Rakkauden laki
Saarna 19.7.2009
"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.
Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille." (Luuk. 6: 27-31)
Jeesus on antanut ihmiselle noudatettavaksi vaikean lain, käskyn rakastaa aivan kaikkia ihmisiä. Jeesus kehottaa meitä ulottamaan hyvinä ja armollisina tekoina näkyvän rakkautemme aina vihamiehiimme saakka: ”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.” Näemmekö kuitenkaan tässä maailmassa Jeesuksen antamaa rakkauden lakia noudatettavan siinä merkityksessä kuin Jeesus tässä kehottaa sitä noudatettavan? Mikä kansakunta tai valtio ulottaa huolenpitonsa vihollismaihinsa asti? Onko sotaa, missä vihollista kohdellaan aseitta rauhanomaisesti, sotaa, missä taistellaan rakkauden asein?
Israelin kansan historia, joka on kirjattuna Vanhaan testamenttiin, on hyvin sotaisa historia. Kuulimme tänään hyvän esimerkin rauhanomaisesta vastauksesta viholliskansan uhitteluun toisesta kuningasten kirjasta (2. Kun. 6: 8-23). Syyrian kuningas suunnitteli hyökkäystä Israelin kuningasta vastaan ja lähetti joukkoja tutkimaan tilannetta. Jumala kuitenkin puuttui sotasuunnitelmien etenemiseen ja ilmoitti profeetta Elisan kautta mitä kuninkaan oli tehtävä ja miten toimittava. Kun Jumalan johdatuksesta Syyrian kuninkaan joukot olivat Israelin kuninkaan käsissä niin, että hän olisi voinut surmata vihollisjoukot, ei hän Elisan neuvosta toiminut niin, vaan noudatti Elisan ohjetta ja järjesti syyrialaisille suuret pidot ja he söivät ja joivat. Kuningas antoi Syyrian joukkojen lähteä rauhassa, ja he palasivat omaan maahansa. Tekstissä todetaan, että sen jälkeen syyrialaiset eivät enää hyökkäilleet Israeliin.
Rakkauden laki on toteutuessaan tehokas laki. Jos kaikki kansakunnat pääsisivät yhteiseen sopimukseen rakkauden lain voimaantulosta, maailmassa vallitsisi rauha ja hyvinvointi. Tuo hyvinvointi ulottuisi yksittäisten ihmistenkin elämään, jos rakkauden laki saisi tilaa jokaisen ihmisen sydämen perimmäisissä sopukoissa asti.
Jeesus ei nimittäin opeta vain rauhaa kansakuntien välille, vaan hän aloittaa rauhan- ja rakkaudentyönsä kehottamalla niitä, jotka häntä kuulevat, konkreettisesti toimimaan oman tavallisen elämän keskellä rakkauden lain periaatteiden mukaan. Miten se tapahtuu käytännössä? Jos tiedät, että joku lähimmäisesi ei siedä sinua ja ajattelee sinusta pahaa osoittaen vihamielisyytensä sinut tavatessaan, ei sinun tule siitä provosoitua toimimaan samalla tavalla häntä kohtaan, vaan sinun on Jeesuksen seuraajana käyttäydyttävä ja toimittava aivan toisin. Sen sijaan, että harmistut ja keräät sydämeesi katkeruutta ja vihaa siitä, että olet tullut väärin kohdelluksi, sinun kuuluu siunata tätä lähimmäistäsi. Sinun on rukoiltava hänen puolestaan ja pyydettävä Jumalaa pitämään hänestä huolta ja antamaan hänen elämäänsä kaikkea mahdollista hyvää. Uskon, että jos olet tätä rukousta kokeillut joskus, olet huomannut, että vaikka et saisi koskaan tietää, mitä hyvää Jumala tälle sinun parjaajallesi on rukouksesi kautta antanut, sinun oma asenteesi tätä ihmistä kohtaan muuttuu. Katkeruus sulaa sydämestäsi ja vapaudut sinun mieltäsi uhanneesta vihan kahleesta.
