Pajunkissojen pehmeydestä hiljaisen viikon koville katukiville
Tänä vuonna pääsiäinen on aikaisessa. Pajut eivät ole vielä ehtineet mukaan kissoineen, mutta virpojiakaan tuskin liikkuu tänä koronavuonna ovilta oville toivottamassa terveyttä ja tuoreutta, vaikka juuri sitähän me tarvitsisimme.
Palmusunnuntai avaa hiljaisen viikon. Mikä sitten on hiljainen viikko? Onko se sitä, että ollaan koko viikko aivan hiljaa? Kyllä vain. Sepä taitaa olla tämän hiljaisen viikon taustalla.
Hiljainen viikko on kirkkovuodessa viikko, jonka aikana kirkoissa on ennen vanhaan käyty kirkossa joka ilta hiljentymässä. Miksi? Siksi, että pääsiäistä edeltävällä viikolla ollaan kaikessa rauhassa kuunneltu Jeesuksen elämän viimeisen viikon tai oikeastaan viimeisten päivien tapahtumia.
Jeesuksen kärsimys vetää kyllä hiljaiseksi. Miksi ihmeessä Jeesuksen elämä ajautui siihen tilanteeseen, että hänet haluttiin eliminoida? Mitä sellaista hän oli tehnyt, että hänen tekonsa ja puheensa vaivasivat niin paljon juutalaisia hengellisiä johtajia, että he suunnittelivat hänen tuhoamistaan?
Jeesus oli aikanaan radikaali uudistaja. Kun Jeesus riemullisten hoosianna-huutojen saattelemana astui Jerusalemin kaupungin porteista sisälle suuntasi hän tiensä temppelin suuntaan.
Olihan Jeesus temppelin menoa katsellut vuosien saatossa suunnasta jos toisesta, mutta nyt oli sen aika, että hän ryhtyi uudistustoimiin.
Siihen aikaan temppeli oli paikka, jossa uhrattiin erilaisia eläimiä polttamalla niitä uhrialttareilla syntien sovitukseksi ja elämän puhdistamiseksi Jumalan suosion saavuttamiseksi.
Rohkeasti jumalallisella arvovallalla kaatoi Jeesus temppelissä rahanvaihtajien ja uhrieläinten pöydät osoittaen näin sen, ettei Jumala odota ihmiseltä uhria. Jumala on meihin yhteydessä rukouksen kautta. Jumala kuulee rukouksemme ilman hyvitystekoja. Jos hän jotain meiltä toivoo, on se sitä, että palvelemme häntä huolehtimalla lähimmäisistämme. Tätä olivat jo vuosisatojen ajan Israelin profeetat julistaneet. Profeetta Miika julisti aikoinaan: ”Mitä minun pitäisi tuoda, kun astun Herran eteen, kumarrun korkeimman Jumalan edessä? Toisinko hänelle uhreja, vuoden vanhoja vasikoita? Miellyttävätkö Herraa tuhannet pässit ja virtanaan tulviva uhriöljy? Pitäisikö minun antaa esikoiseni rikkomuksestani, oma lapseni synninteostani? Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.”
Jeesuksen radikaalit toimet ja julistus, joka miellytti maan köyhiä, heikkoja ja syrjään sysättyjä, sai vallanpitäjät ja johtajat ärsyyntymään niin, että he lopulta päättivät surmauttaa hänet. He tekivät sen ilman tunnontuskia. Jeesus ei kuitenkaan perääntynyt. Hänellä oli sanoma, jota hän puolusti. Eikä se ollut vain sanoma. Hän puolusti rakkaudellaan niitä, jotka turvaa ja tukea tarvitsivat. Hän ei väistynyt, vaikka tiesi tiensä vievän via dolorosan, kärsimyksen tien, kautta kuolemaan.
Tätä tietä me hiljaisella viikolla kuljemme kirkkona Jeesuksen seurassa. Hiljainen viikko on ehkä sinulla aivan tavallinen työviikko, etkä ennätä kaiken kiireen keskellä pysähtymään tai pohtimaan syntyjä syviä. Jeesus on silti siinäkin sinun kanssasi. Hän kulkee sinun rinnallasi niin kuin hän kulki elämänsä hiljaisella viikolla niiden rinnalla, joita hän tahtoi puolustaa ja lohduttaa, ja joiden tähden hän suostui kulkemaan koko kärsimyksen tien kuolemaan asti.
