Jumalan lapsen elämää - saarna Apostoli Johanneksen päivänä 27.12.2009
Sanotaan että joulu on lasten juhla. Aito jouluilo loistaa lapsen silmistä ja riemu leviää ja tarttuu ympärillä oleviin aikuisiin. Vaikka lähipiirissä ei olisikaan pieniä lapsia, lapsuus on monen aikuisen joulunvietossa vahvasti läsnä. Ajatuksissa palataan lapsuuden jouluihin – muistot ovat joulunpyhinä pinnassa.
Yksi muistelee lapsuuden kultaisia jouluja lämmöllä. Liikutuksen kyynel nousee silmäkulmaan ja jo poismenneitä rakkaita on ikävä. Kuitenkin se on usein hyvin onnellista kaipausta. Toisen matka lapsuuden jouluihin ei välttämättä ole kaunis ja onnellinen ajastusten taival. Elämän rikkonaisuus on saattanut jo lapsuudessa liittää joulunviettoon tuntemuksia, joita ei ole helppo elää muistoissa uudelleen läpi. Joulua vietetään monenmoisten tuntemusten keskellä.
Kaikenlaisen ihmiselämän keskelle murtautuu kuitenkin joulun hätkähdyttävä sanoma: Ihmiselle on syntynyt Vapahtaja. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on tullut näkyväksi.
Tänään kolmantena joulupäivänä Jumalan rakkauden sanomaa tuo meille evankelista Johannes. Kirkon perinteessä häntä pidetään neljännen evankeliumin kirjoittajana. Keskeistä hänen evankeliumitekstissään on juuri Jumalan kaikkivoipa rakkaus ihmistä kohtaan. Johanneksen teksti eroaa jonkin verran muiden evankeliumeiden tekstistä. Hänen evankeliuminsa on iältään myöhäisin. Kun Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan päätarkoitus oli kirjata muistiin se mitä tiedettiin Jeesuksen elämästä ja opetuksista, Johannes meni jo askelta pidemmälle. Häntä pidetään kristinuskon ensimmäisenä teologina. Hän alkoi tulkita Jeesuksen elämää ja opetuksia ja hahmotella pelastushistorian kokonaisuutta – Hän siis alkoi muotoilla kristinoppia eli yhteisen kristinuskon perustaa. Kaiken takana kaikista keskeisimpänä asiana hän näki Jumalan rakkauden.
Tämän sunnuntain evankeliumiteksti (Joh.1:1-14)oli aivan Johanneksen evankeliumin alusta. Se oli oikeastaan Johanneksen jouluevankeliumi:
"Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa."
ja muutamaa jaetta myöhemmin:
"Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa,
mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskoivat häneen.
He eivät syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta,
eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta."
Tässä jouluevankeliumissa emme kuule yksityiskohtia Betlehemin tapahtumista. Kuitenkin Johanneksen kirjoittamilta riveiltä kuuluu kuitenkin se kaikkein olennaisin: Jumala syntyi ihmiseksi, sana tuli lihaksi. Jumala tuli ihmiseksi ihmisten keskelle, jota me voisimme oppia tuntemaan hänet ja hänen rakkautensa meitä kohtaan.
Kun ajatellaan joulua lasten juhlana, muistellaan omia lapsuuden jouluja ja katsotaan seimessä makaavaa Jeesus-lasta, pistää evankeliumi-tekstissä silmään eräs kohta: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi –” Oikeuden tulla Jumalan lapsiksi.
Tiedämme että kasteen kautta ihminen liitetään Jumalan yhteyteen, hänestä tulee Jumalan lapsi. Jumalan lapsia miettiessä nousee mieleen myös evankeliumi-kohta, jossa Jeesus ottaa lapset avosylin vastaan ja siunaa heitä. Jeesuksen esimerkin tavoin sallimme kaikista pienimpien elää ja kasvaa Jumala lapsina, nauttia Jumalan rakkauden ja huolenpidon syleilyä. On onnellista, että lapset saavat tällaista kokea ja saada kasvunvoimakseen kaikkea mahdollista rakkautta.
Mutta entäpä suuremmat Jumalan lapset? Ei Johanneskaan puhu vain kaikista nuorimmista, kun hän kirjoittaa, että niillä jotka ottavat Jumalan rakkauden vastaan, on oikeus tulla Jumalan lapsiksi. Jumalan lapsena oleminen ei pääty siihen, kun lapsuus jää taakse. Jumalan lapseus on elinikäinen oikeus – niin kuin vanhemmat näkevät aikuisetkin lapsensa aina lapsina, niin katsoo Jumalakin jokaista laumansa jäsentä kuin Isä lastaan.