Todellisuudessa viha haavoittaa ihmistä itseään enemmän tai ainakin yhtä paljon kuin vihan kohteena olevia. Siksipä, jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin poski lyötäväksi. Ehkäpä asenteesi pysäyttää lyöjän käden. Hän hämmentyy, laskee nyrkissä olevan kätensä alas ja alkaa miettiä asioita syvempää. Olisiko sittenkin asioiden ratkaisemiseksi olemassa muukin tapa kuin kosto ja viha?
Afrikassa huomasin, kuinka moni Jeesuksen opetus joutui koetukselle. Etenkin tämä: ”Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää”. Pyytäjiä riitti. Ihanko varmasti Jeesus tarkoitti, että jokaiselle pyytäjälle on annettava? No, monille oli annettava. Useammallekin olisi voinut antaa, kuin tuli annetuksi. Senegalissa ei ollut olemassa kunnallista sosiaalihuoltoa eikä useinkaan köyhällä ollut rikasta sukua, vaan köyhä suku, joka ei sekään voinut auttaa. Antamisen problematiikka on tullut Suomeen asettuneiden ammattikerjäläisten myötä täälläkin ajankohtaiseksi. Jos annan kerjäläiselle tulenko tahtomattani tukeneeksi kerjäläiskulttuurin kasvua maassamme? Niin taitaa tapahtua. Maassamme on sosiaalihuolto järjestyksessä. Kerjäläisyyttä ei ole syytä tukea, vaan pikemminkin olisi ohjattava avun tarvitsijoita avun lähteelle. Todellinen avun tarvitsija ei kieltäydy tutkimuksista, joilla avun tarve kartoitetaan.
Jeesus opetti myös: ”Älä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.” Jos annoimme Afrikassa lainaa jollekulle, huomasimme, että oli itse asiassa turha jäädä odottamaan lainan takaisinmaksua. Jos joku lainansa maksoi, se oli hieno osoitus siitä, että pyytäjä yritti saada elämäänsä tasapainoon. Mutta mikä oikeus minulla hyvin toimeentulevana oli odottaa, että saisin jokaisen lainaamani rovon takaisin ajallaan? Miksi olisin vihoittanut mieleni, jos sovittuna päivänä rahanlainaaja ei ilmestynytkään ovelleni lainaa takaisin maksamaan? Rauha ja sovinto oli monta kertaa parempi asia kuin kaunan kantaminen maksamattoman rahasumman takia. Iloinen mieli oli paljon parempi kuin sydämeen asettuva katkeruus oikeudenmukaisuuden vaatimuksen takia. Niin – ja sitä paitsi Jeesushan antoi ohjeen olla odottamatta tai vaatimatta takaisin sitä, mistä on joutunut syystä tai toisesta luopumaan. Kyllä Jumala omistaan huolen pitää. Kyllä hänellä on varaa maksaa takaisin, se, minkä joku jättää takaisinmaksamatta. Senegalissa olikin kerjäläisten tapa sanoa almun antajalle kauniisti: ”Xan Roog a rabdong – Jumala maksaa sinulle tämän takaisin.” He uskoivat siihen. Miksen siis myös minä? Ja niinpä opettelin luottamaan, enkä kyllä jäänyt mistään paitsi. Aivan varmasti olen saanut Jumalalta korkojen kanssa takaisin jokaisen minulle maksamattoman lainan tai jokaisen antamani almun. Ja vaikkei olisi antanutkaan, niin toistan vielä, että iloinen ja tyytyväinen mieli on suurtakin aarretta tärkeämpi lahja. Mielen tasapainosta kannattaa pitää kiinni. Ei kannata antaa minkään katkeruuden juuren alkaa kasvamaan sydämessä, aivan niin kuin apostolit meitä ohjeistavat myös. Jeesuksen opetusten tarkoitus olikin se, että meissä säilyisi hänen ilonsa ja rauhansa. Kun kuulemme häntä ja laitamme koetukselle hänen antamansa elämänohjeet, nekin, jotka joskus voivat tuntua mahdottomilta noudattaa, tulemme huomaamaan, että niitä noudattaen jotain uutta alkaa kasvaa meidän sisäisessä olemuksessamme. Pyhä Henki tekee työtään kasvattaakseen meissä monipuolisesti hyviä hedelmiä: iloa, rakkautta ja rauhaa, kärsivällisyyttä, lempeyttä ja hyväntahtoisuutta.
