Luomakunnan sunnuntaina 23.9.2012

Hoos. 4: 1-3
Kuulkaa, israelilaiset, mitä Herra sanoo!
Herra käy oikeutta teidän kanssanne, sillä tässä maassa ei ole rehellisyyttä eikä uskollisuutta,
kukaan ei tunne Jumalaa.  Väärät valat ja valheet, murhat, varkaudet ja aviorikokset rehottavat kaikkialla, veriteko seuraa veritekoa.  Sen tähden maa muuttuu aavikoksi, kaikki sen asukkaat nääntyvät. Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat.

Evankeliumi,  Joh. 1: 1-4Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.

Arktisen merijään pinta-ala kutistunut pienimmilleen koko mittaushistoriansa aikana, yhdysvaltalaistutkijat varoittivat keskiviikkona.  Satelliittikuvien mukaan pohjoisten merialueiden jääkuori oli 16. syyskuuta kooltaan 3,4 miljoonaa neliökilometriä. Lukema on pienin vuoden 1979 jälkeen, jolloin tilastoa alettiin pitää, kertoi Yhdysvaltain kansallinen lumi- ja jäätietokeskus (NSIDC).   Merijää peittää noin puolet pienemmän alueen kuin vuonna 1979, jolloin mittaukset aloitettiin.  Ympäristöjärjestö Greenpeace arvioi, että pohjoisnavan sulamisessa on tapahtunut käännekohta. Aiempaa ohuempi jää ja entistä korkeammat lämpötilat nopeuttavat sulamista joka kesä.  Jään sulaminen nostaa merenpintaa ja sen uskotaan lisäävän äärimmäisiä sääilmiöitä.

Tämänkaltaisia huolestuttavia uutisia maapallollamme tapahtuvista muutoksista kuulemme nykyään aivan liian paljon ja liian usein.  Emme voi kuitenkaan sulkea korviamme tältä huolelta emmekä ajatella, että näillä uutisilla ei ole oman elämämme kanssa mitään tekemistä.  Kaikki vaikuttaa kaikkeen.  Jumalan luomakunta on annettu meille ihmisille varjeltavaksi ja vaalittavaksi, ei tuhlattavaksi ja tuhottavaksi. 
Jyväskylän seurakunta on ottanut todesta ympäristön- ja luonnonsuojelun kysymykset.  Haluamme seurakuntana olla mukana toteuttamassa luomakunnan viljelyn ja varjelun sekä vastuullisen tilanhoitajan tehtävää.  Seurakunnan ympäristötyötä ohjaavat evankelisluterilaisenkirkon ympäristödiplomi sekä ilmasto-ohjelma.  Ympäristödiplomi on kirkkohallituksen myöntämä todistus seurakunnalle, joka on sitoutunut kehittämään toimintaansa ympäristön kannalta jatkuvasti paremmaksi. Jyväskylän seurakunnalle diplomi myönnettiin 13.12.2011.  Kirkon ilmasto-ohjelma puolestaan pitää sisällään teologista pohdintaa ja konkreettisia suosituksia seurakunnalle ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.  Tuon ilmasto-ohjelman nimenä on Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus.  

Kirkkomme ilmasto-ohjelman esipuheessa todetaan seuraavaa:
Meille juuri nyt eläville ihmisille on sälyttynyt  ennenkokematon vastuu tulevaisuudesta. Mitä nyt teemme tai jätämme tekemättä, vaikuttaa tulevien sukupolvien, lastemme ja lastenlastemme, samoin koko Jumalan luomakunnan elämään. Eräät merkittävät asiantuntijat arvioivat, että meillä on enää kymmenen vuotta aikaa kääntää tuhoisaa kehityksen suuntaa ja ryhtyä toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi rajoittamalla toden teolla kasvihuonekaasujen päästöjä. Jos emme ota tuona aikana haastetta vakavissamme, tarvitaan vielä vaikeampia ja radikaalimpia toimenpiteitä. Niidenkään vaikuttavuudesta ei olisi enää takeita.
Oma kirkkomme on yhdessä muiden kristillisten kirkkojen kanssa ottanut ilmastonmuutoksen haasteen vakavasti. Kirkot ovat jo vuosia pitäneet ilmastonmuutosta pahimpana ympäristökriisinä. Huoli nousee maailmanlaajan kirkon kokemuksista. Ilmastonmuutos iskee ensin ja kovimmin jo nyt kaikkein haavoittuvimpiin ihmisiin ja kansoihin. Se saa aikaan tulvia ja kuivuutta, jotka vaarantavat miljoonien Etelän köyhien ihmisten elämän.  

