Kutsu Jumalan valtakuntaan
Saarna Palokan kirkossa 13.6.2010
3. sunnuntai helluntaista
Luuk. 14: 16-24
Jeesus kertoi:
"Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.' Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. 'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 'Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.'
Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: 'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"
Jeesus oli saanut kutsun pitoihin. Jeesus ei koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta hyväkseen opettaakseen ympärillään olevia ihmisiä. Niinpä myös nyt Jeesus opetti monin eriaisin kertomuksin ja vertauksin aterioimaan kokoontunutta vierasjoukkoa ja isäntäväkeä. Jeesus oli opettanut vieraille nöyryydestä huomatessaan kuinka nämä pyrkivät asettumaan parhaille paikoille. Hän oli opettanut isäntää sanoen, että aterialle tulisi samanarvoisten sukulaisten ja ystävien sijaan muistaa kutsua myös köyhiä ja sairaita, niitä, joilla ei ole koskaan mahdollisuutta maksaa takaisin tätä hyvää tekoa. Näin palkkaa jäisi saatavaksi myös ylösnousemuksessa. Tästäpä joku pöytävieraista jatkoikin puhetta ja totesi viisaasti: ”Autuas se, joka saa olla aterialla taivasten valtakunnassa.”
Aivan oikein. Autuas ja onnellinen on se, joka saa kerran olla suurissa pidoissa taivasten valtakunnassa. Jeesus oli samaa mieltä. Taivasten valtakunnassa vietetään kerran ikuisia juhlia, joissa on tarjolla parempia herkkuja kuin parhaimmissakaan pidoissa maan päällä. Siispä voisi uskoa jokaisen ihmisen olevan halukas pääsemään mukaan.
Kenenkä lie tuo puhuja arveli taivasten valtakunnan juhla-aterialle pääsevän? Voisi olettaa tuon puhujan kuuluneen ylösnousemukseen uskovien fariseusten joukkoon. Fariseuksena hän taas lienee pitänyt itsestään selvänä, että tuolle juhla-aterialle pääsivät ne, jotka noudattivat Jumalan pyhää lakia, ne, jotka tekivät kaikkensa tässä elämässä, jotta tuo Jumalan valtakunnan aika koittaisi.
Kuinka on? Kuka meistä lopulta on mukana taivaallisissa pidoissa? Jeesus jatkoi vieraan herättämää keskustelua kertomalla vertauksen pidoista, joihin eivät suinkaan kaikki kutsutut edes halunneet osallistua.
Jeesus lienee tarkoittanut näillä ensiksi pitoihin kutsutuilla Israelin kansan jäseniä, niitä joille Jumala oli antanut Sanansa, joille hän oli antanut lakinsa, ja joille oli välittänyt tiedon siitä, että oli tuleva pelastuksen päivä, ilon ja riemun päivä. Tästä päivästä olivat profeetat ennustaneet, ja nyt tuo juhlapäivä alkoi olla jo lähellä. Jeesus itse oli tullut tuomaan Jumalan kansalle ilosanoman, että taivasten valtakuntaan ja suurelle hääaterialle ovat ovet auki, ja kaikki ovat tuolle aterialle hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta kutsutut. Hän tuli kertomaan, että vanha liitto oli vaihtumassa uuteen. Uusi liitto ei perustuisi lakiin, jota israelilaiset eivät kykene yrityksistänsä huolimatta täyttämään, vaan armoon. Pelastus on lahja, aivan niin kuin vertauksessa lahjana tarjottiin kutsua suuriin pitoihin lihapatojen ja hedelmävatien äärelle.
”'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Meille tutut sanat ehtoollisaterialta. Jeesus kutsuu. Hän on valmistanut taivaallisen juhla-aterian. Hän kutsuu meitä aterialle kanssaan: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Nyt on aika liittyä juhlivaan joukkoon. Kutsu kuuluu meille jokaiselle yhtä lailla, kun se kuului aikoinaan Israelin maassa, niin kuin se kaikui silloisessa Rooman valtakunnassa, ja niin kuin se kuuluu edelleen eri puolilla maailmaa. ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.”