Jumalan lapseksi syntymisen hetkellä pyhässä kasteessa ihminen liitetään erottamattomasti Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Joka sydämessään turvautuu Jeesukseen Kristukseen, saa uskoa olevansa turvassa; synnit on anteeksiannettu.
Aikuisen Jumalan lapsen mieli täyttyy kuitenkin usein monenlaisesta huolesta, mikä estää lapsen riemua pulppuamasta esiin niin tavallisessa elämässä kuin uskonelämässä. Kaikessa rakkaudessaankaan Jumala ei ole ottanut meiltä maallisen elämän vaivaa pois. Vastoinkäymisiä ja menetyksiä tulee kohdalle ja huoli jaksamisesta ja läheisistä painaa. Jumalankin edessä mieli on usein raskas. Oman taakkansa tuo syyllisyys.
Meidän lohtumme on, että syyllisyyden saa tunnustaa Jumalalle pelkäämättä. Näkeehän isä jo ilman lapsen tunnustustakin, että nyt on menty vikaan. Suurin lohtumme on kuitenkin (ja sen tulisi olla) synninpäästön sanoissa: syntivelka on maksettu, Kristus on kuollut puolestamme, jotta me saisimme elää turvallista elämää Jumalan lapsina. Kaiken tuon saa aikaa Jumalan rakkaus lapsiaan kohtaan.
Jumalan lapsen oikeus on sallia tuon rakkauden ja lahjan herättävän sydämen riemuitsemaan. Jumalan edessä saa iloita ja kiittää, riemuita kuin lapsi. Se on Jumalan lapsen oikeus. Kaikenikäisillä Jumalan lapsilla on lupa levätä Isän armossa ja rakkaudessa, unohtaa joskus ponnistelu ja turvautua lapsen lailla suuremman huolenpitoon. Täydelliseen lepoon suostuminen on joskus vaikea, mutta tavoittelemisen arvoinen olotila.
Siellä missä on oikeuksia, on aina myös velvollisuuksia. Jumala tuhlaa meihin rakkauttaan, hemmottelee lapsiaan. Kuitenkin hän on viisas Isä, joka tahtoo nähdä lastensa kasvavan, kunkin omaan mittaansa. Jumalan lapsen velvollisuus on jakaa itse lahjaksi saamaansa rakkautta eteenpäin muille; rakentaa maailmaa omalta pieneltä paikalta paremmaksi paikaksi, missä pidetään yhtä, tuetaan toista ja kannetaan heikkoja. Tehtävä on vaikea, mutta meillä ei ole tyhjät kädet. Isä on varustanut lapsensa rakkaudella; meillä on kaikki mitä lähimmäisenrakkauteen tarvitaan. Suurin rakkaudenteko voi joskus olla hymy ja lempeä katse, siihen on jokaisella varaa.
Uskon että Jumala tahtoo meidän pitävä kiinni molemmista: Jumalan lapsen oikeuksista ja velvollisuuksista. Hän tahtoo nähdä meidät rakkauden lähettiläinä ja Hän tahtoo että löydämme Hänestä kaikkeen elämäämme voimaa ja iloa.
Jumalan armollista rakkautta ei voi täysin kokea, jos ei tunne tarvitsevansa sitä. Täytyy tuntea oma syyllisyys, elämän pimeys ja tunnustaa synnit. - Täytyy pudota polvilleen Jumalan eteen.. Mutta siihen ei pidä jäädä. Jumala tahtoo meidän kuulevan synninpäästön ja löytävämme siitä iloa ja huojennusta. Jumalan lapsella on oikeus iloon ja onneen. Sitä iloa ei pidä tärvellä tai piilottaa itseltä tai toisilta, sen saa antaa näkyä ulos asti.
Tarja Vilppola kirjoittaa runoissaan Jumalan lapsen oikeuksista näin:
"Lapsen oikeuksien julistuksen mukaan
jokaisella lapsella on oikeus elämässään
huolenpitoon
rakkauteen
turvallisuuteen
leikkiin
- rauhassa kasvamiseen.
Jumalan lasten oikeuksien julistus on tehty Golgatalla.
Jeesuksen ristinkuoleman kautta
jokaisella ihmisellä
on oikeus
syntyä uudesti
Jumalan – Isän –
kallisarvoiseksi lapseksi.
