osakseen hoivaa ja suosionosoituksia.  Nouskaa rauhannaiset."

Äitienpäivän tarkoitus oli siis alun alkaen puolustaa rauhaa ja sovintoa.  Naiset ja äidit olivat saaneet tarpeekseen siitä, että heidän poikansa, jotka he olivat kasvattaneet armollisuuteen ja laupeuteen ja kärsivällisyyteen, olivat joutuneet poisoppimaan näistä hyveistä sisällissodan takia.  He eivät halunneet enää ylistää sotasankareina haavoittuneina kotiin palaavia puolisoitaan ja poikiaan.  Julia Ward Howe kirjoitti myös, ettei äitien herkät sydämet kestä sitä, että heidän poikansa kasvatetaan vahingoittamaan toisten äitien poikia.  Äidit tietävät, että jokaisella on jossain äiti, joka suree ja itkee lapsensa kuolemaa, oli se sitten sodan tai sairauden tai nälän takia tapahtuva menetys ja oli se missä tahansa päin maailmaa.

Muistuttakoon äitienpäivä meitä tänäänkin tästä, että olemme kaikki yhtä suurta perhettä.  Olemme syntyneet rakkaudesta ja äitiemme huolenpito ja rukoukset kantaneet tähän päivään asti.  Kiitos äiti, sanomme. Kiitos huolenpidosta ja kiitos esirukouksista, äiti. 

Äiti, jos kuka, ei saa unta silloin, kun tietää lapsellaan olevan vaikeaa.  Valvoessaan ja kantaessaan mielessään lapsensa murheita, äiti kääntyy Jumalan puoleen.  “Mistä tulee minulle apu, mistä lapselle apu?”  ”Apu minulle tulee Herralta, joka on luonut taivaan ja maan.”  Kuka muu voisi paremmin auttaa, kuin kaikkivaltias ja hyvä Jumala.  Ja aivan niin kuin Jeesus vakuutti, Jumala todella kuulee. Jumala tulee ja vie apunsa sinne, mihin ei äidin apu ulotu.

Jos isä ja äiti osaavat rakastaa, eikö Jumala vielä paremmin.  Vanhempien rakkaus on vain varjo Jumalan rakkaudesta.  Siksipä ottakaamme edelleen todesta, me tämän päivän äidit ja isoäidit, Pietarin kirjeen kehotus rukoukseen ja luottamukseen: “Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:7)

Äitien ja jokaisen vanhemman on silti hyvä muistaa myös se, ettei nuoren kasvusta tulee liikaa murehtia eikä kantaa syyllisyyttä osaamattomuudestaan vanhempana.  Kotimaa-lehdessä oli vastikään nuorisolääkäri Elina Hermansonin kirjoitus koskien nuorten hyvinvointia. Elina Hermansonin mukaan aikuiset hätääntyvät joskus liikaa nuoristaan. Nuorten aivojen kehitykseen kuuluu, että ajantaju heittää, tulevaisuutta on vaikea kuvitella ja ilmaisut ovat dramaattisia.  – Lapsilla ja nuorilla on vahva taipumus kasvaa valoa kohti. Kyse on luonnonvoimasta. Eivät he mene pienestä rikki. Yksi trauma voi olla myöhemmin tärkeä elämänkokemus. Vasta monta traumaa ilman korjaavia kokemuksia vaurioittaa pysyvämmin, toteaa Hermanson.  Toki Hermanson antaa kirjoituksessaan vinkkejä myös siitä, milloin on haettava ulkopuolista apua lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. 

Jumalalta saa viisautta elämän arjen keskelle.  Sitä tarvitsemme kasvattajina, sitä tarvitsemme jokapäiväisen elämän kysymysten keskelle.  Rukous on ihmeellinen lahja, joka avaa mielemme kuulemaan vastauksia, joita emme kuule hälinän ja kiireen keskellä. 

Rukous on monipuolinen ja monimuotoinen lahja, jota ei voi muutamalla rivillä kuvailla. Rukouksesta on kirjoitettu kirjoja ja ehkä sinäkin voisit kirjoittaa monia sivuja siitä, mitä rukous on sinun elämääsi tuonut.

Rukous on asia, jota oppii parhaiten vain sitä harjoittamalla.  Ja toisaalta se ei edes ole oppimisen kysymys, sillä ei rukouksen kuuleminen ole osaamisestamme kiinni.  Rukouksessa on kyse suhteesta Jumalaan.  Rukous on puhetta Jumalalle ja olemista Jumalan kanssa.  Sinä itse tiedät parhaiten, mikä on sinun tapasi olla yhteydessä Jumalaan.  Jeesus vertasi rukousta kahden ystävyksen väliseen suhteeseen kertoessaan tarinan miehestä, joka lähti anomaan iltapalatarvikkeita ystävältään.  Jumala on Isä, mutta Jeesuksessa kohtaamme hänet myös ystävänämme.  Hänelle voi kertoa rukouksessa asioita, joita ei tohtisi muille kertoakaan.  Hänelle voi avata hyvin henkilökohtaiset ajatukset ja sellaiset ajatukset, jotka voivat olla hyvin hajanaisia ja epämääräisiä.  Siinä rukoillessa ne ajatukset alkavat saada muotoa ja mieli kirkastuu.  Jumalan Pyhä Henki on rukouksessa läsnä ja ohjaa ajatuksiamme.  Rukous hiljaisuudessa kahden kesken kolmiyhteisen Jumalan kanssa voi antaa paljon.  Se ohjaa ja opastaa salatulla tavalla löytämään vastauksia mieltä painaviin kysymyksiin.  Toinen tarvitsee rukoukseen rauhallisen ajan ja paikan, toinen osaa hiljentää mielensä rukoukseen arjen kiireidenkin keskellä ja rukoilee ikään kuin lakkaamatta hengittäen rukouksen tahtiin.  Oli tapasi rukoilla mikä tahansa muista Jeesuksen sanat: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.”

Olkoon tässä meille jokaiselle kutsu rukoukseen.  Kutsu esirukoukseen toinen toistemme puolesta, kutsu hiljaiseen viipymiseen Jumalan läsnäolossa omien asioittemme kanssa, kutsu iloon ja ylistykseen ja kutsu rauhaan ja lepoon ja uusien alkujen löytämiseen.