Jeesus on ylösnoussut! Totisesti ylösnoussut!
Saarna pääsiäisyön messussa, Teija Laine
Evankeliumi: Mark. 16: 1-8 (9-11)
Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: "Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?" Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: "Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.'"
Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.
(Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa. Tämä meni ja vei sanan niille, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa ja jotka nyt murehtivat ja itkivät. Mutta kun he kuulivat, että hän eli ja että Maria oli hänet nähnyt, eivät he uskoneet.)
Ollessani kaksitoistavuotias rakas mummoni kuoli. En muista hautajaisista juuri muuta kuin muistotilaisuuden mummolassa. Tupa oli täynnä surevaa mustiin pukeutunutta aikuista väkeä. Me lapset seurasimme tilaisuutta porstuan puolelta oven suusta. Murheellisten kasvojen keskeltä erottuivat erilaisina isotätini Huldan loistavat kasvot ja iloiset silmät. Hulda-täti oli pukeutunut mustaan pelastusarmeijan asuunsa, mutta hän ei tuntunut lainkaan surevan siskonsa poismenoa. Hän muisteli iloisena siskoaan, nauroikin välillä. Enkä minä käsittänyt. Minä olin hieman harmistunut mummoni puolesta. Ihmettelin, eikö Hulda-täti ymmärtänyt, että kyseessä olivat hautajaiset. Huldan iloiset hautajaiskasvot painuivat mieleeni lähtemättömästi. Vasta silloin, kun ymmärsin mitä on ylösnousemus kuolleista, mitä on Jeesuksen meille ansaitsema ikuinen elämä, käsitin miksi Hulda ei murehtinut siskoaan vaan iloitsi ikävän keskellä jo etukäteen ylösnousemuksen voitosta Jeesuksessa. Hänelle iankaikkinen elämä oli totta tässä ja nyt. Hän näki kuoleman rajan toiselle puolen. Hänelle elämän valo oli suurempi kuin kuoleman pimeys. Hän ymmärsi, että hänen siskonsa oli korotettu kuolemassa kirkkauteen, joka oli tuhannesti parempi kuin parhainkaan ihmiselämä.
Pääsiäisaamu on totisesti muuttanut kuoleman elämäksi. Kun naiset tulivat kuoleman surua sydämessään kantaen heille rakkaan Jeesuksen haudalle, oli kuolema jo voitettu. Hauta oli tyhjä ja kivi oli vieritetty pois, jotta he voisivat sen uskoa ja todeta aivan itse. Enkeli rohkaisi heitä sanoen: ”Hän, Jeesus, on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Silti, kun kuolema on vielä aivan lähellä, on vaikeaa kuulla tai ymmärtää, mitä kuolleista nouseminen merkitsee. Ei Marttakaan veljensä Lasaruksen haudalla tullut heti lohdutetuksi ylösnousemuksen lupauksella. Hän olisi halunnut pitää veljensä konkreettisesti tässä ja nyt vierellään. Ylösnousemus tuntuu olevan aivan liian kaukana siinä tilanteessa, missä rakas ihminen on menetetty täksi ajaksi. Mutta kuitenkin – tässä on meidän lohdutuksemme: ylösnoussut Jeesus on voittanut kuoleman ja valmistanut tien perille taivaaseen. Pääsiäinen on avannut haudan suun iäksi. Ei ole enää kiveä, joka estäisi meidän pääsymme ylösnousemuksen todellisuuteen. Kuoleman valta on Jeesuksessa murtunut aivan niin kuin tuo raskas kivi kalliohaudan suulta oli jo vieritetty pois naisten saapuessa Jeesuksen haudalle. Jeesus oli jo ylösnoussut. Jeesus ei ollut enää haudassa. Hän oli totisesti voittanut kuoleman. Hän eli. Ja hän elää! Jeesuksen voitto kuolemasta ei ollut vain häntä itseään varten. Jeesus muutti kuoleman pimeyden valoksi meitä varten.
Vaikka Jeesuksen haudalle tulevat naiset näkivät valon, oli heidän vaikea käsittää enkelien heille kertomaa sanomaa. Eiväthän he nähneet ylösnoussutta Jeesusta, he näkivät vain enkelin. Jeesus oli menevä Galileaan, kertoi enkeli. Mikseivät he voineet nähdä Jeesusta tässä ja nyt? Tämä oli ainakin Maria Magdaleenan kysymys. Hän suri sitä, että Jeesus ei ole enää haudassa ja ihmetteli sitä mihin hänet on viety. Sanoma jälleennäkemisestä ei lohduta silloin, kun suru on suurin. Vasta myöhemmin. Ja kuitenkin Maria Magdaleena sai kohdata elävän, kuolleista nousseen Mestarinsa Jeesuksen. Hän itki ja itkunsa keskellä sai nähdä. Toisten naisten jo lähtiessä jäi hän haudalle suremaan. Suru muuttui tuossa kohtaamisessa iloksi. Jeesus elää. Hän on totisesti ylösnoussut!
Kuolema on voitettu. Kuolemalla ei ollut valtaa Jeesukseen. Kuolema on synnin palkka, eikä Jeesuksessa ollut syntiä. Hän kärsi ja kuoli omassa ruumissaan meille tarkoitetun rangaistuksen, mutta voitti kuolemallaan kuoleman vallan. Hän maksoi velkamme loppuun saakka. Hän lunasti meidät vapaiksi. Lunastushinta oli hänen kuolemansa, mutta lunastusmaksun annettuaan, oli kuoleman päästettävä hänet otteestaan. Ei kuolema voinut pitää Jumalaa kahleissaan. Maksu on maksettu, velan viimeinen eräkin on suoritettu loppuun. Syntiensä tähden kuoleman kiroukseen kahlehdittu ihmiskunta on ostettu vapaaksi. Tämä vapaus koskee kaikkia. Ovi vapauteen on avoinna. Tämä ovi on itse Jeesus. Hän sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Hän sanoi: Minä olen ovi. Jeesuksessa on elämä ja on iankaikkisuus. Jeesus kulki kuoleman kautta voittoon. Se tie on meidänkin kuljettava, mutta Jeesus on kulkenut sen edellämme. Hän on käynyt sen tien joutuen kokemaan eron Jumalasta. Jeesukseen turvaten me kristityt emme joudu näkemään tuota pimeyttä, vaan kuljemme fyysisen kuoleman kautta suoraan Isän kodin valoon ja elämään. Aivan niin kuin Jeesus lupasi ryövärille: tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa. Ovi elämään on auki. Meitä odottaa kirkkaus, joka ei häikäise.
Monen kuoleman surun läpi kulkenut laulaja Hanna Ekola kirjoittaa: ”Taivaan syli on suruni kehto. Siellä saan keinua ylös ja alas. Toivo on sittenkin syvempi kuin hauta. Huomisen valo eilistä kirkkaampi – kuin enkelin siipi, toivoni tuoja.”
