Usko ja epäusko

Saarna 10.10.2010, 20. sunnuntai helluntaista

Mark. 2: 1–12

Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: »Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.»
Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: »Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?» Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: »Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi» - hän puhui nyt halvaantuneelle - »nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.» Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: »Tällaista emme ole ikinä nähneet.»

Olipa melkoiset kotiseurat Kapernaumissa. Väkeä koolla niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes sisälle tupaan. Saisimmeko me viriteltyä menneiden sukupolvien kotiseuraperinnön henkiin, ja jopa niin, että väkeä pyrkisi seuroihin samalla innolla kuin näihin Kapernaumin kinkereihin? Kapernaumissa tunnelmaa, kun Jeesus oli paikalla. Eipä seuroja tarvinnut edes koolle kutsua, sillä kun kaupunkilaisten keskuudessa levisi tieto, että Jeesus on tullut kotiin, majapaikkaansa Kapernaumiin, Pietarin perheen kotiin, niin kuin ajatellaan, väkeä alkoi heti kerääntyä hänen luokseen. Jeesuksella oli aikaa väkijoukolle, Jeesus opetti ja julisti Jumalan sanaa niille, jotka tulivat hänen luokseen. Jeesus onkin sanonut: ”Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en heitä pois.” Eikä nytkään Kapernaumissa Jeesus ajanut kansaa luotaan pois, vaan antoi aikaansa avaten kuulijoille Jumalan sanan salaisuuksia.

Mikähän olisi ollut sinun paikkasi tuolla Kapernaumin kotiseuroissa? Olisitko kiirehtinyt ensimmäisten joukossa istumaan lähelle opettajaa, vai olisitko tullut vasta, kun huone oli jo täynnä? Istuisitko oven suussa, vai olisitko ulkopuolella talon ikkunan alla kuuntelemassa Jeesuksen ääntä? Kun seuraamme näiden seurojen tapahtumia täältä kahdentuhannen vuoden takaa, tuntuu kuin katselisimme tapahtumia hieman ulkopuolisina, mutta kuitenkin kaiken hyvin näkien.

Kun Afrikassa oli jalkapallo-ottelu aivan kotoisella kaupungin aidatulla kentällä, saattoi nähdä monia pikkupoikia, ja vähän vanhempiakin, istumassa kentän ulkopuolella kasvavien puiden oksilla seuraamassa innokkaina tuota ottelua. Nuo pojat toivat mieleen pienikokoisen Sakkeuksen, jolla oli sellainen halu nähdä Jeesus, että hän kiipesi tien varrella olevaan viikunapuuhun, jonka oksilta, hän näki ohikulkevan Jeesuksen ja kuuli hänen äänensä. Se, jolla on suuri into nähdä jotain itselleen tärkeää, tekee kaikkensa päästääkseen päämääräänsä. Miten lie viime yönä oli jonoa Kuokkalan kirkossa vihkimistä varten? Ainakin Vantalla olivat ensimmäiset hääyönä vihittäväksi aikovat parit aloittaneet jonottamisen jo klo 16.

Hätä keinot keksii. Hätä päästä Jeesuksen lähelle oli neljällä ystävyksellä, jotka selvisivät Kapernaumin kotiseuroihin vasta, kun tungos ovensuussakin oli jo melkoinen. Heille oli äärimmäisen tärkeää päästä lähelle Jeesusta. Ei niinkään heidän itsensä tähden, vaan ystävänsä tähden. Nämä neljä miestä toivat halvaantuneen ystävänsä Jeesuksen luo. He olivat kantaneet ystävänsä yksinkertaisilla paareilla Jeesuksen kotitalolle asti, eivätkä lannistuneet, vaikka Jeesuksen lähelle pääsy vaikuttikin mahdottomalta. Sisälle oli päästävä, ja joku heistä keksi, että Jeesus istuu aivan kattoluukun alapuolella. Niinpä miehet yksissä tuumin nousivat paareineen katolle, purkivat kattoon aukon, ja laskivat ystävänsä kattoaukosta aivan Jeesuksen jalkojen juureen. Parhaalle paikalle. Lähelle Jeesusta.