Sinua varten on olemassa
tarkka, henkilökohtainen suunnitelma
jonka taivaan ja maan Herra
Taivaallinen Isä
on tehnyt jo luodessaan sinut.
Tälle tielle sinut siunataan"
Yksi muistelee lapsuuden kultaisia jouluja lämmöllä. Liikutuksen kyynel nousee silmäkulmaan ja jo poismenneitä rakkaita on ikävä. Kuitenkin se on usein hyvin onnellista kaipausta. Toisen matka lapsuuden jouluihin ei välttämättä ole kaunis ja onnellinen ajastusten taival. Elämän rikkonaisuus on saattanut jo lapsuudessa liittää joulunviettoon tuntemuksia, joita ei ole helppo elää muistoissa uudelleen läpi. Joulua vietetään monenmoisten tuntemusten keskellä.
Kaikenlaisen ihmiselämän keskelle murtautuu kuitenkin joulun hätkähdyttävä sanoma: Ihmiselle on syntynyt Vapahtaja. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on tullut näkyväksi.
Tänään kolmantena joulupäivänä Jumalan rakkauden sanomaa tuo meille evankelista Johannes. Kirkon perinteessä häntä pidetään neljännen evankeliumin kirjoittajana. Keskeistä hänen evankeliumitekstissään on juuri Jumalan kaikkivoipa rakkaus ihmistä kohtaan. Johanneksen teksti eroaa jonkin verran muiden evankeliumeiden tekstistä. Hänen evankeliuminsa on iältään myöhäisin. Kun Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan päätarkoitus oli kirjata muistiin se mitä tiedettiin Jeesuksen elämästä ja opetuksista, Johannes meni jo askelta pidemmälle. Häntä pidetään kristinuskon ensimmäisenä teologina. Hän alkoi tulkita Jeesuksen elämää ja opetuksia ja hahmotella pelastushistorian kokonaisuutta – Hän siis alkoi muotoilla kristinoppia eli yhteisen kristinuskon perustaa. Kaiken takana kaikista keskeisimpänä asiana hän näki Jumalan rakkauden.
Tämän sunnuntain evankeliumiteksti (Joh.1:1-14)oli aivan Johanneksen evankeliumin alusta. Se oli oikeastaan Johanneksen jouluevankeliumi:
"Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa."
ja muutamaa jaetta myöhemmin:
"Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa,
mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskoivat häneen.
He eivät syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta,
eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta."
Tässä jouluevankeliumissa emme kuule yksityiskohtia Betlehemin tapahtumista. Kuitenkin Johanneksen kirjoittamilta riveiltä kuuluu kuitenkin se kaikkein olennaisin: Jumala syntyi ihmiseksi, sana tuli lihaksi. Jumala tuli ihmiseksi ihmisten keskelle, jota me voisimme oppia tuntemaan hänet ja hänen rakkautensa meitä kohtaan.
Kun ajatellaan joulua lasten juhlana, muistellaan omia lapsuuden jouluja ja katsotaan seimessä makaavaa Jeesus-lasta, pistää evankeliumi-tekstissä silmään eräs kohta: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi –” Oikeuden tulla Jumalan lapsiksi.
Tiedämme että kasteen kautta ihminen liitetään Jumalan yhteyteen, hänestä tulee Jumalan lapsi. Jumalan lapsia miettiessä nousee mieleen myös evankeliumi-kohta, jossa Jeesus ottaa lapset avosylin vastaan ja siunaa heitä. Jeesuksen esimerkin tavoin sallimme kaikista pienimpien elää ja kasvaa Jumala lapsina, nauttia Jumalan rakkauden ja huolenpidon syleilyä. On onnellista, että lapset saavat tällaista kokea ja saada kasvunvoimakseen kaikkea mahdollista rakkautta.
Mutta entäpä suuremmat Jumalan lapset? Ei Johanneskaan puhu vain kaikista nuorimmista, kun hän kirjoittaa, että niillä jotka ottavat Jumalan rakkauden vastaan, on oikeus tulla Jumalan lapsiksi. Jumalan lapsena oleminen ei pääty siihen, kun lapsuus jää taakse. Jumalan lapseus on elinikäinen oikeus – niin kuin vanhemmat näkevät aikuisetkin lapsensa aina lapsina, niin katsoo Jumalakin jokaista laumansa jäsentä kuin Isä lastaan.
