Kuninkaasi tulee kunniassa

Teija Laineen saarna 6.12.2009 2. adventtisunnuntaina itsenäisyyspäivän messussa, missä siunattiin virkaan alueseurakunnassa työnsä aloittanut diakonissa Päivi Itkonen.

Luuk. 21: 25-33 (34-36)

Jeesus sanoi:
"Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
Hän esitti heille myös vertauksen:
"Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa."
("Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää. Pysykää siis alati valveilla ja rukoilkaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte Ihmisen Pojan edessä.")

Näin Suomen itsenäisyyspäivänä Jeesuksen toisen tulemisen merkkejä miettiessä ajatukset kääntyvät automaattisesti historiaan, siihen aikaan, milloin suomalaiset joutuivat taistelemaan itsenäisyytensä säilyttämiseksi. Viime viikolla vietettiin talvisodan alkamisen 70-vuotispäivää. Sota on ollut järkyttävä kokemus kaikille niille, jotka jollain tavoin joutuivat sen kanssa kosketuksiin. Etenkin niille perheille, missä sota vaati uhreja.

Omat vanhempani olivat sota-aikaan vielä lapsia, mutta vaikka he eivät olleet vielä kantamassa vastuuta Suomen itsenäisyyden säilyttämisestä, hekin elivät sota-ajan keskellä kokien sen, mitä sota toi tullessaan tavalliseen arkielämään. Helsingissä Katajanokalla lapsuutensa viettänyt isäni muistelee usein, kuinka hälytyksen soidessa oli kiirehdittävä pommisuojaan. Monesti sinne suojaan juostiin, ja joka kerta jännitti, mikä olisi tilanne kotikorttelissa pommisuojasta kadulle noustessa. Olisiko koti vielä pystyssä, vai ei? Talo, missä isäni perheen asunto sota-aikaan oli, seisoo edelleen Katajanokalla pystyssä, mutta voin vain kuvitella niiden naapureiden surua ja tuskaa, jotka joutuivat todistamaan pommitusten jälkeen kotitalonsa tuhoutumista ilmiliekkeihin. Toisenlaisiakin muistoja isälläni on näistä pommituksista. Erään kerran hälytyksen sattuessa oli isäni äiti ollut juuri vaivaamassa pullataikinaa. Taikina oli jätettävä siihen paikkaan nousemaan, ehtikö isoäitini edes käsiään puhtaaksi pyyhkäistä, en tiedä, ja lasten kanssa oli juostava kellariin pommisuojaan. Hälytys kesti niin kauan, että kotiin palatessa taikina oli pursunut astiasta pöydälle ja valunut siitä aivan lattialle asti. Syötiinkö sitten pullaa vai ei, tarina ei kerro.

Sota-aikaan oli kaikkien oltava joka hetki valmiina kiirehtimään pommisuojaan ilmahälytyksen soidessa. Olit sitten tekemässä mitä tahansa tärkeää tai vähemmän tärkeää puuhaa, ei sillä ollut enää merkitystä. Tärkeintä oli ehtiä turvaan. Oli kyse elämästä ja kuolemasta.

Jeesuksen toisen tulemisen päivänä on oltava myös valmiina. Yhtä valmiina kuin sotilas vihollisen yllättäessä tai siviili ilmahälytyksen kuullessaan. Millään muulla ei ole enää mitään merkitystä. Kaikki se, mitä itse kukin olemme tekemässä, keskeytyy. Kun Jeesus tulee, sen näkevät kaikki maailmassa yhtä aikaa. Jeesuksen saapuminen kunniassaan Kirkkauden Kuninkaana häikäisee koko maailman. Hänen tulemisensa näkyy idästä länteen.

On todettu, että kristityt ovat koko elämänsä ajan sodassa. Mikä on se sota, jota käymme tässä maailmassa? Minkälaisia taisteluita joudumme tässä sodassa käymään? Raamattu antaa tähän vastauksen. Taistelu, jonka keskellä elämme ja olemme, on taistelua pimeyden valtaa vastaan. Paavali opettaa Efeson kristittyjä hengellisestä sodankäynnistä itsenäisyyspäivän saarnatekstissä Ef. 6: 10-18 sanoen:

”Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.”

Me kristittyt olemme siis sodassa, mutta emme ihmisiä emmekä kansakuntia vastaan. Sota, jonka keskellä olemme, on sotaa Pahan valtaa vastaan. Se on taistelua rakkauden puolesta pahutta vastaan. Se on taistelua Kristuksessa olevan totuuden puolesta Pahan valhetta ja vääryyttä vastaan. Jeesus Kristus on tämän taistelun jo voittanut, mutta niin kuin Paavali näki jo omana aikanaan Pahan vallan edelleen vaikuttavan maailmassa, niin mekin sen näemme ja sen keskellä elämme. Meidät on kutsuttu Kristuksen kanssa ja Kristuksessa taistelemaan Jumalan valtakunnan puolesta, pitämään esillä anteeksiantamuksen ilosanomaa, välittämään sanoin ja teoin Kristuksen ihmisrakkautta ja armoa.