Kaiken tämän hengellisen kasvun lähtökohta on kuitenkin aina Jeesuksen ristin juurella viipyminen nöyrällä mielellä. Minussa ei itsestään ala kasvaa minkäänlaista muuta hedelmää kuin ohdaketta ja piikkipensaan katkeraa hedelmää. Oma yrittämiseni itseni muuttamiseksi ajautuu karille. Tarvitsen syntien anteeksiantamusta, tarvitsen joka päivä Kristuksen armoa elämääni. Tarvitsen sitä, että Pyhä Henki tekee minusta Jumalan edessä pienen ja tyhjän. Mitä tyhjemmäksi tulen, sitä enemmän Pyhälle Hengelle avautuu minussa tilaa. Mitä enemmän tarvitsen Kristusta, sitä enemmän Kristus voi minun kauttani toimia. Ja ymmärrän, että jos minussa on iloa, jos minussa on armollisuutta, ei se ole minusta, vaan se on Kristus minussa. Tämä todellisuus on meidän kristittyjen suuri aarre. Kristus asuu meissä, hän toimii meidän kauttamme ja vaikuttaa kauttamme tässä maailmassa. Antakaamme siis hänen toimia meissä ja meidän kauttamme. Antakaamme rukoillen koko elämämme hänen käsiinsä. Kysykäämme hänen tahtoaan ja kuulkaamme häntä. Hän antaa ohjeet kuinka toimia missäkin tilanteessa niin, että rakkauden laki, hänen lakinsa, tulee täytetyksi. Mistä siis kaikki alkaa? Ristin juurelta. Ehtoollispöydästä. Armon ja anteeksiantamuksen lähteeltä.
"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.
Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille." (Luuk. 6: 27-31)
Jeesus on antanut ihmiselle noudatettavaksi vaikean lain, käskyn rakastaa aivan kaikkia ihmisiä. Jeesus kehottaa meitä ulottamaan hyvinä ja armollisina tekoina näkyvän rakkautemme aina vihamiehiimme saakka: ”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.” Näemmekö kuitenkaan tässä maailmassa Jeesuksen antamaa rakkauden lakia noudatettavan siinä merkityksessä kuin Jeesus tässä kehottaa sitä noudatettavan? Mikä kansakunta tai valtio ulottaa huolenpitonsa vihollismaihinsa asti? Onko sotaa, missä vihollista kohdellaan aseitta rauhanomaisesti, sotaa, missä taistellaan rakkauden asein?
Israelin kansan historia, joka on kirjattuna Vanhaan testamenttiin, on hyvin sotaisa historia. Kuulimme tänään hyvän esimerkin rauhanomaisesta vastauksesta viholliskansan uhitteluun toisesta kuningasten kirjasta (2. Kun. 6: 8-23). Syyrian kuningas suunnitteli hyökkäystä Israelin kuningasta vastaan ja lähetti joukkoja tutkimaan tilannetta. Jumala kuitenkin puuttui sotasuunnitelmien etenemiseen ja ilmoitti profeetta Elisan kautta mitä kuninkaan oli tehtävä ja miten toimittava. Kun Jumalan johdatuksesta Syyrian kuninkaan joukot olivat Israelin kuninkaan käsissä niin, että hän olisi voinut surmata vihollisjoukot, ei hän Elisan neuvosta toiminut niin, vaan noudatti Elisan ohjetta ja järjesti syyrialaisille suuret pidot ja he söivät ja joivat. Kuningas antoi Syyrian joukkojen lähteä rauhassa, ja he palasivat omaan maahansa. Tekstissä todetaan, että sen jälkeen syyrialaiset eivät enää hyökkäilleet Israeliin.