Jumalan lapseksi syntymisen hetkellä pyhässä kasteessa ihminen liitetään erottamattomasti Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Joka sydämessään turvautuu Jeesukseen Kristukseen, saa uskoa olevansa turvassa; synnit on anteeksiannettu.
Aikuisen Jumalan lapsen mieli täyttyy kuitenkin usein monenlaisesta huolesta, mikä estää lapsen riemua pulppuamasta esiin niin tavallisessa elämässä kuin uskonelämässä. Kaikessa rakkaudessaankaan Jumala ei ole ottanut meiltä maallisen elämän vaivaa pois. Vastoinkäymisiä ja menetyksiä tulee kohdalle ja huoli jaksamisesta ja läheisistä painaa. Jumalankin edessä mieli on usein raskas. Oman taakkansa tuo syyllisyys.
Meidän lohtumme on, että syyllisyyden saa tunnustaa Jumalalle pelkäämättä. Näkeehän isä jo ilman lapsen tunnustustakin, että nyt on menty vikaan. Suurin lohtumme on kuitenkin (ja sen tulisi olla) synninpäästön sanoissa: syntivelka on maksettu, Kristus on kuollut puolestamme, jotta me saisimme elää turvallista elämää Jumalan lapsina. Kaiken tuon saa aikaa Jumalan rakkaus lapsiaan kohtaan.
Jumalan lapsen oikeus on sallia tuon rakkauden ja lahjan herättävän sydämen riemuitsemaan. Jumalan edessä saa iloita ja kiittää, riemuita kuin lapsi. Se on Jumalan lapsen oikeus. Kaikenikäisillä Jumalan lapsilla on lupa levätä Isän armossa ja rakkaudessa, unohtaa joskus ponnistelu ja turvautua lapsen lailla suuremman huolenpitoon. Täydelliseen lepoon suostuminen on joskus vaikea, mutta tavoittelemisen arvoinen olotila.
Siellä missä on oikeuksia, on aina myös velvollisuuksia. Jumala tuhlaa meihin rakkauttaan, hemmottelee lapsiaan. Kuitenkin hän on viisas Isä, joka tahtoo nähdä lastensa kasvavan, kunkin omaan mittaansa. Jumalan lapsen velvollisuus on jakaa itse lahjaksi saamaansa rakkautta eteenpäin muille; rakentaa maailmaa omalta pieneltä paikalta paremmaksi paikaksi, missä pidetään yhtä, tuetaan toista ja kannetaan heikkoja. Tehtävä on vaikea, mutta meillä ei ole tyhjät kädet. Isä on varustanut lapsensa rakkaudella; meillä on kaikki mitä lähimmäisenrakkauteen tarvitaan. Suurin rakkaudenteko voi joskus olla hymy ja lempeä katse, siihen on jokaisella varaa.
Uskon että Jumala tahtoo meidän pitävä kiinni molemmista: Jumalan lapsen oikeuksista ja velvollisuuksista. Hän tahtoo nähdä meidät rakkauden lähettiläinä ja Hän tahtoo että löydämme Hänestä kaikkeen elämäämme voimaa ja iloa.
Jumalan armollista rakkautta ei voi täysin kokea, jos ei tunne tarvitsevansa sitä. Täytyy tuntea oma syyllisyys, elämän pimeys ja tunnustaa synnit. - Täytyy pudota polvilleen Jumalan eteen.. Mutta siihen ei pidä jäädä. Jumala tahtoo meidän kuulevan synninpäästön ja löytävämme siitä iloa ja huojennusta. Jumalan lapsella on oikeus iloon ja onneen. Sitä iloa ei pidä tärvellä tai piilottaa itseltä tai toisilta, sen saa antaa näkyä ulos asti.
Tarja Vilppola kirjoittaa runoissaan Jumalan lapsen oikeuksista näin:
"Lapsen oikeuksien julistuksen mukaan
jokaisella lapsella on oikeus elämässään
huolenpitoon
rakkauteen
turvallisuuteen
leikkiin
- rauhassa kasvamiseen.
Jumalan lasten oikeuksien julistus on tehty Golgatalla.
Jeesuksen ristinkuoleman kautta
jokaisella ihmisellä
on oikeus
syntyä uudesti
Jumalan – Isän –
kallisarvoiseksi lapseksi.
Sinua varten on olemassa
tarkka, henkilökohtainen suunnitelma
jonka taivaan ja maan Herra
Taivaallinen Isä
on tehnyt jo luodessaan sinut.
Tälle tielle sinut siunataan"
