Laskiaissunnuntaina saarna 14.2.2010
Luuk. 18: 31-43
Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: "Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista." Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Mies vastasi: "Herra, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.
Kaksi erilaista lausetta tämän päivän evankeliumitekstissä: ”Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään.” Ja ”Kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.”
Jeesuksen sanat olivat vaikeat ymmärtää, mutta Jeesuksen teot puhuivat puolestaan ja saivat välittömästi aikaa kiitosta. Kun Jeesus otti puheeksi oman elämänsä syyn ja tarkoituksen: sen, että hänen koko elämänsä perimmäinen tarkoitus oli kärsiä ja kuolla ihmisten syntien tähden, olivat opetuslapset aivan ymmällään. Kun Jeesus kohtasi sokean kerjäläisen, paransi hänen näkönsä, oli se niin konkreettinen osoitus hänen voimastaan ja rakkaudestaan, että sen kaikki ymmärsivät.
Taitaa olla edelleen niin, että ihminen ymmärtää sen, mikä on konkreettista ja käsin kosketeltavaa tässä ja nyt, mutta ei voi käsittää sellaisia Jumalan Sanan salaisuuksia, jotka koskettavat ihmiselämän syvimpiä sisäisiä tarpeita ja vaikuttavat huimasti kauaskantoisempiin asioihin, kuin vain tähän hetkeen, jossa nyt elämme.
Kun tavalliset ihmiset keskustelevat uskon asioista, vaikkapa netin keskustelusivuilla, tulee usein vastaan se tosiasia, että Jeesuksen ristinkuoleman merkitys ei ole monellekaan avautunut. Eikä ihme. Sehän on juuri se kompastuskivi, johon juutalaisetkin aikoinaan kompastuivat, ja joka edelleen on ei-kristityille se kaikkein käsittämättömin kohta kristinuskossa. Jumalaan uskova muslimi saattaa tuumia, että jos Jeesus oli suuri Jumalan lähettämä profeetta, ei ollut oikein, että hän joutui kokemaan kuoleman, etenkin kuoleman häpeällisen ristille naulitsemisen kautta. Ja kuitenkin – juuri Jeesuksen ristinkuolema on uskomme keskeisin asia. Ristiinnaulittu Jeesus on se, mistä me saarnaamme, Jeesus on iankaikkisen pelastuksemme elinehto.
Jeesuksen kuolema oli Jumalan vastaus ihmisen syntiin. Synti on ihmiskunnan hankalin ja suurin ongelma. Hyväksyi ihminen sitä tai ei. Jumala on ilmoittanut sanassaan, että synnin palkka on kuolema. Kuolema on eroa Jumalasta, kaiken elämän ja hyvän lähteestä ja tuo ero Jumalasta puolestaan on kaiken pahan alku ja juuri. Ihminen on luotu Jumalan yhteyteen. Jumala tiesi tämän, ihminen ehkä ei enää tiedä eikä ymmärrä. Synnitön kuoli syntisten puolesta. Jumalan Pyhä lunasti syntisen ihmiskunnan vapaaksi pahan vankilasta.
Sokea mies Jerikon kaupunkiin menevän tien varressa ikävöi yhteyttä Jumalaan. Hän huusi: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Hän lienee kantanut sydämessään suuria kysymyksiä synnistä ja syyllisyydestä siihen asti, kunnes oli kuullut Jeesuksesta, sillä olihan juutalaisten keskuudessa yleisesti hyväksytty tosiasia se, että kaikki onnettomuus ja sairaus oli seurausta synnistä. Jumalan sanan lupauksia Jumalan huolenpidosta oli tulkittu siten, että jos kerran Jumala on luvannut, että häntä pelkäävän käy hyvin elämässä, niin silloinhan onnettomuutta ja sairautta voitiin pitää selkeänä osoituksena Jumalan tahdon rikkomisesta. Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää sokean miehen, toisaalla Bartimaeukseksi nimetyn miehen, armahduksen huudon myös huudoksi, jolla anotaan vapautusta siitä syyllisyydestä, jota ympäristö oli miehen pakottanut kantamaan.
Tuo huuto: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" sisältää myös paljon enemmän. Se on jo itsessään uskontunnustus. Sokealla miehellä oli enemmän ymmärrystä kuin ympärillään olevilla näkevillä. Sokea mies tunnusti huutaessaan Jeesuksen odotetuksi Vapahtajaksi, Daavidin Pojaksi, Jumalan lähettämäksi Messiaaksi. Tämä mies, Bartimaeus, oli saanut sellaisen ymmärryksen, jonka vain Jumalan Pyhä Henki antaa. Toiset eivät ymmärtäneet ja siksi koettivat vaientaa miehen. Oliko niin, että heitä kiusasi enemmän se, että mies kutsui Jeesusta, Daavidin Pojaksi, ja pyysi armoa, vai se, että tämä syntinen vähäarvoinen mies avasi suunsa huutoon?
