Jeesuksen ristin lähellä - Pitkäperjantain saarna Palokan kirkossa 2.4.2010
Tänään on se päivä vuodenkierrossa, kun hiljaisin mielin asetumme Jeesuksen ristin lähelle. Hakeudumme ristin läheisyyteen muutenkin ja välillä elämä pudottaa polvilleen Jeesuksen jalkojen juureen. Pitkässäperjantaissa on kuitenkin jotain erilaista. Ikään kuin risti olisi tänään jotenkin todellisempi, hehkuisi lohduttavaa valoa. Tuntuu että Jeesus kärsii siinä ristillä juuri tänään, hyvänä perjantaina, kuten tätä päivää englanninkielessä kutsutaan, hyvä perjantai.
Jokainen saa ottaa Jeesuksen ristin läheltä sopivan tuntuisen paikan. Saa tulla rohkeasti ihan lähelle ja arkailematta ottaa omaksi Jumalakseen ja pelastajakseen hänet, joka ristillä riippuu. Toisen voi olla helpompi katsoa vähän kauempaa. Pitää pieni etäisyys ja siitä omalta paikalta varovaisesti rukoilla: Herra armahda ja kosketa. Ja kaikelle tälle, kaikille paikoille ja etäisyyksille risti huutaa hyvää sanomaansa: kaikki on täytetty ja sovitettu. Mikään ei jää enää sattuman tai ihmisen varaan. Jumala on puhunut. ¨
Tänä vuonna seuraamme Golgatan tapahtumia Luukkaan evankeliumin mukaan. Tekstistä nousee voimakkaasti esille pilkka, jota Jeesus sai kokea vielä ristilläkin. Hänen vaatteensa laitettiin karusti kiertoon arpaa heittämällä ikään kuin Jeesus olisi jo kuollut eikä olisi ollut enää näkemässä ja kuulemassa. Ja sitten huudeltiin. Mietin mahtoiko Jeesukseen sattua enemmän naulanpistot vai huudot: ”Muita hän on kyllä auttanut – auttakoon nyt itseään, jos Hän kerran on Messias, Jumalan valittu.” ”Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.”
Tuntuu siltä, että noina viimeisinä hetkinä kaikki mitä Jeesus oli koskaan puhunut ja opettanut, kääntyi häntä vastaan. Se mikä oli ollut hänelle rakkauden sanomaan, Jumalan tahtoa ja elämäntehtävä – se kaikki ymmärrettiin väärin ja viskottiin ilkeinä sanoina vasten kasvoja. Pienemmässä mittakaavassa me saatamme tietää tuon tunteen oman elämämme riita-tilanteissa, kun itsen ja lähimmäisen välille kasvaa kuilu väärinymmärryksistä, pettymyksistä ja turhautumisesta, ja ilkeät sanat lentävät.
Pilkkasanat olivat siis viimeisiä asioita, joita Jumalamme kuuli tässä maailmassa. Olen tällä viikolla ajatellut Jumalan pilkkaamista enemmänkin. Kotimaa-lehden yhteydessä ilmestyy liite nimeltä Suola. Siinä julkaistiin artikkeli, jossa toimittaja pohti pyhyyden ilmenemistä tässä ajassa ja yhteiskunnassa. Hän oli nettiblogissaan viritellyt aiheesta keskustelua ja nosti saamiensa vastausten perusteella esille asioita, joita suomalaiset pitävät pyhinä ja myös tabuina eli hyvin koskemattomina ja varjeltuina asioina. Listalle pääsivät mm. luonto, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, kansallinen menestyminen, yhtiön strategia, liikevoitto, sauna, urheilu, ihminen, eläinaktivismi, poliittinen kanta ja demokratia.
Lisäksi joukossa komeili yksi hämmennystä aiheuttava sana. Artikkelin mukaan suomalaiset pitävät jossain määrin pyhänä asiana ja etenkin tabuna myös islamia. Toimittaja selitti tätä seuraavasti: Kysymys ei suinkaan ole siitä, että suomalaiset olisivat laajemmin alkaneet pitää islamia läheisenä. Päinvastoin muslimin usko on meille yleisesti ottaen vierasta. Suomessakin on kuitenkin opittu, että keskuudessamme elää lähimmäisiä, joille nuo asiat ovat tärkeitä. Islamin uskoa ei saa pilkata, vaan myös tuota itsellemme vierasta uskoa tulee kunnioittaa ja siten pitää pyhänä. Näitä oppitunteja on käyty mm. seuraamalla mediassa selkkausta, mikä alkoi kun Ranskassa julkaistiin lehdessä pilapiirroksia Muhammedista. Profeetan pilkkaamiselle ei taputettukaan käsiä ja naurettu kuorossa, vaan piirtäjä ja julkaisija joutuivat julkisen kritiikin kohteeksi ja vastuuseen teostaan. Ja ilmeisesti tuo kaikki on samalla opettanut mm. suomalaisille suvaitsevaisuutta ja kunnioittamista.