Kirkolla on kuitenkin myös omaa annettavaa ilmastotalkoisiin. Nimenomaan ihmiskunnan yhteisistä talkoista on nyt kysymys. Kristillinen uskomme puhuttelee järjen lisäksi myös sydäntä. Ilmasto-ohjelman otsikossa on kolme sanaa: kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus. Syyllisyys on lamauttavaa, se saa pysähtymään. Kiitollisuus Jumalan hyviä lahjoja kohtaan sen sijaan saa meidät liikkeelle. Kiitollisuus herättää ihmisen kunnioittamaan ratkaisuissaan luonnon omaa tasapainoa sekä ylistämään Luojaa hänen lahjoistaan. 
Toinen tärkeä sana on kunnioitus. Ilmasto-ohjelmassa todetaan, että luomakunnassa läsnä oleva Jumala tekee luodun osalliseksi pyhyydestään. Ihminen suhtautuu pyhään kunnioituksen, ihmettelyn ja myös pelon tuntein. Kunnioitus on jotakin muuta kuin luomakunnan rajoittamaton hyväksikäyttäminen. Tämä asenne saa meidät näkemään ihmisen osana luontoa, se rajoittaa ihmisen luontaista ahneutta ja suuntaa huomion vastuullisempaan elämään luomakunnan jäsenenä. 

Ilmastonmuutos on haaste yksityiselle kristitylle miettiä omaa elämäntapaansa. Kristillinen sanoma on vuosisatoja korostanut, että hyvän elämän edellytykset eivät ole ensisijaisesti riippuvaisia aineellisesta kulutuksesta. Kun tietyt perustavat tarpeet on tyydytetty, todellinen elämän ilo tulee rakkaista ihmisistä ja meitä ympäröivän luomakunnan rikkaudesta, jotka ovat Jumalan suurta lahjaa. Siksi aineellisen vaurauden tavoittelussa tulisi etsiä kohtuullisuutta. Kirkon ilmasto-ohjelma kehottaakin kirkon jäseniä pohtimaan nyt sitä, miten he voivat muuttaa omaa elämäntapaansa niin, että se vastaa ilmastonmuutoksen esittämään haasteeseen.   (Turussa 3.6.2008, Jukka Paarma, Arkkipiispa)

Tasauskeräyksen (Suomen Lähetysseuran tasauskeräys) puhuttelemana nostan kirkon ilmasto-ohjelman esipuheesta esille erityisesti toteamuksen siitä, kuinka ilmastonmuutos iskee ensin ja kovimmin jo nyt kaikkein haavoittuvimpiin ihmisiin ja kansoihin. Se saa aikaan tulvia ja kuivuutta, jotka vaarantavat miljoonien Etelän köyhien ihmisten elämän.   

Profeetta Hoosean julistuksessa 700-luvulla ennen Kristusta kaikuu uhkaava ennustus  siitä, kuinka ihmisten pahuuden tähden maa muuttuu aavikoksi ja kaikki sen asukkaat nääntyvät.  Hoosea ennustaa, että villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat.  Vaikka Hoosea saarnasi oman aikansa holtittomasti elävälle Jumalan kansalle, joka sitten vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan, sopii tämä Hoosean julistus ehkä jopa paremmin meille, jotka näemme ennustuksen toteutumista silmiemme edessä.  Aavikoituminen etenee, eläinten suojelu on entistä ajankohtaisempaa ja huoli maailman kalakannan pienenemisestä on todellistakin todellisempi.  Meren kalat katoavat, julisti Hoosea.  Tonnikaloista, hummereista ja lähes kaikista muistakin kaloista on jäljellä vain muisto tämän vuosisadan puoliväliin saavuttaessa, varoittavat  tutkijat.  Me jokainen voimme vaikuttaa ostokäyttäytymisellämme siihen, miten lopulta maailman kalakantojen käy, voimme vaikuttaa siihen, miten vedet säilyvät puhtaina ja voimme auttaa niitä, jotka eniten kamppailevat ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien keskellä. 

Kun tänään saamme laittaa kolehtihaaviin oman tasausuhrimme, tuemme  ilmastollisesti vaikeissa olosuhteissa elävien vähävaraisten perheiden kamppailua.  Lähetysseura kertoo kuinka Tansaniassa Kishapun alueella ilmastonmuutoksen vaikutukset, puhtaan veden puute ja aavikoituminen luovat erityisen karut puitteet elämälle. Pitkän kuivan kauden aikana naisten aika on kulunut lähes kokonaan veden hakuun. Parantamalla puhtaan veden saatavuutta, istuttamalla puita ja hedelmätarhoja sekä ottamalla käyttöön kuivuutta kestäviä viljelylajikkeita parannetaan elämisen edellytyksiä vaikeissa oloissa.  Naisille tämä merkitsee suurta muutosta: kun koko elämä ei enää kulu vedenhakuun, naisilla on mahdollisuus osallistua yhteisönsä elämään ja perheensä toimeentulon kehittämiseen uudella tavalla.  Työtaakan ja tulojen tasapuolinen jakaminen perheenjäsenten kesken lisää koko perheen taloudellista toimeentuloa. Naisten taloudellista asemaa parannetaan mm. lukutaito-, pienyrittäjyys-, viljely- ja kädentaitokoulutuksella.

