Vapahtaja tässä ja nyt

Saarna Kiirastorstain iltamessussa 2013

Luuk. 22: 14-22

Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: »Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.» Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: »Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.»
    Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: »Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.» Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: »Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani. Ihmisen Poika lähtee täältä juuri niin kuin hänen on määrä lähteä, mutta voi sitä, josta tulee hänen kavaltajansa!»

Hiljainen viikko on puhutteleva taival Jeesuksen seurassa. Minusta on ollut aina koskettavaa eläytyä viikon raamatunteksteihin. Sielun silmin saa nähdä ja korvin kuulla suurenmoisen tarinan – suurimman mitä koskaan on kerrottu. Puhuttelevimmat hetket alkavat tästä kiirastorstain illasta, kun Jeesuksen kohtalon hetket ovat jo lähellä. Tänään hän on vielä vapaa ja haluaa käyttää viimeiset hetkensä kokoontumalla yhteen intiimille aterialle läheisten oppilaiden kanssa. Evankelista Luukkaan mukaan Jeesus sanoo, että ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni.” Hartaasti olen halunnut. Tuolla aterialla me olemme tänä iltana mukana, kun vietämme tätä messua. Astumme ovesta sisään ja otamme paikkamme apostolien joukosta aterialta, jota Jeesus palavasti ja hartaasti haluaa kannamme viettää.
Silloin kerran siellä erään jerusalemilaisen talon yläkerrassa vietettiin juutalaisen perinteen mukainen pääsiäisateria, jonka Pietari ja Johannes Jeesuksen pyynnöstä valmistivat. Kyseessä oli juutalainen juhla-ateria, joka oli paljon enemmän kuin hetki lautasten äärellä. Ateriaa voisi kuvata ehkä ennemminkin kokonaiseksi illanvietoksi tai lähipiirin juhlaksi, jonka tärkeitä elementtejä varsinaisen ruuan lisäksi olivat Egyptin orjuudesta vapautumisen muistaminen Exodus-kertomusta lukemalla ja siitä kiittäminen yhdessä toisten kanssa.

Tuota ateriaa myös Jeesus ja opetuslapset viettivät. Todennäköisesti monet arvokkaat perinteet säätelivät myös heidän ateriansa kulkua, vaikka evankeliumit eivät sitä meille kovin tarkasti kuvaa. Teksteissä mainitaan vain leipä, joka perinteen mukaan oli happamatonta, ja viini.

Luukas kuvaa Jeesuksen ja opetuslasten viimeisen aterian kulkua kertomalla, kuinka Jeesus tarttui maljaan, kiitti Jumalaa ja kehotti oppilaitaan jakamaan viinin keskenään. Sitten Jeesus murtaa leivän tutuilla sanoilla: ”Tämä on minun ruumiini joka annetaan teidän puolestanne.” Samoin hän tarttuu varsinaisen aterian jälkeen uudestaan myös viinimaljaan ja sanoo: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.”

Tässä evankelista Luukkaan kuvauksessa viimeisestä ateriasta on silmiinpistävää, että Jeesus nostaa viinimaljan esille kaksi kertaa: kerran jo ennen ehtoollisen asetussanoiksi omaksuttujen sanojen lausumista ja aterian jälkeen uudestaan. Ehkä siinä on pieni ikkuna perinne-aterian yksityiskohtiin, joita Jeesuksen ja opetuslastenkin aterialla noudatettiin. Oikeaoppisen juutalaisen seder-aterian aikana nimittäin kaadetaan neljä lasillista viiniä, jotka kuvaavat orjuudesta vapautumisen neljää eri vaihetta, sekä viides lasi (niin kutsuttu profeetta Eliaan malja), joka asetetaan pöydälle. Ehkä Jeesus siis sanoi evankeliumeihin päätyneet tärkeät sanansa ensimmäisen ja viimeisen maljan yhteydessä. No, emme voi sitä varmasti tietää, eikä se ole edes oleellista, mutta on mielenkiintoista maalata sielun silmien eteen kuvaa tuon illan tapahtumista ja eläytyä niihin itse mukaan. Mennä sisälle klassiseen viimeisen aterian maalaukseen ja kuvitella, mitä siellä todella tapahtui ja millaista siellä oli.

