Puhe Siionin virsiseuroissa 29.3.2009
Huutoja ja kuiskauksia
Sinä, Jumala, olet ainoa turvani.
Miksi olet hylännyt minut?
Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä,
kärsiä vihollisen sortoa?
Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua,
ne viekööt minut pyhälle vuorellesi,
sinun asuntoihisi.
Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen,
sinun eteesi Jumala, minun iloni!
Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen,
Jumala, minun Jumalani!
Miksi olet masentunut, sieluni,
miksi olet niin levoton?
Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä,
Jumalaani, auttajaani.
(Psalmi 43:2-5).
5. paastonajan sunnuntain, kärsimyksen sunnuntain, psalmitekstissä on yhteensä kolme kysymysmerkkiä ja neljä huutomerkkiä. Kysymykset ovat sieltä raskaimmasta päästä.
"Sinä, Jumala, olet ainoa turvani. Miksi olet hylännyt minut?" "Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa?" "Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton?"
Myös huudahdukset ovat painokkaita. "Lähetä valosi ja totuutesi!" "Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni! Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani!" "Odota Jumalaa!"
Psalminkirjoittajan kysymyksissä tunnistamme omat kokemuksemme. Elämä ei päästä ketään meistä helpolla. Vaivan ja kärsimyksen ajat vyöryvät ylitsemme. Sydämet särkyvät, haaveet kaatuvat. Ei sen edes pitäisi yllättää meitä, sillä Jeesuskin lupasi seuraajilleen: "Maailmassa te olette ahtaalla" (Joh. 16:33). Mutta kun sitten joudumme oikeasti ahtaalle, se tulee meille yllätyksenä. Kipeät kysymykset piinaavat mieltä. Olisinko voinut jotenkin välttää tämän katastrofin? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Miksi juuri minulle annettiin tämä risti? "Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton?" Niin vähän ymmärrämme tästä pienestä elämästämme.
Monet kilvoittelijat ovat silti kokeneet, että ahdingon ajoissa on jotakin erityistä. Pimeän keskellä loistaa valo. Juuri vaikeimpina hetkinä, kun kaikki peittyy kipeiden kysymysten alle, voimme aavistaa, mitä Jumala tarkoittaa lupauksellaan asua murtuneiden ja nöyrien luona (Jes. 57:15). Ehkä voimme aavistaa sen todella vasta silloin.
Joku on kuvannut kysymys- ja huutomerkkien suhdetta kristityn elämässä. Hänen kokemuksensa mukaan huutomerkit ovat itse asiassa suoristettuja kysymysmerkkejä. Kun siis katselemme elämän vaikeimpia hetkiä uskon silmin, alamme erottaa huutomerkkejä, jotka kuuluttavat meille Jumalan läsnäoloa.
Olin kerran saattamassa haudan lepoon nuorta miestä, jonka elämä oli päättynyt
liikenneonnettomuudessa. Läheisten ahdistus ja suru oli käsin kosketeltava. Omaiset ja ystävät istuivat siunauskappelissa päät painuksissa. Tuli kukkien laskemisen aika. Isä ja äiti olivat valinneet seppeleen nauhaan Johanneksen kirjeen sanat: "Jumala on rakkaus" (1. Joh. 4:8).
Se oli kuin huutomerkki kysymysmerkkien keskellä. Särkyneiden sydänten hiljainen avunhuuto tai kuiskaus hänelle, joka tietää kaiken.
1960-luvun alun kulttuurielämässä vaikutti kuopiolainen ylimetsänhoitaja Rolf Arnkil. Hän kävi omaa jaakobinpainiaan vakavan, parantumattoman sairauden kanssa. Sairasvuoteellaan hän mietti syvällisesti ihmisen elämää, historiaa, olemassaolon tarkoitusta ja uskonasioita. Nuorena miehenä luin Rolf Arnkilin mietekirjan "Etsijä". Löysin häneltä painokkaita ajatuksia. "Myös vastoinkäymisten merkitys valkenee kun niihin syntyy välimatkaa." "Kaikki hyvä ei ole terveys vaan eläminen Kristuksessa. Paraneminen on nähtävä lykkäyksenä." "Aivan pahimpia aikoja lukuun ottamatta on henkinen tilani kääntäen verrannollinen ruumiilliseen vointiini: tuskien aikaan elän paljon syvemmin." Sairauden ja kärsimysten alla kysymysmerkit oikenivat hänelle yhdeksi valtavan suureksi huutomerkiksi: Jumala on! Jotkut kysymysmerkit eivät silti poistuneet.
Kysymys- ja huutomerkit reunustivat myös Vapahtajamme kärsimystietä. Kun Jeesus alkoi valottaa opetuslapsilleen tulevaa kohtaloaan, he olivat aivan ymmällään. Pietari yritti kääntää Jeesuksen ajatukset pois rististä ja huudahti: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" Jeesuksen vastauksena oli vähintään yhtä suuri huutomerkki: "Väisty tieltäni, Saatana!" (Matt. 16:22-23).
Kärsimyksen pimeimpänä hetkenä Jeesus kysyi psalminkirjoittajan sanoin: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" Kuolemansa hetkellä hän huusi kovalla äänellä. Joku tarkkakorvainen kuuli hänen hiljaisen kuiskauksensa: "Se on täytetty" Joh. 19:30). Kysymysten, huutojen ja kuiskausten jälkeen taisto taukosi Golgatalla.
Ylösnousemuksen aamuna kysymysmerkit oikenivat huutomerkiksi. Salaisuuden verho alkoi raottua. Jeesuksen tie alettiin vähän kerrassaan ymmärtää profeetan sanan valossa: "Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet" (Jes 53:5).
Pappi teki kastetilaisuudessa ristinmerkin päivänsankarin otsaan ja rintaan. Joku vähän isommista lapsista ehätti pian kysymään, miksi pappisetä tekee tuollaisia plus-merkkejä vauvan päälle. Hän näki asian ytimeen. Kristuksen omina olemme plussan puolella, vaikka tilimme olisikin pahasti pakkasella. Kärsimyksen ja ristin kuorman allakin meitä kuljetetaan aina Kristuksen voittosaatossa (2. Kor. 2:14). Kristuksen voittosaatossa emme voi sulkea silmiämme miltään inhimilliseltä kärsimykseltä. Hänen rakkautensa tähden emme ole liian innokkaita korvaamaan kysymysmerkkejä huutomerkeillä. Tarjoamme auttavan käden taakkojensa alla uupuvalle.