Poikani on parhaillaan armeijassa. Hän tuli eilen neljän viikon armeijajakson jälkeen lomille, ja kysyin häneltä minkälainen on nykyaikainen sotilaan taisteluvarustus. Ensimmäisenä poikani mainitsi sirpaleliivin. Ehkäpä se voisi olla verrannollinen tuohon Paavalin mainitsemaan vanhurskauden haarniskaan tai uskon kilpeen, jolla voi sammuttaa pahan palavat nuolet. Nykyajan jääkärillä on myös taisteluvyö. Paavalikin mainitsi listassaan sotilaan vyön, jolla roomalainen sotilas sitoi pukunsa liehuvat helmat, niin ettei kompastunut taistelussa. Paavali puhuu totuudesta vyönä, jonka kristitty sitoo vyötäisilleen. Jumalan sanan totuudella arvioidaan erilaiset ajassa liikkuvat opit ja opetukset.

Nykyinen sotilaan taisteluvyö pitää sisällään lipaslaukun, jossa on patruunoita ja leipälaukun, jossa on juomapullo, kuulosuojaimet ja kenttälapio. Juomapullo tuo mieleeni kristityn taistelussaan tarvitseman elävän veden, Pyhän Hengen. Pyhä Henki on voiman lähde. Ilman Pyhää Henkeä uskomme horjuu. Ilman Pyhää Henkeä, virvoittavaa vettä, uuvumme ja menetämme ilomme.

Nykyajan sodankäynnissä myös kuulosuojaimet ovat tärkeät. Ilman niitä sotilas voi menettää kuulonsa, tai se voi ainakin heiketä. Mikähän olisi sellainen kristityn kuulosuojain, millä voisi suojata hengellisen kuulokykynsä? Tämä aika on niin täynnä ääniä, monenlaisia ääniä, kovia ääniä, ääniä, jotka vievät mukanaan, niin ettemme enää kuule Jumalan ääntä. Jumalan ääni on usein niin kovin hiljainen. Se on kuin kuiskaus, kuin tuulen henkäys. Ja kuitenkin, meidät on tarkoitettu kuulemaan tuo hiljainen Jumalan ääni. Taisteluvyön sisällään pitävän kenttälapion vertauskuvallinen merkitys liittynee siihen, että tuolla lapiolla kaivetaan potero, joka suojaa vihollista vastaan. Tästä voivat armeijan käyneet tai sodassa taistelleet miehet sitten jatkaa pohdintojaan.

Kypärä on edelleen tärkeä osa sotilaan varustusta. Paavali puhuu pelastuksen kypärästä. Kristus on ansainnut meille oman kuolemansa kautta pelastuksen. Kristuksen antamaa iankaikkista elämää ei kukaan voi meiltä riistää pois. Se on tosiasia, jonka varaan voimme rakentaa silloinkin, kun vihollinen koettaa uskoamme horjuttaa vetoamalla tekemisiin ja tekemättä jättämisiin, jotka eittämättä ilman Kristuksen sovitustyötä voisivatkin meidät kadottaa. Mutta nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat. Tällainen pelastuksen kypärä päässä, ajatuksissa ja mielessä, vihollinen ei voi meitä vahingoittaa.

Rynnäkkökivääri on tehokas ase, jonka sotilas ottaa välittömästi vihollisen yllättäessä esille. Se on rinnastettavissa Paavalin mainitsemaan Hengen miekkaan, Jumalan Sanaan. Jumalan Sanalla puolustaudumme ja tarvittaessa myös hyökkäämme. Jeesus itse puolustautui Saatanan hyökkäyksiä ja kiusauksia vastaan Jumalan Sanalla. Toki Saatanakin käytti Jumalan Sanaa omissa hyökkäyksissään, mutta Jeesus vei voiton paremmalla Jumalan Sanan tuntemuksellaan. Lukekaamme siis Raamattua. Lukekaamme sitä rukoillen pyytäen Jumalalta Pyhän Hengen viisautta tulkita sitä oikein ja rakentavasti.