Miltä olisi tuntunut olla tuon halvaantuneen miehen paikalla? Miltä olisi tuntunut kuulla nuo sanat: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”? Tämä mies sai kokea Jeesuksen kautta Jumalan rakkauden. Sairautta pidettiin synnin seurauksena. Mies oli varmasti miettinyt syntejään. Hän oli varmasti itkenyt syntejään ja katunut kaikkea, mikä olisi saattanut olla syynä tähän onnettomuuteen. Hän oli varmaankin joutunut myös monien aiheettomien syytösten kohteeksi, ja oi joutunut kantamaan kohtuutonta häpeää. Kumpaako hän enemmän kaipasi: paranemista vai anteeksiantoa? Jeesus tunsi hänen sydämensä ja tiesi. Hänen hätänsä oli ennen muuta synnin hätä. Hän halusi tulla armahdetuksi ja rakastetuksi. Hän kaipasi hyväksyntää ja vapautusta syyllisyyden ahdistuksesta. Siksi Jeesus sanoi: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”.

Nuo sanat eivät miellyttäneet niitä paikalla olijoita, jotka eivät olleet Jeesusta kuulemassa vilpittömin mielin. Joukossa oli lainopettajia, joiden mielestä Jeesus teki itsensä Jumalan veroiseksi antaessaan synnit anteeksi. Kyllä, niin Jeesus tekikin, eikä se ollut hänelle ongelma. Hänellä oli valta antaa syntejä anteeksi. Se valta oli Jumalan valtaa. Hän oli yhtä Isän kanssa. Hän puhui Jumalan sanoja, hän teki Jumalan tekoja. Hänellä oli valta antaa anteeksi, hänellä oli valta tehdä terveeksi.

Synnistä ja syyllisyydestä vapautettu mies tuli Jeesuksen sanan voimasta myös terveeksi. Hän nousi, otti vuoteensa ja käveli pois ihmisten nähden.

Millä mielellä hän lähti, jää meille kertomatta. Kuulemme ihmisten ihmetyksen, hämmästyksen ja sen kuinka paikalla ollut seuraväki ylistää Jumalaa, mutta emme kuule tuon parantuneen miehen suusta sanaakaan. Hän nousee ja menee kotiinsa, koska Jeesus niin käski. Voimme vain kuvitella, miltä hänestä tuntui. Ehkäpä kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei hän ennättänyt edes hämmästyä, tai ehkäpä hän oli niin hämmästynyt, ettei saanut sanaa suustaan. Ehkäpä ilo syttyi hänen sydämeensä hänen päästyään perheensä pariin. Ensin kävellen, sitten juosten, ehkäpä jo loppumatkan juosten sydän synneistä vapautuneena, ruumis halvauksesta parantuneena.

Neljä ystävystä uskoivat. He kantoivat rakkaan ystävänsä Jeesuksen luo. He lienevät seuranneet tapahtumia kattoaukosta ihmetellen ja iloiten ystävänsä puolesta. Heidän rukouksensa kuultiin, Jeesus ei kääntänyt selkäänsä sille, jonka he hänen luoksensa toivat.

Meidän tehtävämme kristittyinä on olla kuin nuo neljä halvaantuneen kantajaa. Emme usein voi itse tehdä paljoakaan konkreettista vaikeassa elämäntilanteessa olevien ystäviemme tai läheistemme hyväksi, mutta yhden voimme: voimme rukouksin kantaa rakkaitamme Jeesuksen lähelle, Jeesuksen jalkojen juureen.

Jeesuksen lähellä on paras paikka. Vie Jeesuksen lähelle ystäväsi, ja pyri hänen lähelleen itsekin. Jos seisot ovensuussa, hivuttaudu vielä vähän lähemmäs. Pyri aina vain lähemmäs ja lähemmäs. Hän ei heitä sinua pois. Hän näkee, hän kuulee, hän tuntee sinut ja sinun sydämesi ajatukset. Olet hänelle rakas, olet hänelle tytär, poika, jonka puolesta hän on antanut henkensä. Hän on sinun syntiesi sovittaja, ja hän sanoo: ”Tyttäreni, poikani, Jumala antaa sinun syntisi anteeksi.”

Tähän uskoen nousemme nyt tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.