Rakkauden laki on toteutuessaan tehokas laki. Jos kaikki kansakunnat pääsisivät yhteiseen sopimukseen rakkauden lain voimaantulosta, maailmassa vallitsisi rauha ja hyvinvointi. Tuo hyvinvointi ulottuisi yksittäisten ihmistenkin elämään, jos rakkauden laki saisi tilaa jokaisen ihmisen sydämen perimmäisissä sopukoissa asti.
Jeesus ei nimittäin opeta vain rauhaa kansakuntien välille, vaan hän aloittaa rauhan- ja rakkaudentyönsä kehottamalla niitä, jotka häntä kuulevat, konkreettisesti toimimaan oman tavallisen elämän keskellä rakkauden lain periaatteiden mukaan. Miten se tapahtuu käytännössä? Jos tiedät, että joku lähimmäisesi ei siedä sinua ja ajattelee sinusta pahaa osoittaen vihamielisyytensä sinut tavatessaan, ei sinun tule siitä provosoitua toimimaan samalla tavalla häntä kohtaan, vaan sinun on Jeesuksen seuraajana käyttäydyttävä ja toimittava aivan toisin. Sen sijaan, että harmistut ja keräät sydämeesi katkeruutta ja vihaa siitä, että olet tullut väärin kohdelluksi, sinun kuuluu siunata tätä lähimmäistäsi. Sinun on rukoiltava hänen puolestaan ja pyydettävä Jumalaa pitämään hänestä huolta ja antamaan hänen elämäänsä kaikkea mahdollista hyvää. Uskon, että jos olet tätä rukousta kokeillut joskus, olet huomannut, että vaikka et saisi koskaan tietää, mitä hyvää Jumala tälle sinun parjaajallesi on rukouksesi kautta antanut, sinun oma asenteesi tätä ihmistä kohtaan muuttuu. Katkeruus sulaa sydämestäsi ja vapaudut sinun mieltäsi uhanneesta vihan kahleesta.
Todellisuudessa viha haavoittaa ihmistä itseään enemmän tai ainakin yhtä paljon kuin vihan kohteena olevia. Siksipä, jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin poski lyötäväksi. Ehkäpä asenteesi pysäyttää lyöjän käden. Hän hämmentyy, laskee nyrkissä olevan kätensä alas ja alkaa miettiä asioita syvempää. Olisiko sittenkin asioiden ratkaisemiseksi olemassa muukin tapa kuin kosto ja viha?
Afrikassa huomasin, kuinka moni Jeesuksen opetus joutui koetukselle. Etenkin tämä: ”Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää”. Pyytäjiä riitti. Ihanko varmasti Jeesus tarkoitti, että jokaiselle pyytäjälle on annettava? No, monille oli annettava. Useammallekin olisi voinut antaa, kuin tuli annetuksi. Senegalissa ei ollut olemassa kunnallista sosiaalihuoltoa eikä useinkaan köyhällä ollut rikasta sukua, vaan köyhä suku, joka ei sekään voinut auttaa. Antamisen problematiikka on tullut Suomeen asettuneiden ammattikerjäläisten myötä täälläkin ajankohtaiseksi. Jos annan kerjäläiselle tulenko tahtomattani tukeneeksi kerjäläiskulttuurin kasvua maassamme? Niin taitaa tapahtua. Maassamme on sosiaalihuolto järjestyksessä. Kerjäläisyyttä ei ole syytä tukea, vaan pikemminkin olisi ohjattava avun tarvitsijoita avun lähteelle. Todellinen avun tarvitsija ei kieltäydy tutkimuksista, joilla avun tarve kartoitetaan.