Jeesuksen viimeisellä aterialla opetuslasten kanssa ylitettiin ajan ja paikan rajat. Jeesus tiesi, että noina jo pimenneen illan hetkinä oli aika koota ajatuksissa yhteen siihenastinen mennyt elämä ja rakentaa pohjaa tulevaisuudelle. Puheiden, ihmisten kohtaamisen ja parannusihmeiden aika oli ohitse ja Jeesuksen oli pian aika käydä kohti Jumalan suunnitelman seuraavaa vaihetta. Ennen sitä oli kokoonnuttava yhteen oppilaiden kanssa ja yritettävä valmistaa heitä edes jollain tavalla tulevaan. Vaikka opetuslapset eivät voineet sitä ymmärtää, Jeesus hyvästeli heidät aterialla puhuessaan siitä kuinka hän nauttii viiniköynnöksen antia seuraavan kerran, kun Jumalan valtakunta on tullut. Jeesus myös antaa heille ehtoollisen konkreettiseksi lahjaksi, joiden kautta oppilaat voivat myöhemmin tuntea Jeesuksen rohkaisevan läsnäolon ja myös edes jollain tavalla ymmärtää sitä uhrausta, johon Mestari heidän puolestaan suostui. Oltiin kuin nollapisteessä, jossa päätettiin yhtä elämän aikakautta ja tähyttiin tulevaan. Kaikki: mennyt, nyt ja tuleva olivat läsnä yhtä aikaa samassa ajan hetkessä.

Ja niin on myös meillä, kun vietämme messua tänä iltana. Ja niin on joka kerta, kun Kristuksen seurakunta kokoontuu yhteen Sanan ja sakramentin ääreen. Ajan ja paikan rajat ylitetään.  Jumalanpalvelus merkitsee sitä, että elämme nykyhetkessä ylösnousseen ja taivaaseen astuneen Kristuksen kanssa. Emme ainoastaan palauta mieliin Jeesusta ja hänen elämäänsä, vaan Jeesuksen teot tulevat uudestaan läsnä oleviksi tässä ja nyt meidän keskellämme: ”Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.” Taas kuljemme hänen kanssaan ristintiellä ja tänään me ihan todella olemme aterialla hänen kanssaan.

No oikeastaanhan siinä ajatuksessa ei ole mitään ennenkuulumatonta. Useimmat meistä ovat saaneet jo lapsena kuulla, että Jeesus on aina vierellä kulkeva ystävä ja se tuntuu hyvältä ja omanlaiseltakin uskolta. Onnekkaimmat saavat hyvinkin konkreettisesti tuntea Jeesuksen ystävyyden ja elää sitä todeksi joka päivä. Mutta väittäisin silti, että arki-elämän askelluksessa aika moni kokee aina välillä, että ajatus juuri tässä ja nyt läsnä olevasta Jeesuksesta on enemmän kiiltokuvapuhetta tai ylevää teologiaa kuin arkitodellisuutta. Moni iltarukouskin suunnataan ennemmin Isälle Taivaassa kuin Jeesukselle siinä vieressä. Näin huomaan ainakin itse tekeväni. Ja edelleen myös messu voi helposti jäädä Jeesuksen asioiden mieleen palauttamisen hetkeksi sen sijaan että eläisimme täällä Kristuksen kanssa. Mutta miksi on näin? Miksei Jeesus synny, kuole ja ylösnouse meissä uudestaan joka päivä?

Tätä pohtiessa mieleen nousee huumorilla tehty, mutta varsin osuva ja älykäs sarjakuva, jossa kaksi ihmistä keskustelee hyvin tietävän oloisesti ja kriittisesti Jumalan olemassaolosta. Lopulta he tulevat siihen tulokseen, että ei mitään Jumalaa voi mitenkään olla olemassa. Mutta kun sarjakuvan lukija kohdistaa katseensa viimeiseen kuvaan, käy ilmi että keskustelijat seisovat kaiken aikaa puhuessaan suuren suurella Jumalan kämmenellä. Se on niin suuri kämmen, että ihmiset eivät hahmota sen rajoja, vaan luulevat seisovansa hyvin itsellisesti keskellä sattumalta syntynyttä maailmaa. Ja kuitenkin he ja koko heidän elämänsä, myös jumala-kritiikkinsä, tapahtuu joka hetki täysin ja kokonaan Jumalan varassa.

