Jeesus herättää uskon, saarna 24.1.2010
Matteus 8:5-13
Evankeliumi, ilosanoma pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa, kuuluu kaikille kansoille. Jeesus on tullut tuomaan pelastuksen ensin juutalaisille ja sitten kreikkalaisille. Jeesus itse julisti sanaa oman kansansa keskuudessa ja kutsui ensisijaisesti heitä uskomaan evankeliumin. Hän ei kuitenkaan sulkenut pois ketään, joka tuli hänen luokseen, edusti tämä sitten roomalaisia tai kreikkalaisia tai kanaanilaisia. Evankeliumi kuului kaikille, aivan niin kuin Paavali kirjoitti: "Evankeliumi on Jumalan voima ja tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat. Ensin juutalaisille sitten myös kreikkalaisille."
Muukalaisiin suhtaudutaan yleensä pelon sekaisin tuntein. Vieras on aina vierasta ja varsinkin, jos vieras edustaa sortajakansaa, suhtautuminen tähän on torjuvaa. Raamatun kirjoitukset opettivat suhtautumaan muukalaisiin lämmöllä, mutta käytännössä tämä ei aina toteutunut israelilaisten keskuudessa. Tekstissämme muukalainen, ei-juutalainen, kohtaa Jeesuksen. Sadanpäämies, komppanianpäällikkö, roomalaiselta asemaltaan aliupseeri, tulee Kapernaumissa Jeesuksen luo ja pyytää tältä apua. Hänen palvelijansa oli sairas.
Tämä upseerismies oli huolestunut. Emme tiedä, miten hän oli saanut tietää Jeesuksen parantavasta voimasta, mutta jotain kautta maine Jeesuksesta oli tavoittanut hänet ja hän oli löytänyt tiensä Jeesuksen luo. Ehkä hän oli kokeillut jo kaikki sen ajan mahdolliset hoitokeinot, eikä mikään niistä ollut auttanut. Kun hänelle oli sitten kerrottu Jeesuksesta ja hänelle annetusta vallasta parantaa sairaita, hän oli uskonut sen, mitä oli kerrottu. Ehkäpä hän oli itsekin ollut läsnä näkemässä ja kuulemassa Jeesuksen opetusta ja tekoja. Ne olivat todistaneet rakkaudesta ja armosta, niin että hänessä oli syntynyt usko Jeesukseen. Nyt, kun hän itse tarvitsi apua, tuli hän Jeesuksen luo ja kertoi Jeesukselle hätänsä: " Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa."
Sadanpäämiehellä oli paljon käskettäviä. Kun hän tuli Jeesuksen luo, ei hän tullut ylvästellen omaa asemaansa korostaen. Hän tuli nöyrällä mielellä. Vaikka hänen arvoasemansa oli korkea, ei se ollut tehnyt hänestä ylpeää. Jos olikin, niin Jeesuksen edessä tuo ylpeys kaikkosi. Hän tiesi seisovansa kuninkaan edessä. Hänellä itsellään oli valta käskeä monia, mutta uskon silmin hän näki, että Jeesuksen valta ulottui yli ihmisten vallan. Jeesuksella oli valta käskeä henkivaltojakin. Jeesuksella oli valta käskeä kuumetta ja sairautta. Jeesus oli kaikkivaltias. Ihmisen kunnia ja arvovalta kutistui olemattomaksi Jeesuksen edessä. Kun Jeesus vastaa sadanpäämiehelle ja sanoo tulevansa parantamaan pojan, mies estelee: "Ei Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle..." Mies ymmärsi Jeesuksen edessä oman arvottomuutensa. Ei hän ollut kuin syntinen muukalainen pyhän Jumalan edessä anomassa armoa ja apua. "Sano vain sana, ja palvelijani paranee..." Upseeri luotti Jeesuksen Sanaan. Hän ei pyytänyt, että Jeesus tulisi laskemaan kätensä sairaan päälle. Hän ei pyytänyt siunattua rukousliinaa, eikä pyhää öljyä sairaan voitelemista varten. Hän ei pyytänyt mitään merkkiä. Vain Sana. Se riittäisi. Jeesuksen sana.
Sadanpäämiehellä ei ollut muuta turvaa kuin Jeesus ja hänen jumalallinen sanansa. Hän oli löytänyt tiensä pelastajan luo. Emme tiedä miten hän oli vakuuttunut Jeesuksen jumalallisesta voimasta ja vallasta, emme myöskään tiedä mitä usko Jeesukseen oli vaikuttava hänen elämässään tämän tapahtuman jälkeen, mutta tässä ja nyt hän on Jeesuksen edessä uskoen ja luottaen Jeesuksen valtaan ja voimaan. Jeesus ei ollut nähnyt tällaista näin vahvaa uskoa koko Israelissa aiemmin. Ja niin Jeesus sanoi sen sanan. Palvelija parani. Sadanpäämiehen usko Jeesukseen ei ollut turhaa.
Usko on siis suuri silloin kun ihminen pitää itseään vähäarvoisena eikä katso olevansa oikeutettu saamaan Jumalalta mitään, mutta uskoo kuitenkin, että Kristuksella on valta auttaa, ja rohkenee vedota häneen. Se on samanlaista uskoa kuin ristin ryövärillä. Tällainen oli sadanpäämiehen usko. Uskoa Jeesukseen, jonka kädessä on niin elämä kuin kuolemakin.
