Jeesus, maailman valo.

Loppiaisena 6.1.2013

Matt. 2: 1-12

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme." Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. "Juudean Betlehemissä", he vastasivat, "sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
      - Sinä, Juudan Betlehem,
      et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
      sillä sinusta lähtee hallitsija,
      joka on kaitseva kansaani Israelia."
    Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. "Menkää sinne", hän sanoi, "ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä." Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
    Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

-----

Oletko ollut eksyksissä pimeässä?  Jos olet, niin tiedät, miten helpottavalta tuntuu, kun jostain ilmestyy valon kajastus, joka ohjaa oikealle tielle.  Minulla oli tällainen kokemus lukiolaisena, kun olin siskoni kanssa lähtenyt seurakuntanuorten hiihtolomaretkelle Enontekiöön.  Olimme porukalla hiihtoretkellä läheisillä tuntureilla, kun lumipyry yllätti meidät.  Minä ja siskoni pidimme perää, että hitaammatkin hiihtäjät pysyvät matkassa.  Tässä vaiheessa olisi pitänyt kiirehtiä, mutta emme voineet jättää hitainta hiihtäjää yksin.  Selvisimme tuntureilta järven jäälle, mutta pyry oli jo peittänyt ladun ja etummaisten hiihtäjien jäljet. Tiesimme oikean suunnan, mutta tuli pimeä.  Siinä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että jos jatkamme järven jäällä hiihtämistämme, saatamme huomaamattamme alkaa hiihtää kehää, emmekä löydä perille.  Mietimme, mitä tulisi tehdä.  Katsoimme pimeässä ympärillemme.  Huomasimme lampun valon kajastuksen järven toisella laidalla, ja arvasimme, että siellä on talo, joka suuntavaistomme mukaan oli puolestaan ison tien varrella.  Päätimme suunnata valoa kohti.  Näin löysimmekin talolle ja isäntä neuvoi meidät tielle ja tien vartta seuraten osasimme takaisin leirikeskuksellemme.  Olimme onnellisia ja iloisia, kuin nuo kolme itäisen maan tietäjää, jotka seurasivat taivaalle ilmestynyttä suuren kuninkaan tähteä ja löysivät Vapahtajansa Jeesuksen.  

Joulukuusen lamput eivät päivällä tunnu antavan kovinkaan paljon valoa.  Illan tullen niiden valo loistaa hehkuen iloista juhlatunnelmaa.   Pimeässä vaeltava arvostaa valoa.  Pimeässä kulkeva odottaa valoa ja aamunkoittoa.  Jeesuksesta sanotaan, että hän on kuin aamunkoitto pimeässä.  Jeesus itsekin sanoo: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.”  (Joh. 12: 44.)  

Kastejuhlassa kastekynttilää ojennettaessa lausutaan Jeesuksen sanat: ”Minä olen maailman valo.  Joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”  Minulla on tapana jatkaa tähän: ”Valaiskoon Jeesus teidän pikkuisenne elämän jokaista askelta!”

Jeesus kutsuu ihmistä seuraamaan itseään.  Jeesusta seuraten olemme valon tiellä.  Jeesuksen valoa seurasivat tietäjät,  ja näin mekin, katse Jeesukseen kiinnitettynä, saamme kulkea elämän ja valon tietä.  

Mitä sitten on Jeesuksen seuraaminen?  Se on sitä, että kysymme elämän eri tilanteissa rukouksessa ja ajatuksissamme Jeesukselta johdatusta.  Kysymme myös kysymyksen, mitä Jeesus tekisi tässä tilanteessa?   Jeesus antoi meille monta hyvää esimerkkiä, jotka auttavat meitä elämään Jumalan tahdon mukaan.  Jeesuksen elämä oli täynnä kohtaamisia, joissa näkyi Jumalan valo.  Tuo valo oli rakkautta.  Jeesus antoi aikaansa pienille lapsille.  Hän huomasi sairaan.  Hän lohdutti surevaa, itki itkevän kanssa ja iloitsi iloitsevan kanssa.  Hän ruokki nälkäiset.  Hän kulki toisen ihmisen rinnalla.  Hän ei halveksinut sitä, joka oli omalle kansalleen halveksittu.  Hän antoi jokaiselle ihmisarvon.  Hän käski rakastamaan vihollisia.  Hän kohteli syntisinä pidettyjä tasa-arvoisesti.   Jeesuksen seuraaminen on hänen jalanjäljissään kulkemista. 

Jeesus vei lähimmät opetuslapsensa kanssaan rukouksen vuorelle, missä nämä saivat nähdä Jeesuksen kaikessa kirkkaudessaan, niin että hänen jumalallinen valonsa loisti, niin että he olisivat halunneet jäädä sinne asumaan.  Se ei kuitenkaan ollut Jeesuksen tarkoitus.  He lähtivät tuolta kirkastusvuorelta alas apua tarvitsevien ihmisten pariin.  Sinne, missä heidän rakkauttaan tarvittiin.  Siellähän nuo toiset opetuslapset olivatkin ilman kirkastusvuorikokemusta koettaneet palvella parhaansa mukaan.  

Jeesus on valo, hän on Jumalan kasvojen kirkkaus, hän on Jumala meidän keskellämme.  Meidät on kutsuttu välittämään tuota valoa lamppuina tässä maailmassa.  Voi olla, että valomme ei aina näy, tai epäilemme sen vaikuttavuutta.  Jos olemme lähellä Jeesusta, tuo valo loistaa.  Mutta se loistaa parhaiten juuri siellä, missä on pimeää.  

Oman elämämmekin keskellä näemme tuon valon loisteen parhaiten niinä hetkinä kun elämään on eksynyt pimeä yö.  Se on armoa.  Se on Jumalan rakkautta.  Jumala ei jätä yksin.  Hän on lähellä.  Hän johdattaa.  Hän kulkee edellä ja laittaa tähtensä loistamaan.  Sitä seuraten löydämme jälleen turvalliselle tielle.