Ehkä meidänkin arjessamme tapahtuu jotain samaa. Vaikka emme olisikaan sarjakuvan keskustelijoiden tavoin ihan jyrkästi kieltämässä Jumalaa, jäämme helposti kiinni ympärillämme oleviin konkreettisiin ja pienempiin asioihin, emmekä enää näe koko kuvaa, Jumalan kämmentä kannattelemassa kaikkea sitä pienempää ja inhimillistä. Ja kuitenkin kaiken aikaa olemme ja elämme suuremman hyvän voiman kannattelussa, Jeesuksen lähellä.

Voisi ajatella, että kysymys on uskon puutteesta. Haluaisin kuitenkin lähteä etsimään näkökulmaa vähän toisella tavalla. Olemme tässä elämässä niin auttamattoman sidottuja konkretiaan, kehoomme, kapeisiin ajatuksen kehiin ja ympäröivään maailmaan, että emme vain muista tai ymmärrä tähytä syvemmälle. Lopulta kai vain aika harvoille ajatus Jumalan läsnäolosta elämässä on niin vastenmielinen, että haluaa sivuuttaa sen totaalisesti. Tosiasiassa moni vain ei tule ajatelleeksi ja huomanneeksi suurta siunaavaa kättä, joka ohjailee jokaista päivää.  Ei tule ajatelleeksi, että elämään voisi avata tilaa myös mystiselle ulottuvuudelle, joka ei puhu järjen vaan tunteen kieltä. Sillä elämän alueella Jeesus kulkee koko ajan vierellä.

Mieleeni on myös jäänyt eräästä romaanista lukemani muinaisen kreikkalaisfilosofi Epiktetoksen lausahdus: ”Kannat Jumalaa sisälläsi, sinä onneton raukka, vaan et tiedä sitä.”

Onneton raukka ei ole paha tai vajavuudessaan kelvoton. Hän ei vain hoksaa, mutta on silti Jumalan rakas lapsi, jonka puolesta Jeesus kulki Golgatalle. Näitä rakastettavia raukkoja istui Jeesuksen kanssa samassa pöydässä viimeisellä aterialla ja heidän kaltaistensa kanssa Jeesus viettää ateriaa myös tänään.

Vaikuttaa siltä, että viimeisellä aterialla Jeesus osasi ennakoida haasteen, mikä hänen seuraajillaan olisi väistämättä edessä. Kuinka he (ja siis edelleen me) kykenisimme perustamaan elämämme jonkin sellaisen varaan, jota ei voi konkreettisesti aistia? Kuinka voisimme hoksata Jumalan kämmenen jalkojemme alla? Silloin Jeesus tarttui leipään ja viinimaljaan. Yksinkertaisilla Jeesuksen seuraajien historiaan jääneillä lauseilla hän teki pyhästä käsittämättömästä syntien sovituksen salaisuudesta konkreettisen lahjan. Pyhä salaisuus kätkettiin tavalliseen leipään ja viiniin, ja sitten ne jaettiin. Silta pyhän käsittämättömän ja maallisen ja inhimillisen välille oli rakennettu.

Ja sitä siltaa Jeesus on rakentamassa keskellämme tänäänkin. Hän antaa meille tänään ehtoollisen lahjaksi, jotta voisimme uudestaan ja uudestaan vahvistua sen kautta uskossamme ja elämässämme, ja kokea kouriintuntuvaa yhteyttä Vapahtajaan. Emme ainoastaan muistele häntä ehtoollispöydässä, vaan ihan oikeasti kohtaamme hänet siinä. Menemme hänen eteensä aitoina omina itsenämme sen elämän kanssa, jota me elämme ja kohtaamme itsensä Jumalan. Häntä kiinnostaa meidän tavallinen elämämme ja asiamme niin paljon, että hän hartaasti haluaa viettää tänä iltana ateriaa kanssamme.  Aivan niin kuin silloin kerran apostoleiden kanssa. Jeesus sanoo: ”Hartaasti olen halunnut.”