Heprealaiskirjeessä kehotetaan meitä kristittyjä kirjoituksiin viitaten: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne. Varokaa siis, veljet, ettei kukaan ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana ”tänä päivänä” on voimassa, ettei kukaan testä lankeaisi synnin vietttelyksiin ja paatuisi. Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.” (Hepr. 3: 7,12-14.)
Kutsu Jumalan valtakuntaan on vielä voimassa. Se on voimassa tänä päivänä. Kuinka on, tuleeko huominen? Jos huomista ei tule, on jo liian myöhäistä. Kukaa tietää päiviensä määrän. Tänään on pelastuksen päivä. Tänään on se päivä, jona meitä kutsutaan suuriin pitoihin. Kukaan ei ole arvoton osallistumaan näihin pitoihin. Kutsutun ei tarvitse ajatella, etten voi mennä, koska minulla ei ole sopivia vaatteita eikä minulla ole varaa hankkia juhlakampausta. Kaikki on valmiina. Juhlavaatteet on annettu jo kasteessa lahjaksi, lahjaa on myös sisäänpääsy. Jeesus on maksanut sisäänpääsymaksun puolestamme kuolemallaan.
Vaikka on näin suuresta armosta ja autuudesta kyse, eipä ole nytkään kovin monia, jotka innolla kutsuun myöntävästi vastaavat. Ne, jotka kuulevat, kieltäytyvät kunniasta vedoten järkisyihin ja arjen kiireisiin. Mutta voihan olla, etteivät kaikki ole vielä kuulleet. Onko kutsu kaikunut kuuroille korville? Ehkei se ole vielä tullut kuulluksi.
Vertauksen kutsutut olivat kyllä kuulleet ja ymmärtäneet tulleensa kutsutuiksi. Hehän vastasivat kutsuun kauniisti kiittäen kutsusta. Kutsu ei ollut heille kuitenkaan minkään arvoinen. Tämän maailman asiat olivat heille tärkeämpiä. Ikäänkuin he eivät olisi alun alkaenkaan välittäneet tuosta kallisarvoisesta kutsusta, vaan olivat kehittäneet itselleen jos jonkinmoista muuta tekemistä tuolle samaiselle juhlapäivälle. Aivan arkipäiväisiä asioita: uuteen peltoon tutustumista, härkäparin kokeilemista ja perheen perustamista.
Jeesus on siis sitä mieltä, että ihmisten arkipäiväisistä elämän asioista tulee esteitä Jumalan ja ihmisen yhteyden välille. Kyllähän me olemme kovasti kiinni tässä elämässä. Tämän elämän ja sen arkiset asiat ymmärrämme. Kun sitten joku alkaa keskustella hengellisistä asioista, ne voivat tuntua kovin kaukaisilta, eikä niistä jouda oikein puhumaan. Rippikoulussa viivymme hetken Jumalan valtakunnan asioiden äärellä, mutta helposti arki vie riparin jälkeen mennessään ja kutsu unohtuu. Kuoleman koskettaessa viivymme jälleen hetken Jumalan valtakunnan asioita pohtien, mutta pian arki vie mukanaan, eikä Jumalalle löydy enää aikaa. Ja kuitenkin Jumala voisi juuri arjesta tehdä elämisen arvoisen. Jumala voisi tehdä arjen juhlaksi. Juhla alkaisi jo täällä ja jatkuisi kerran ikuisuudessa.
Siksipä Jumala tarvitsee paljon palvelijoita, niitä, jotka vievät kutsua eteenpäin. Ja jos joku ei kutsua hyväksy, kutsutaan sitten toisia. Sinä voit olla yksi kutsuja. Sana armosta on vietävä kaupungin kaduille ja toreille, se on vietävä maanteille ja kylien kujille, ja ihmisiä on suorastaan vaadittava tulemaan mukaan näihin suuriin pitoihin. Eihän taivasten valtakunnan suuri pitopöytä saa jäädä tyhjäksi. Tässä riittää tehtävää. Kaikukoon kutsu kaikkialla, niin ettei kukaan voi sanoa viimeisenä päivänä, ettei minua ole kutsuttu, en ole kuullut.