Evankeliumi, ilosanoma pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa, kuuluu kaikille kansoille. Jeesus on tullut tuomaan pelastuksen ensin juutalaisille ja sitten kreikkalaisille. Jeesus itse julisti sanaa oman kansansa keskuudessa ja kutsui ensisijaisesti heitä uskomaan evankeliumin. Hän ei kuitenkaan sulkenut pois ketään, joka tuli hänen luokseen, edusti tämä sitten roomalaisia tai kreikkalaisia tai kanaanilaisia. Evankeliumi kuului kaikille, aivan niin kuin Paavali kirjoitti: "Evankeliumi on Jumalan voima ja tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat. Ensin juutalaisille sitten myös kreikkalaisille."
Muukalaisiin suhtaudutaan yleensä pelon sekaisin tuntein. Vieras on aina vierasta ja varsinkin, jos vieras edustaa sortajakansaa, suhtautuminen tähän on torjuvaa. Raamatun kirjoitukset opettivat suhtautumaan muukalaisiin lämmöllä, mutta käytännössä tämä ei aina toteutunut israelilaisten keskuudessa. Tekstissämme muukalainen, ei-juutalainen, kohtaa Jeesuksen. Sadanpäämies, komppanianpäällikkö, roomalaiselta asemaltaan aliupseeri, tulee Kapernaumissa Jeesuksen luo ja pyytää tältä apua. Hänen palvelijansa oli sairas.
Tämä upseerismies oli huolestunut. Emme tiedä, miten hän oli saanut tietää Jeesuksen parantavasta voimasta, mutta jotain kautta maine Jeesuksesta oli tavoittanut hänet ja hän oli löytänyt tiensä Jeesuksen luo. Ehkä hän oli kokeillut jo kaikki sen ajan mahdolliset hoitokeinot, eikä mikään niistä ollut auttanut. Kun hänelle oli sitten kerrottu Jeesuksesta ja hänelle annetusta vallasta parantaa sairaita, hän oli uskonut sen, mitä oli kerrottu. Ehkäpä hän oli itsekin ollut läsnä näkemässä ja kuulemassa Jeesuksen opetusta ja tekoja. Ne olivat todistaneet rakkaudesta ja armosta, niin että hänessä oli syntynyt usko Jeesukseen. Nyt, kun hän itse tarvitsi apua, tuli hän Jeesuksen luo ja kertoi Jeesukselle hätänsä: " Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa."
Sadanpäämiehellä oli paljon käskettäviä. Kun hän tuli Jeesuksen luo, ei hän tullut ylvästellen omaa asemaansa korostaen. Hän tuli nöyrällä mielellä. Vaikka hänen arvoasemansa oli korkea, ei se ollut tehnyt hänestä ylpeää. Jos olikin, niin Jeesuksen edessä tuo ylpeys kaikkosi. Hän tiesi seisovansa kuninkaan edessä. Hänellä itsellään oli valta käskeä monia, mutta uskon silmin hän näki, että Jeesuksen valta ulottui yli ihmisten vallan. Jeesuksella oli valta käskeä henkivaltojakin. Jeesuksella oli valta käskeä kuumetta ja sairautta. Jeesus oli kaikkivaltias. Ihmisen kunnia ja arvovalta kutistui olemattomaksi Jeesuksen edessä. Kun Jeesus vastaa sadanpäämiehelle ja sanoo tulevansa parantamaan pojan, mies estelee: "Ei Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle..." Mies ymmärsi Jeesuksen edessä oman arvottomuutensa. Ei hän ollut kuin syntinen muukalainen pyhän Jumalan edessä anomassa armoa ja apua. "Sano vain sana, ja palvelijani paranee..." Upseeri luotti Jeesuksen Sanaan. Hän ei pyytänyt, että Jeesus tulisi laskemaan kätensä sairaan päälle. Hän ei pyytänyt siunattua rukousliinaa, eikä pyhää öljyä sairaan voitelemista varten. Hän ei pyytänyt mitään merkkiä. Vain Sana. Se riittäisi. Jeesuksen sana.
Sadanpäämiehellä ei ollut muuta turvaa kuin Jeesus ja hänen jumalallinen sanansa. Hän oli löytänyt tiensä pelastajan luo. Emme tiedä miten hän oli vakuuttunut Jeesuksen jumalallisesta voimasta ja vallasta, emme myöskään tiedä mitä usko Jeesukseen oli vaikuttava hänen elämässään tämän tapahtuman jälkeen, mutta tässä ja nyt hän on Jeesuksen edessä uskoen ja luottaen Jeesuksen valtaan ja voimaan. Jeesus ei ollut nähnyt tällaista näin vahvaa uskoa koko Israelissa aiemmin. Ja niin Jeesus sanoi sen sanan. Palvelija parani. Sadanpäämiehen usko Jeesukseen ei ollut turhaa.
Usko on siis suuri silloin kun ihminen pitää itseään vähäarvoisena eikä katso olevansa oikeutettu saamaan Jumalalta mitään, mutta uskoo kuitenkin, että Kristuksella on valta auttaa, ja rohkenee vedota häneen. Se on samanlaista uskoa kuin ristin ryövärillä. Tällainen oli sadanpäämiehen usko. Uskoa Jeesukseen, jonka kädessä on niin elämä kuin kuolemakin.
