Eväsretkellä Vapahtajan kanssa

Saarna leipäsunnuntaina 10.3.2013

Evankeliumiteksti Joh. 6: 1-15

Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
    Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: "Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?" Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: "Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin." Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: "Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?"
    Jeesus sanoi: "Käskekää kaikkien asettua istumaan." Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan." He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
    Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: "Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan." Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

Päivän evankeliumi tempaa meidät tänään eväsretkelle: Keväiselle vehreälle vuorenrinteelle Jeesuksen ja monen tuhannen muun kanssa. Rinteellä käy aikamoinen vipinä. Väkeä tulee ja menee. Ilmassa on juhlan odotuksen tuntu, koska juutalaisten pääsiäisjuhla on lähellä. Läsnäolija voi aistia varmasti myös uteliaisuutta ja odotuksia, koska kaiken keskellä on Jeesus – mies jonka on kerrottu puhuvan ja tekevän ihmeellisiä asioita. Huolien ja epätoivon murtamien mielessä väreilee varovainen toivo: Jospa tuo mies voi todella auttaa? Tässä eloisassa ja varmaan aika meluisassakin maisemassa tapahtuu jotain erikoista, kun Jeesus yhtäkkiä kehottaa kaikkia istumaan alas ja hän nostaa esille muutaman leivän ja pari kalaa. Ja sitten hän alkaa jakaa kaikille syötävää. Kukaan ei jää ilman. Jeesuksen lähellä on pieni poika, jonka opetuslapsi Andreas löysi väkijoukon keskeltä ja jonka eväitä ryhdyttiin jakamaan.  Tänään tässä kotikirkon penkissä saat ajatella olevasi mukana tuolla vuorenrinteellä. Kun ojennat kätesi, Jeesus murtaa siihen palasen leipää ja kaiken kruunaa kappale tuoretta kalaa.

Tätä tuttuakin tutumpaa raamatunkertomusta lukiessa tuntuu aina yhtä mieltä lämmittävältä se huomio, jota Jeesus antaa pienelle pojalle, joka muutoin helposti hukkuisi väenpaljouden sekaan eikä tulisi kummoisellakaan tavalla nähdyksi. Tuolla pienellä ihmisellä on Jeesuksen hänet löytäneen Andreaksen ja Jeesuksen silmissä jotain suurta annettavaa: hänellä on mukanaan eväsnyytti. Tosiasiassa emme tiedä pojasta paljoakaan. Emme tiedä, kenen kanssa hän oli tullut paikalle. Emme tiedä hänen perheestään tai sen puuttumisesta. Emme tiedä taustasta tai varallisuudesta. Tiedämme vain, että hän oli paikalla ja hänellä oli evästä. Jeesuksen käsissä noista vaatimattomista eväistä syntyi käsittämättömän suuri siunaus, joka riitti ravitsemaan monituhatpäisen ihmisjoukon. Pienen ihmisen tavallisentuntuinen lahja nousee Jeesuksen kautta kulkiessaan arvoon arvaamattomaan. Se voi muuttua moninkertaiseksi.

Tämän tarinan pienen pojan eväiden ajatteleminen johdattelee muistelemaan oman elämämme eväspaketteja. Jostain syystä eväiden syömiseen liittyy paljon tunnepitoisia muistoja. Nouseeko sinun mieleesi jokin tällainen tärkeä muisto? Näin kevättalvella omat päällimmäiset eväsmuistot liittyvät lapsuuden (joskus lapsen näkökulmasta katsottuna aika tuskaisiinkin) hiihtoretkiin Alvajärven jäällä. Kuitenkin rakkain kuulemani evästarina juontaa juurensa 1960-luvulle mummolan tuvan keittiöön, jossa mummo kääri limppua ja sianlihaa voipaperiin hammasta purren ja itkua pidätellen. Paketti ojennettiin aikuisille pojille, jotka olivat ostaneet uudet nokialaiset kumisaappaat ja menolipun Atlantin taakse. Eväät kruunasi sisu-aski ja äidin huolentäyteinen rakkaus. Sitten jäätiin odottamaan, että posti toisi monen viikon päästä kuulumisia siitä että perille on päästy, kaikki hyvin ja metsätöissä pärjätään. Tuohon eväspakettiin liittyi niin valtava tunnelataus, että vielä nyt monen vuosikymmenen jälkeenkin tekee pahaa laulaa muuten niin rakasta Nälkämaan laulua: ”Raukat vain menkööt merten taa.” No mummon tarinoihin sopivaan tyyliin tämäkin tarina päättyy nauruun: Jo lähtiessään koti-ikävää potevat matkalaiset eivät raaskineet syödä äidin tekemiä eväitä ajallaan, vaan lopputulos oli se että eväät takavarikoitiin Yhdysvaltojen tullissa.  Niin epäilyttävän näköisen paketin kanssa ei ollut Amerikkaan astumista.

Monen tunnepitoisen eväs-muiston juju on varmaankin siinä, että muistamme lämmöllä häntä joka kokosi eväät omin käsin. Tai ehkä tunne liittyy niihin ihmisiin, joiden kanssa jaoimme eväshetken ja ehkä itse eväätkin. Rakkaus, välittäminen ja yhteenkuuluvuus saavat konkreettisen muodon yksinkertaisessa ateriassa. Sellaisen aterian syöminen ravitsee paitsi ruumista, myös sielua ja mieltä. Rakkaudella valmistettu ateria voi olla suuri välittämisen osoitus.