Paavalin sanoin kehoitan minäkin: ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!” (2 Kor. 6: 1 )
3. sunnuntai helluntaista
Luuk. 14: 16-24
Jeesus kertoi:
"Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.' Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. 'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 'Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.'
Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: 'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"
Jeesus oli saanut kutsun pitoihin. Jeesus ei koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta hyväkseen opettaakseen ympärillään olevia ihmisiä. Niinpä myös nyt Jeesus opetti monin eriaisin kertomuksin ja vertauksin aterioimaan kokoontunutta vierasjoukkoa ja isäntäväkeä. Jeesus oli opettanut vieraille nöyryydestä huomatessaan kuinka nämä pyrkivät asettumaan parhaille paikoille. Hän oli opettanut isäntää sanoen, että aterialle tulisi samanarvoisten sukulaisten ja ystävien sijaan muistaa kutsua myös köyhiä ja sairaita, niitä, joilla ei ole koskaan mahdollisuutta maksaa takaisin tätä hyvää tekoa. Näin palkkaa jäisi saatavaksi myös ylösnousemuksessa. Tästäpä joku pöytävieraista jatkoikin puhetta ja totesi viisaasti: ”Autuas se, joka saa olla aterialla taivasten valtakunnassa.”
Aivan oikein. Autuas ja onnellinen on se, joka saa kerran olla suurissa pidoissa taivasten valtakunnassa. Jeesus oli samaa mieltä. Taivasten valtakunnassa vietetään kerran ikuisia juhlia, joissa on tarjolla parempia herkkuja kuin parhaimmissakaan pidoissa maan päällä. Siispä voisi uskoa jokaisen ihmisen olevan halukas pääsemään mukaan.
Kenenkä lie tuo puhuja arveli taivasten valtakunnan juhla-aterialle pääsevän? Voisi olettaa tuon puhujan kuuluneen ylösnousemukseen uskovien fariseusten joukkoon. Fariseuksena hän taas lienee pitänyt itsestään selvänä, että tuolle juhla-aterialle pääsivät ne, jotka noudattivat Jumalan pyhää lakia, ne, jotka tekivät kaikkensa tässä elämässä, jotta tuo Jumalan valtakunnan aika koittaisi.
Kuinka on? Kuka meistä lopulta on mukana taivaallisissa pidoissa? Jeesus jatkoi vieraan herättämää keskustelua kertomalla vertauksen pidoista, joihin eivät suinkaan kaikki kutsutut edes halunneet osallistua.
Jeesus lienee tarkoittanut näillä ensiksi pitoihin kutsutuilla Israelin kansan jäseniä, niitä joille Jumala oli antanut Sanansa, joille hän oli antanut lakinsa, ja joille oli välittänyt tiedon siitä, että oli tuleva pelastuksen päivä, ilon ja riemun päivä. Tästä päivästä olivat profeetat ennustaneet, ja nyt tuo juhlapäivä alkoi olla jo lähellä. Jeesus itse oli tullut tuomaan Jumalan kansalle ilosanoman, että taivasten valtakuntaan ja suurelle hääaterialle ovat ovet auki, ja kaikki ovat tuolle aterialle hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta kutsutut. Hän tuli kertomaan, että vanha liitto oli vaihtumassa uuteen. Uusi liitto ei perustuisi lakiin, jota israelilaiset eivät kykene yrityksistänsä huolimatta täyttämään, vaan armoon. Pelastus on lahja, aivan niin kuin vertauksessa lahjana tarjottiin kutsua suuriin pitoihin lihapatojen ja hedelmävatien äärelle.
”'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Meille tutut sanat ehtoollisaterialta. Jeesus kutsuu. Hän on valmistanut taivaallisen juhla-aterian. Hän kutsuu meitä aterialle kanssaan: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Nyt on aika liittyä juhlivaan joukkoon. Kutsu kuuluu meille jokaiselle yhtä lailla, kun se kuului aikoinaan Israelin maassa, niin kuin se kaikui silloisessa Rooman valtakunnassa, ja niin kuin se kuuluu edelleen eri puolilla maailmaa. ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.”