Oli kuinka vain, Jeesus kuuli sokean miehen huudon, kuuli, vaikka ympäristö yritti estellä. Jeesus, Daavidin Poika, vastasi miehelle ja antoi hänelle sen, mitä mies häneen uskoen pyysi. Mies sai näkönsä. Mies sai armahduksen ja vapautui syyllisyyden taakasta. Tekstissä mainitaan myös lyhyesti, että mies lähti seuraamaan Jeesusta. Se ei kuitenkaan ollut mikään pikku juttu. Se oli suuri muutos tuon miehen elämässä, joka oli siihen asti istunut milloin missäkin kerjäämässä almuja elääkseen. Hän jätti entisen elämänsä kerjuun kurjuudessa ja sai uuden alun elämälleen. Aivan erilaisen elämän. Elämän, jossa seurataan Jeesusta, jossa kuljetaan rakkauden askelissa.
Jeesus, ihmiseksi tullut Jumala, kertoi, että ihminen on Jumalalle rakas. Hän näytti sen teoillaan ja elämällään, hän todisti sen kuolemallaan ja vahvisti ylösnousemisellaan kuolleista.
Jumala on ihmisen ystävä. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt, mutta Jeesus, Jumalan Poika, on hänet meille kirkastanut. Jumala kutsuu Jeesuksessa jokaista luokseen, rakastaa ehjäksi ja lähettää viemään rakkautta ja ystävyyttä eteenpäin. Vain silloin, jos hänen rakkautensa saa meidän kauttamme virrata, on tässä maailmassa toivoa. Tehkäämme siis sitä rakkauden ja ystävyyden työtä, johon Jeesus, Vapahtajamme, on meidät esimerkillään kutsunut. Välittäkäämme tässä maailmassa Jumalan rakkautta, joka antaa ihmisarvon, rakkautta, joka parantaa ja vapauttaa synnin ja syyllisyyden taakasta. Saarnatkaamme tuota käsittämätöntä sanaa rististä, jonka kautta syntimme ovat anteeksi annetut, ja seuratkaamme Jeesusta näkönsä saaneen Bartimaeuksen tavoin. Seuratkaamme rakkauden tekoja tehden ja lohdutusta välittäen Jeesuksen nimessä, niin että yhä useampi sydän löytää ilon ja mieli kääntyy kiittämään ja ylistämään Jumalaa.
Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: "Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista." Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Mies vastasi: "Herra, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.
Kaksi erilaista lausetta tämän päivän evankeliumitekstissä: ”Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään.” Ja ”Kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.”
Jeesuksen sanat olivat vaikeat ymmärtää, mutta Jeesuksen teot puhuivat puolestaan ja saivat välittömästi aikaa kiitosta. Kun Jeesus otti puheeksi oman elämänsä syyn ja tarkoituksen: sen, että hänen koko elämänsä perimmäinen tarkoitus oli kärsiä ja kuolla ihmisten syntien tähden, olivat opetuslapset aivan ymmällään. Kun Jeesus kohtasi sokean kerjäläisen, paransi hänen näkönsä, oli se niin konkreettinen osoitus hänen voimastaan ja rakkaudestaan, että sen kaikki ymmärsivät.
Taitaa olla edelleen niin, että ihminen ymmärtää sen, mikä on konkreettista ja käsin kosketeltavaa tässä ja nyt, mutta ei voi käsittää sellaisia Jumalan Sanan salaisuuksia, jotka koskettavat ihmiselämän syvimpiä sisäisiä tarpeita ja vaikuttavat huimasti kauaskantoisempiin asioihin, kuin vain tähän hetkeen, jossa nyt elämme.
Kun tavalliset ihmiset keskustelevat uskon asioista, vaikkapa netin keskustelusivuilla, tulee usein vastaan se tosiasia, että Jeesuksen ristinkuoleman merkitys ei ole monellekaan avautunut. Eikä ihme. Sehän on juuri se kompastuskivi, johon juutalaisetkin aikoinaan kompastuivat, ja joka edelleen on ei-kristityille se kaikkein käsittämättömin kohta kristinuskossa. Jumalaan uskova muslimi saattaa tuumia, että jos Jeesus oli suuri Jumalan lähettämä profeetta, ei ollut oikein, että hän joutui kokemaan kuoleman, etenkin kuoleman häpeällisen ristille naulitsemisen kautta. Ja kuitenkin – juuri Jeesuksen ristinkuolema on uskomme keskeisin asia. Ristiinnaulittu Jeesus on se, mistä me saarnaamme, Jeesus on iankaikkisen pelastuksemme elinehto.