Raamattu kertoo, että Jeesuksen seurassa meitä kutsutaan suurille rakkauden aterioille: Eväsretkelle pienen pojan seurassa, Jeesuksen viimeiselle aterialle opetuslasten kanssa ja pitkän matkapäivän päättävälle aterialle Emmauksen kylässä. Kaikilla näillä aterioilla seurassamme on Jeesus murtamassa leipää Jumalaa kiittäen. Jeesuksen Kristuksen rakkaus meitä kohtaan on niin suurta, että se ylittää ymmärryksemme eikä suurinkaan ihmisten välinen rakkaus riitä kuvaamaan Jumalan armollista rakkautta. Tuntuu siltä, kuin Jeesus haluaisi pukea rakkautensa tutun ja konkreettisen aterian muotoon siksi, että ymmärtämättömyydestämme huolimatta ottaisimme hänet syömällä vastaan. Opetuslapset söivät ja monituhatpäinen väkijoukko söi, vaikka heille ei voinut olla vielä mitenkään selvää, millaista armon ravintoa Jeesus tulee heille tarjoamaan. Se kaikki tuli todelliseksi vasta myöhemmin Golgatalla. Ja Emmauksessa ateria Ylösnousseen kanssa kirkasti syöjille Kristuksen -  ja Golgatan merkityksen.

Kun ymmärrämme, kuinka ravinto ravitsee ruumista, voimme edes jollain tavalla käsittää, kuinka Jeesus elämän leipänä ravitsee myös sielun ja mielen – koko ihmisen syvimmällä mahdollisella tavalla. Ateriayhteys Vapahtajan kanssa antaa meille syntien anteeksiannon ja mahdollisuuden tuntea aitoa yhteenkuuluvuutta Jumalan kanssa. Jeesuksen ojentama eväspaketti voi avata meille sen kokemuksen, että olemme Jumalan silmissä rakkaita ja hyväksyttyjä. Ja kun Jumala näkee meidät niin, ei meillä ole mitään syytä pitää itseämme tai toisiamme huonoina tai voimattomina. Meidän vaatimattomatkin lahjamme ja heikkokin rakkaus voivat muuttua pojan eväiden tavoin moninkertaiseksi, kun emme pidä niitä vain sisällämme vaan tuomme julki ja annamme yhteiseen käyttöön. Moninkertaistumisen saa aikaan se siunaus, jonka Jumala lahjallemme antaa. Ja sitä lahjaa laitetaan käyttöön kaikkialla, missä me tavallisen elämän keskellä osoitamme välittämistä ja edistämme hyvää suurella tai pienellä tavalla.

Kaikkia edellä mainittuja Jeesuksen aterioita, ruokkimisihmettä, viimeistä ateriaa ja Emmausta pidetään ehtoollisemme varhaisina muotoina. Ehtoollisen asetussanoissa elämme joka kerta todeksi Jeesuksen viimeisen aterian opetuslasten kanssa, mutta yhtälailla myös Emmauksen kylässä ja vuorenrinteen eväsretkellä Jeesus ottaa ruuan käsiinsä, kiittää Jumalaa ja murtaa leivän jaettavaksi. 

Nyt kiirastorstain lähestyessä tuntuu hyvältä viettää ehtoollista ensin pienen pojan siunattujen eväiden kertomus ajatuksissa. Kertomuksen kuvaamalla hetkellä Jeesuksen kanssa oli aterioimassa suurempi joukko kuin koskaan. Voi vain kuvitella sitä yhteyden tunnetta, joka tuossa joukossa syntyi, kun he tajusivat olevansa todistamassa ihmettä, joka tuli todelliseksi yhteisellä aterialla. 

Tuosta hetkestä on siirtynyt paljon siunausta myös meidän omaan ateriaamme Jeesuksen kanssa – meidän tuttuun ehtoollispöytäämme. Mekin tulemme Jeesuksen lähelle yhdessä: Yhtenä seurakuntana ja Kristuksen kirkkona, joka kipuilee ja kompuroi ja jonka riveissä seisoo monenlaisia etsijöitä, mutta joita kaikkia yhdistää aito halu nähdä ja kokea Jeesus ihan oikeasti. Ja meidänkin keskellämme ehtoollisaterialla Jeesus Kristus on itse murtamassa leipää ja ojentamassa sitä meille. Golgatan ihmeen ääreltä silloin kerran kerättiin talteen niin monta korillista rakkautta, armoa ja syntien anteeksiantamista, että siitä riittää jaettavaa edelleen. Ja me jaamme sen ihmeen yhdessä hämmästellen, kuten tehtiin pojan eväiden äärellä vuorenrinteellä.  Ehtoollisleivässä ja –viinissä otat vastaan kaiken Jeesuksen tarjoaman ravinnon. Sinä tiedät ja Jumala tietää, mihin kipuun tai kohtaan itsessäsi tarvitset ravintoa ja rohkaisua juuri tänään. Niiden pyyntöjen kautta lähestymme Jumalaa tänäänkin yhdessä. Riittää, että ojennat kätesi, Jeesus murtaa siihen palasen leipää ja kaiken kruunaa kappale tuoretta kalaa.