Heprealaiskirjeessä kehotetaan meitä kristittyjä kirjoituksiin viitaten: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne. Varokaa siis, veljet, ettei kukaan ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana ”tänä päivänä” on voimassa, ettei kukaan testä lankeaisi synnin vietttelyksiin ja paatuisi. Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.” (Hepr. 3: 7,12-14.)
Kutsu Jumalan valtakuntaan on vielä voimassa. Se on voimassa tänä päivänä. Kuinka on, tuleeko huominen? Jos huomista ei tule, on jo liian myöhäistä. Kukaa tietää päiviensä määrän. Tänään on pelastuksen päivä. Tänään on se päivä, jona meitä kutsutaan suuriin pitoihin. Kukaan ei ole arvoton osallistumaan näihin pitoihin. Kutsutun ei tarvitse ajatella, etten voi mennä, koska minulla ei ole sopivia vaatteita eikä minulla ole varaa hankkia juhlakampausta. Kaikki on valmiina. Juhlavaatteet on annettu jo kasteessa lahjaksi, lahjaa on myös sisäänpääsy. Jeesus on maksanut sisäänpääsymaksun puolestamme kuolemallaan.
Vaikka on näin suuresta armosta ja autuudesta kyse, eipä ole nytkään kovin monia, jotka innolla kutsuun myöntävästi vastaavat. Ne, jotka kuulevat, kieltäytyvät kunniasta vedoten järkisyihin ja arjen kiireisiin. Mutta voihan olla, etteivät kaikki ole vielä kuulleet. Onko kutsu kaikunut kuuroille korville? Ehkei se ole vielä tullut kuulluksi.
Vertauksen kutsutut olivat kyllä kuulleet ja ymmärtäneet tulleensa kutsutuiksi. Hehän vastasivat kutsuun kauniisti kiittäen kutsusta. Kutsu ei ollut heille kuitenkaan minkään arvoinen. Tämän maailman asiat olivat heille tärkeämpiä. Ikäänkuin he eivät olisi alun alkaenkaan välittäneet tuosta kallisarvoisesta kutsusta, vaan olivat kehittäneet itselleen jos jonkinmoista muuta tekemistä tuolle samaiselle juhlapäivälle. Aivan arkipäiväisiä asioita: uuteen peltoon tutustumista, härkäparin kokeilemista ja perheen perustamista.
Jeesus on siis sitä mieltä, että ihmisten arkipäiväisistä elämän asioista tulee esteitä Jumalan ja ihmisen yhteyden välille. Kyllähän me olemme kovasti kiinni tässä elämässä. Tämän elämän ja sen arkiset asiat ymmärrämme. Kun sitten joku alkaa keskustella hengellisistä asioista, ne voivat tuntua kovin kaukaisilta, eikä niistä jouda oikein puhumaan. Rippikoulussa viivymme hetken Jumalan valtakunnan asioiden äärellä, mutta helposti arki vie riparin jälkeen mennessään ja kutsu unohtuu. Kuoleman koskettaessa viivymme jälleen hetken Jumalan valtakunnan asioita pohtien, mutta pian arki vie mukanaan, eikä Jumalalle löydy enää aikaa. Ja kuitenkin Jumala voisi juuri arjesta tehdä elämisen arvoisen. Jumala voisi tehdä arjen juhlaksi. Juhla alkaisi jo täällä ja jatkuisi kerran ikuisuudessa.
Siksipä Jumala tarvitsee paljon palvelijoita, niitä, jotka vievät kutsua eteenpäin. Ja jos joku ei kutsua hyväksy, kutsutaan sitten toisia. Sinä voit olla yksi kutsuja. Sana armosta on vietävä kaupungin kaduille ja toreille, se on vietävä maanteille ja kylien kujille, ja ihmisiä on suorastaan vaadittava tulemaan mukaan näihin suuriin pitoihin. Eihän taivasten valtakunnan suuri pitopöytä saa jäädä tyhjäksi. Tässä riittää tehtävää. Kaikukoon kutsu kaikkialla, niin ettei kukaan voi sanoa viimeisenä päivänä, ettei minua ole kutsuttu, en ole kuullut.
Paavalin sanoin kehoitan minäkin: ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!” (2 Kor. 6: 1 )