Jeesuksen kuolema oli Jumalan vastaus ihmisen syntiin. Synti on ihmiskunnan hankalin ja suurin ongelma. Hyväksyi ihminen sitä tai ei. Jumala on ilmoittanut sanassaan, että synnin palkka on kuolema. Kuolema on eroa Jumalasta, kaiken elämän ja hyvän lähteestä ja tuo ero Jumalasta puolestaan on kaiken pahan alku ja juuri. Ihminen on luotu Jumalan yhteyteen. Jumala tiesi tämän, ihminen ehkä ei enää tiedä eikä ymmärrä. Synnitön kuoli syntisten puolesta. Jumalan Pyhä lunasti syntisen ihmiskunnan vapaaksi pahan vankilasta.
Sokea mies Jerikon kaupunkiin menevän tien varressa ikävöi yhteyttä Jumalaan. Hän huusi: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Hän lienee kantanut sydämessään suuria kysymyksiä synnistä ja syyllisyydestä siihen asti, kunnes oli kuullut Jeesuksesta, sillä olihan juutalaisten keskuudessa yleisesti hyväksytty tosiasia se, että kaikki onnettomuus ja sairaus oli seurausta synnistä. Jumalan sanan lupauksia Jumalan huolenpidosta oli tulkittu siten, että jos kerran Jumala on luvannut, että häntä pelkäävän käy hyvin elämässä, niin silloinhan onnettomuutta ja sairautta voitiin pitää selkeänä osoituksena Jumalan tahdon rikkomisesta. Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää sokean miehen, toisaalla Bartimaeukseksi nimetyn miehen, armahduksen huudon myös huudoksi, jolla anotaan vapautusta siitä syyllisyydestä, jota ympäristö oli miehen pakottanut kantamaan.
Tuo huuto: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" sisältää myös paljon enemmän. Se on jo itsessään uskontunnustus. Sokealla miehellä oli enemmän ymmärrystä kuin ympärillään olevilla näkevillä. Sokea mies tunnusti huutaessaan Jeesuksen odotetuksi Vapahtajaksi, Daavidin Pojaksi, Jumalan lähettämäksi Messiaaksi. Tämä mies, Bartimaeus, oli saanut sellaisen ymmärryksen, jonka vain Jumalan Pyhä Henki antaa. Toiset eivät ymmärtäneet ja siksi koettivat vaientaa miehen. Oliko niin, että heitä kiusasi enemmän se, että mies kutsui Jeesusta, Daavidin Pojaksi, ja pyysi armoa, vai se, että tämä syntinen vähäarvoinen mies avasi suunsa huutoon?
Oli kuinka vain, Jeesus kuuli sokean miehen huudon, kuuli, vaikka ympäristö yritti estellä. Jeesus, Daavidin Poika, vastasi miehelle ja antoi hänelle sen, mitä mies häneen uskoen pyysi. Mies sai näkönsä. Mies sai armahduksen ja vapautui syyllisyyden taakasta. Tekstissä mainitaan myös lyhyesti, että mies lähti seuraamaan Jeesusta. Se ei kuitenkaan ollut mikään pikku juttu. Se oli suuri muutos tuon miehen elämässä, joka oli siihen asti istunut milloin missäkin kerjäämässä almuja elääkseen. Hän jätti entisen elämänsä kerjuun kurjuudessa ja sai uuden alun elämälleen. Aivan erilaisen elämän. Elämän, jossa seurataan Jeesusta, jossa kuljetaan rakkauden askelissa.
Jeesus, ihmiseksi tullut Jumala, kertoi, että ihminen on Jumalalle rakas. Hän näytti sen teoillaan ja elämällään, hän todisti sen kuolemallaan ja vahvisti ylösnousemisellaan kuolleista.
Jumala on ihmisen ystävä. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt, mutta Jeesus, Jumalan Poika, on hänet meille kirkastanut. Jumala kutsuu Jeesuksessa jokaista luokseen, rakastaa ehjäksi ja lähettää viemään rakkautta ja ystävyyttä eteenpäin. Vain silloin, jos hänen rakkautensa saa meidän kauttamme virrata, on tässä maailmassa toivoa. Tehkäämme siis sitä rakkauden ja ystävyyden työtä, johon Jeesus, Vapahtajamme, on meidät esimerkillään kutsunut. Välittäkäämme tässä maailmassa Jumalan rakkautta, joka antaa ihmisarvon, rakkautta, joka parantaa ja vapauttaa synnin ja syyllisyyden taakasta. Saarnatkaamme tuota käsittämätöntä sanaa rististä, jonka kautta syntimme ovat anteeksi annetut, ja seuratkaamme Jeesusta näkönsä saaneen Bartimaeuksen tavoin. Seuratkaamme rakkauden tekoja tehden ja lohdutusta välittäen Jeesuksen nimessä, niin että yhä useampi sydän löytää ilon ja mieli kääntyy kiittämään ja ylistämään Jumalaa.