Paavali mainitsee vielä sotilaan jalkineet. Kristityn jalkineina on alttius julistaa rauhan evankeliumia. Kristitty ei siis tallo jalkoihinsa toisinajattelevia vaan pyrkii kaikin tavoin luomaan rauhaa ihmisten välille. Paavali neuvookin niitä kristittyjä, joille tärkeintä oli olla aina oikeassa, pyrkimään kaikin keinoin rauhaan ihmisten kesken. Kristus toi maailmaan rauhan, ja osoitti, että hänen valtakuntansa on rauhan valtakunta. Kristuksen rauha perustuu rauhaan Jumalan kanssa syntien anteeksisaamisen kautta. Kristuksen ristin juurella oma oikeassa olemisen tarve paljastuu ylpeydeksi, jota vastaan tulee taistella. Ristin juurella ei voi kuin kiittää siitä rauhasta, jonka Jeesus on meille kärsimyksensä kautta saavuttanut. Pahan palavat nuolet sattuivat häneen, jotta meillä olisi rauha. Tähän rauhaan meitä kutsutaan, ja tätä rauhaa me julistamme maailmassa. Emme riitaisesti, emme katkeruudessa, vaan rakentavasti rakkaudessa. Apostoli Jaakob opettaa kirjeessään todella pysäyttävästi rauhasta sanoen: ”Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä. Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille. (Jaak.3: 13-18) Ajattelen, että tuo Paavalin mainitsema alttius rauhan evankeliumille pitää sisällään myös tällaisen Jaakobin tärkeänä pitämän mielenlaadun. Rauhasta ei voi puhua eikä rauhaa voi välittää muuten kuin elämällä itse rauhan evankeliumin hengessä. Poikani korosti puhuessaan suomalaisen sotilaan maihinnousukengistä, että sotilaan jalkineissa on tärkeää, että jalat pysyvät kuivina ja lämpöisinä. Eikö juuri se ole tärkeää, että ennen kuin kristittyinä lähdemme liikkeelle, huolehdimme siitä, että jaloissamme on kengät, jotka huokuvat Kristuksen lämpöä? Me itse tarvitsemme Kristusta. Tarvitsemme häntä, niin kengiksemme kuin koko varustukseksemme tässä taistelussa, jonka keskellä elämme.

Poikani ylpeänä jääkärinä halusi vielä mainita heidän joukkueensa erityisvarustuksen: raskaslähipanssarintorjuntaohjusjärjestelmä NLAW. Tätä uutta järjestelmää en täysin sisäistänyt, mutta ajattelen, että aivan niin kuin nykyaikainen sodankäynti on kehittynyt huimasti Paavalin ajoista, on tärkeää muistaa, ettei Jumalakaan ole jättäytynyt historiaan, vaan odottaa, että mekin hänen taistelutovereinaan ja sotilainaan olemme ajassa mukana, ja otamme evankeliumin levittämisen käyttöön kaikki aikamme suomat mahdollisuudet tiedon välittämisessä.

Tänään saamme rukouksin ja siunauksin ottaa alueseurakuntaamme vastaan uuden työntekijän, diakonissa Päivi Itkosen. Diakoniatyö seurakunnassa on haastavaa ja vaativaa työtä. Diakoniatyöntekijä kohtaa päivittäin elämän nurjan puolen, jos myös sen ilojakin. Joskus työ uuvuttaa ja voi tulla tunne, ettei se apu, jota koettaa Kristuksen palvelijana välittää hädässä olevan ihmisen elämään, riitä. Voi tulla myös sellainen tunne, että ilosanoma rukouksia kuulevasta Jumalasta, jota haluaa jakaa voimaksi kärsivän ihmisen elämään, ei tavoita hädän keskellä olevaa ihmistä. Kuitenkin on hyvä muistaa, että Kristus, joka lähetti opetuslapsensa maailmaan palvelemaan, rakastamaan ja julistamaan evankeliumia, lupasi itse olla opetuslastensa kanssa joka päivä. Niin sinunkin kanssasi. Jumalan armo Kristuksessa olkoon, Päivi, sinunkin voimanasi työssäsi täällä Palokassa joka päivä. Kun puet aamulla yllesi työvaatteet, pue myös näkymätön Jumalan sota-asu, se asu, joka muistuttaa siitä, ettet tee työtäsi omassa voimassasi, vaan olet Jumalan lähettämä sotilas ja teet työtäsi Jumalan työtoverina ja hänen antamissaan varustuksissa. Kristus on tehnyt kaiken ja hän on kutsunut sinut siihen tehtävään, jonka on nähnyt sinulle parhaaksi tässä yhteisessä taistelussamme Pahan valtaa vastaan. Koko tuo upea kristityn sotavarustus on Jumalan valmistama, se on Jumalan antama siunaus jokaista päivääsi varten. Sinä saat kulkea työssäsi edeltä valmistetuissa askelissa. Saat kulkea iloiten, muistaen, että kuljemme yhdessä seurakuntana kohti vapautuksen päivää, Kristus-kuninkaan voiton päivää. Rukouksin saamme sinut ilolla siunata tähän tehtävääsi Palokan alueseurakunnassa.