Jeesuksen nimessä - Saarna Uudenvuodenpäivänä 1.1.2010


Olin miettimässä tämän päivän teksteihin liittyviä asioita, ajatuksia ihanasta Jeesus-nimestä, kun mieheni luki ääneen järkyttävän uutisen Espoon kauppakeskus Sellossa tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta, jossa kuoli neljä ihmistä. Olin lueskellut kiitoskirjojen kirjoittajan, Merlin Carothersin, kirjasta ”taivasta maan päälle” ihania ajatuksia Jeesuksesta, joka on kaiken ylistyksen arvoinen, Jeesuksesta, joka voi anteeksiantamuksen kautta muuttaa koko maailman alkaen yksityisen ihmisen sydämestä. Vaikka tiesinkin, että juuri tällaisessa Espoon Sellossa tapahtuneessa tilanteessa Jeesus on ainoa vastaus pahuuteen ja sydämen katkeruuteen, joka saa ihmisen käyttäytymään väkivaltaisesti ja tuhoavasti toista Jumalan luomaa ihmistä kohtaan, tuo viesti Sellosta sai mieleni hiljaiseksi. Jeesus on vastaus kaikkeen pahuuteen, mutta kuinka tämän tiedon saa sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Mitä se tieto auttaa nyt niitä perheitä ja sukuja, joissa surraan ja ollaan shokissa tapahtuneen johdosta? Kysuin itseltäni, emmekö ole kristittyinä toimineet riittävsti sen eteen, ettei katkeruutta asuisi ihmissydämissä. Mietin, pystymmekö lopulta edes mitään tekemään paremman maailman puolesta. Luovutammeko siis?


Mutta samalla tiesin, ettei voi koskaan olla turhaa kertoa Jeesuksesta, joka on rakkauden ja paremman maailman avain. Ei koskaan voi olla turhaa viedä Jeesus-nimen voimaa ihmisten sydämiin. Jeesus-nimi on pelastuksen nimi. Jeesus on avun ja turvan nimi. Se on nimi, joka vapauttaa synnistä ja syyllisyydestä. Se on nimi, joka avaa ovet uuteen elämään. Siksi se on kaikkein kaunein nimi. Jeesus-nimi nostaa katseen ylös taivaallisiin ulottuvuuksiin ja tekee kaiken kauniiksi. Sinne, missä on katkeruutta, Jeesus tuo armon ja sinne missä on vihaa, hän tuo rakkauden. Tämän hän tekee silloin, kun annamme koko elämämme, kaikki tunteemme, kaiken halumme hallita omaa elämäämme Hänen käsiinsä. Hän yksin luo meissä uutta. Me itse emme voi itseämme emmekä toisia muuttaa.


Ihmiselämän tärkeimpiä asioita ovat ihmissuhteet. Ne vaikuttavat koko elämäämme. Vaikka kaikki asiat elämässä olisivat ulkonaisesti hyvin, niin rikkinäiset ihmissuhteet voivat viedä ihmisen suureen epätoivoon. Leppävaaran ampujan ampumisen motiivista ei ole uutisten mukaan täyttä varmuutta, mutta poliisin mukaan se liittyy ampujan ja tämän naisystävän keskinäisiin suhteisiin. Taustalla on ilmeisesti mustasukkaisuutta, väkivaltaisuutta ja katkeruutta. Nämä ovat tunteita, joita kuka tahansa voi itsessään tunnistaa, mutta jotka ovat asioita, joille tulee tehdä jotain. Niitä ei tule hyväksyä, vaan nämä kuten kaikki negatiiviset tunteet on tuotava Jeesukselle, joka voi ihmistä muuttaa ja puhdistaa.


Ihminen ottaa niin helposti ohjat omiin käsiinsä. Ihminen uskoo, että kosto on oikea tie ja oikeudenmukaisuuden oikeutettu väline. Niin ei ole. Jumalakin sanoo sanassaan, että kosto on hänen eli jos se jollekulle kuuluu, niin se kuuluu kaikkitietävälle Jumalalle. Mutta kostaako Jumala? Mitä teki Jeesus, kun häntä kohdeltiin väärin? Kostiko hän vainoojilleen? Ei. Jumalan vastaus sille, joka uskoo tulleensa väärinkohdelluksi ja kantaa sen takia sydämessään katkeruutta ja vihaa, on katsoa ristiinnaulittuun Jeesukseen. Jeesus ei sortunut vihaan, vaan rakasti loppuun saakka. Hän rukoili tuomitsijoittensa puolesta, aivan niin kuin teki ensimmäinen marttyyri Stefanus. Jumalan vastaus vihaan on rakkaus ja anteeksiantamus. Anteeksiantamus on avain muutokseen - muutokseen meissä itsessämme ja muutokseen toisessa.


Presidentti Halonen totesi, että meidän kaikkien pitää pyrkiä siihen, että ihmisten turvallisuus ja kanssakäyminen olisi paremmassa kunnossa ensi vuonna. Miten me itsekukin vastaamme tähän haasteeseen? Raamattu antaa vastauksen. Voimme etsiä Häntä, jolla on avain turvallisuuteen ja rakkaudelliseen kanssakäymiseen ihmisten kesken. Jokainen voi tehdä jotain omalla kohdallaan. Jokainen voi antaa elämänsä kaikki osa-alueet Jeesuksen hallintaan, niin että Jumalan rakkaus voi tulla entistä paremmin näkyviin keskinäisissä suhteissamme. Tämä koskee ajatuksia, sanoja, tempperamenttia, tunteita, elämän arjen kysymyksiä – ihan kaikkea.


Alussa mainitsemani kirja Taivasta maan päälle avaa näköaloja juuri niihin tilanteisiin, joissa aivan tavalliset ihmiset ovat kamppailleet oman elämänsä kipukohtien kanssa. Omin voimin eivät ongelmalliset tilanteet ole muuttuneet kuin huonompaan suuntaan, mutta kun Jumala on lopulta saanut luvan astua täydellisesti ohjaksiin, on elämä saanut uuden suunnan. Elämässä, tilanteessa kuin tilanteessa, on usein turha ilman rukousta omin neuvoin miettiä parasta ratkaisua ongelmaan. Katseen kääntäminen ongelmasta Jeesukseen on paras vaihtoehto. Jeesuksen läheisyydestä virtaa sydämeen rakkautta ja armoa, sitä mitä me syntiset ihmiset aina tarvitsemme. Jeesus on Apu. Jeesus ei ole vastaus vain iankaikkiseen pelastukseen, vaan hän on vastaus ihan jokaiseen tilanteeseen ihmiselämässä. Jeesus on nimi, jonka varaan voi rakentaa koko elämänsä. Jeesus-nimi on kaiken rikkauden lähde. Jeesus on veljemme, ystävämme, paimenemme ja kuninkaamme, tiemme, koko elämämme. Siksi kiitämme Häntä, Jeesusta. Kiitämme kaikesta, aivan kaikesta, hyvästä ja pahasta. Sillä hän tietää kaiken ja rakastaa meitä. Kiitos Jeesus, on kaunein lause, minkä ihminen voi lausua. "Kiitos Jeesus" on uskon ilmaus. Se on elämän antamista Jeesukselle jokaisena hetkenä ja jokaisessa tilanteessa.

Jeesus-nimessä aloitamme Uuden vuoden 2010 turvallisin mielin.


Suositut tekstit