Emeritusarkkipiispa Paarma oli allekirjoittanut kirkon ilmasto-ohjelman esipuheen.  Mieleeni nousi nimeltä mainitsemattoman piispan vierailu alakoulussa.  Piispa kysyi lapsilta, mikä on se pikkuinen pörröhäntä, joka hyppii puusta puuhun.  Joku lapsista vastasi, että se voisi olla orava, mutta kun asiaa kysyy herra piispa, niin varmaankin oikea vastaus on Jeesus.  Tämän luomakunnan sunnuntain evankeliumiteksti oli Johanneksen evankeliumin alusta, jossa todetaan Vapahtajastamme Jeesuksesta, että Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.  Olen tämän sunnuntain aiheiden äärellä kuin tuo pieni koululainen, joka tietää, että oikea vastaus kirkossa kaikkeen on Jeesus, mutta  silti tätä luomakunnan sunnuntaita miettiessä ajatukset pyörivät enemmän sen pikkuisen pörröhäntäisen oravan tai uhanalaisen saimaannorpan parissa.  Mitä Jeesus sanoisi meille tänään, jos hänellä olisi saarnavuoro täällä Palokan kirkossa?  Mitä Jeesus julistaisi tiedotusvälineissä, mitä kirjoittaisi blogissaan tai minkälaisia otsikoita ja juttuja nostaisi sosiaalisessa mediassa esille seuratessaan tämän maailman tilaa, maailman, jonka luomisessa hän oli mukana, niin kuin evankelista toteaa: ”Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.”  Jos sinä luot jotain kaunista, jos olet mukana rakentamassa taloa, puutarhaa tai peräti kaupunkia, etkö nautikin kauniista lopputuloksesta?  Jos myöhemmin tuo sinun työsi vaikutuksesta syntynyt kaunis tuhoutuu toisten käsissä, tulet murheelliseksi ja ehkä vihaiseksikin.   

Jos sinä luot jotain kaunista, jos olet mukana rakentamassa taloa, puutarhaa tai peräti kaupunkia, etkö nautikin kauniista lopputuloksesta? Jos myöhemmin tuo sinun työsi vaikutuksesta syntynyt kaunis tuhoutuu toisten käsissä, tulet murheelliseksi ja ehkä hieman vihaiseksikin. Emme era tunteinemme lapsista. Voimme jokainen kuvitella, mitä tapahtuu, kun lapsi rakentaa suurella ilolla vaikkapa legokaupungin ja sitten pikkuveli tai –sisko ryntää paikalle ja mustasukkaisuudessaan tai ajattelemattomuuksissaan rikkoo tuon upean saavutuksen. Parku ja hirmuinen huutohan siitä seuraa. Jeesus kehotti meitä olemaan lasten kaltaisia. Lasten innolla meidän on yhdessä rakennettava tätä maailmaa paremmaksi, ja kun näemme, että maailma rikkoutuu, on meillä lupa parkua ja pitää ääntä, jotta kaikki ympärillämme ymmärtävät, mitä on tapahtunut.



Tämän sunnuntain teksteissä yhdessä puhutan Jumalan asettamasta riemuvuodesta. (3.Moos. 25: 8-12) Riemuvuosi oli määrätty omistusoikeuksien palauttamisvuodeksi, orjuudesta vapautuksen vuodeksi ja viljapeltojen lepovuodeksi. Kun Jeesus aloitti toimintansa hän meni synagogaan ja luki tekstin Jesajan kirjasta, sen kohdan, jossa sanotaan:

”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”   Jeesukselle ne asiat, jotka liittyivät ihmisten tasapuoliseen hyvinvointiin maailmassa ja luonnonsuojeluunkin, olivat tämänkin tekstin pohjalta tärkeitä.
Tämän luomakunnan sunnuntain evankeliumiteksti oli Johanneksen evankeliumin alusta, jossa todetaan Vapahtajastamme Jeesuksesta, että Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Jeesus on antanut meille elämän. Se elämä on sydämen ja sielun täysipainoista elämää Jumalan yhteydessä, mutta samalla se on myös iloa Jumalan luomistyön kauneudesta. Jeesus on antanut meille rakkauden. Jos meillä on hänen rakkautensa sydämessämme, toimimme niin, että Jumalan tähän yhteiseen maailmaan jakamat rikkaudet jakautuisivat tasaisemmin kaikkien hänen rakastamiensa ihmisten välillä. Jeesus on maailman valo. Hänessä oleva rakkauden ja armon valo ohjatkoon meitä kulkemaan oikeaa tietä. Jumalan luoman auringon valo jakaantuu maailmassa tasan kaksi kertaa vuodessa, mutta elämisen edellytykset eivät koskaan. Vai voisimmeko me itse muuttaa tasapainon toiseksi?