Jeesus opetti myös: ”Älä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.” Jos annoimme Afrikassa lainaa jollekulle, huomasimme, että oli itse asiassa turha jäädä odottamaan lainan takaisinmaksua. Jos joku lainansa maksoi, se oli hieno osoitus siitä, että pyytäjä yritti saada elämäänsä tasapainoon. Mutta mikä oikeus minulla hyvin toimeentulevana oli odottaa, että saisin jokaisen lainaamani rovon takaisin ajallaan? Miksi olisin vihoittanut mieleni, jos sovittuna päivänä rahanlainaaja ei ilmestynytkään ovelleni lainaa takaisin maksamaan? Rauha ja sovinto oli monta kertaa parempi asia kuin kaunan kantaminen maksamattoman rahasumman takia. Iloinen mieli oli paljon parempi kuin sydämeen asettuva katkeruus oikeudenmukaisuuden vaatimuksen takia. Niin – ja sitä paitsi Jeesushan antoi ohjeen olla odottamatta tai vaatimatta takaisin sitä, mistä on joutunut syystä tai toisesta luopumaan. Kyllä Jumala omistaan huolen pitää. Kyllä hänellä on varaa maksaa takaisin, se, minkä joku jättää takaisinmaksamatta. Senegalissa olikin kerjäläisten tapa sanoa almun antajalle kauniisti: ”Xan Roog a rabdong – Jumala maksaa sinulle tämän takaisin.” He uskoivat siihen. Miksen siis myös minä? Ja niinpä opettelin luottamaan, enkä kyllä jäänyt mistään paitsi. Aivan varmasti olen saanut Jumalalta korkojen kanssa takaisin jokaisen minulle maksamattoman lainan tai jokaisen antamani almun. Ja vaikkei olisi antanutkaan, niin toistan vielä, että iloinen ja tyytyväinen mieli on suurtakin aarretta tärkeämpi lahja. Mielen tasapainosta kannattaa pitää kiinni. Ei kannata antaa minkään katkeruuden juuren alkaa kasvamaan sydämessä, aivan niin kuin apostolit meitä ohjeistavat myös. Jeesuksen opetusten tarkoitus olikin se, että meissä säilyisi hänen ilonsa ja rauhansa. Kun kuulemme häntä ja laitamme koetukselle hänen antamansa elämänohjeet, nekin, jotka joskus voivat tuntua mahdottomilta noudattaa, tulemme huomaamaan, että niitä noudattaen jotain uutta alkaa kasvaa meidän sisäisessä olemuksessamme. Pyhä Henki tekee työtään kasvattaakseen meissä monipuolisesti hyviä hedelmiä: iloa, rakkautta ja rauhaa, kärsivällisyyttä, lempeyttä ja hyväntahtoisuutta.
Kaiken tämän hengellisen kasvun lähtökohta on kuitenkin aina Jeesuksen ristin juurella viipyminen nöyrällä mielellä. Minussa ei itsestään ala kasvaa minkäänlaista muuta hedelmää kuin ohdaketta ja piikkipensaan katkeraa hedelmää. Oma yrittämiseni itseni muuttamiseksi ajautuu karille. Tarvitsen syntien anteeksiantamusta, tarvitsen joka päivä Kristuksen armoa elämääni. Tarvitsen sitä, että Pyhä Henki tekee minusta Jumalan edessä pienen ja tyhjän. Mitä tyhjemmäksi tulen, sitä enemmän Pyhälle Hengelle avautuu minussa tilaa. Mitä enemmän tarvitsen Kristusta, sitä enemmän Kristus voi minun kauttani toimia. Ja ymmärrän, että jos minussa on iloa, jos minussa on armollisuutta, ei se ole minusta, vaan se on Kristus minussa. Tämä todellisuus on meidän kristittyjen suuri aarre. Kristus asuu meissä, hän toimii meidän kauttamme ja vaikuttaa kauttamme tässä maailmassa. Antakaamme siis hänen toimia meissä ja meidän kauttamme. Antakaamme rukoillen koko elämämme hänen käsiinsä. Kysykäämme hänen tahtoaan ja kuulkaamme häntä. Hän antaa ohjeet kuinka toimia missäkin tilanteessa niin, että rakkauden laki, hänen lakinsa, tulee täytetyksi. Mistä siis kaikki alkaa? Ristin juurelta. Ehtoollispöydästä. Armon ja anteeksiantamuksen lähteeltä.