Mutta kuinka tämä kaikki liittyy meidän ristille suostuneeseen Jumalaamme? Kun katselee, kuuntelee ja elää mukana tämän ajan länsimaisessa kristillisessä maailmassa, joutuu usein kuulemaan, kuinka Jumalaamme pilkataan. Me kristityt itse, Jeesuksen seuraajat, emme aina osaa pitää omaa Jumalaamme niin pyhänä, että pitäisimme huolta siitä, että häntä ei pilkata ja että hänen seuraajiensa uskolle ei halveksivasti tuhahdella. Vain harvoin kukaan puuttuu tai älähtää, kun Kristusta häpäistään tai vähätellään. Pikemminkin katsotaan tärkeäksi pitää huolta siitä, ettei kukaan joudu tahtomattaan Kristuksen seuraan koulussa, työpaikalla tai ylipäänsä missään julkisissa tiloissa. Se on surullista ja hyvin nurinkurista. Tiedän myös monen muslimin katsovan tätä länsimaista kristillisyyttä hämmennyksen vallassa.
On hyvin masentavaa ajatella maallistumista, jonka yhteiskuntamme on vuosikymmenten saatossa käynyt läpi. Sitä ei halua liikaa ajatella eikä ääneen puhua, koska meillä on taipumusta myös turhaan huoleen ja vaivumme liian synkkiin ajatuksiin. Kristuksen seuraajan ei tulisi koskaan tuntea täyttä toivottomuutta, koska Jeesus osti meille ristillä nimenomaan toivon. Kautta aikojen on kristittyjä pilkattu ja vainottukin, mutta yhä edelleen hyvä sanoma Jeesuksesta elää.
Tänään, hyvänä perjantaina, on turvallista katsoa silmiin kaikkea sitä mikä omassa elämässä, yhteiskunnassa ja koko maailmassa on kaikkein pimeintä ja toivottomimman tuntuista. Siksi tänään, koska tänään se kaikki kipu ja synti myös korjataan Jeesuksen vuotavassa veressä. Jeesus kesti pilkan ristillä ollessaan. Niinpä hän kestää myös kaiken tänään kuulemansa pilkan. Jeesus rukoili ristillä pilkkaajiensa puolesta: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä mitä he tekevät.” Yhtä lailla hän rukoilee eksyneiden lastensa puolesta edelleen.
Meidän Jumalamme on hiljainen mestari, joka ei pidä itsestään suurta ääntä. Hän ei tuki pilkkaajiensa suuta ja käytä voimaansa vastustajien vaientamiseen. Hän on kerran huutanut tuskaa ristillä ja se riittää.
Hän ei pakota ketään seuraansa, mutta jokainen joka tahtoo, saa kuulla hänen äänensä tässä maailmassa. Hän kutsuu sinua ristin juurelle tänään ja jokaisena päivänä. Hän tahtoo sinun kuulevan, että kaikki synti on jo maksettu, ja sinä saat elää elämää luottavaisesti ja kevennetyin mielin. Elämästä ei poistu kipu ja vaikeudet, mutta toivottomuudesta ja epätoivosta saat luopua. Älä suotta kanna mukanasi ja lyyhisty sellaisen taakan alle, jonka Jeesus hyvänä perjantaina jo puolestasi kantoi. Salli hänen tehdä tehtävänsä myös sinun elämässäsi.
Jokainen saa ottaa Jeesuksen ristin läheltä sopivan tuntuisen paikan. Saa tulla rohkeasti ihan lähelle ja arkailematta ottaa omaksi Jumalakseen ja pelastajakseen hänet, joka ristillä riippuu. Toisen voi olla helpompi katsoa vähän kauempaa. Pitää pieni etäisyys ja siitä omalta paikalta varovaisesti rukoilla: Herra armahda ja kosketa. Ja kaikelle tälle, kaikille paikoille ja etäisyyksille risti huutaa hyvää sanomaansa: kaikki on täytetty ja sovitettu. Mikään ei jää enää sattuman tai ihmisen varaan. Jumala on puhunut. ¨
Tänä vuonna seuraamme Golgatan tapahtumia Luukkaan evankeliumin mukaan. Tekstistä nousee voimakkaasti esille pilkka, jota Jeesus sai kokea vielä ristilläkin. Hänen vaatteensa laitettiin karusti kiertoon arpaa heittämällä ikään kuin Jeesus olisi jo kuollut eikä olisi ollut enää näkemässä ja kuulemassa. Ja sitten huudeltiin. Mietin mahtoiko Jeesukseen sattua enemmän naulanpistot vai huudot: ”Muita hän on kyllä auttanut – auttakoon nyt itseään, jos Hän kerran on Messias, Jumalan valittu.” ”Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.”
Tuntuu siltä, että noina viimeisinä hetkinä kaikki mitä Jeesus oli koskaan puhunut ja opettanut, kääntyi häntä vastaan. Se mikä oli ollut hänelle rakkauden sanomaan, Jumalan tahtoa ja elämäntehtävä – se kaikki ymmärrettiin väärin ja viskottiin ilkeinä sanoina vasten kasvoja. Pienemmässä mittakaavassa me saatamme tietää tuon tunteen oman elämämme riita-tilanteissa, kun itsen ja lähimmäisen välille kasvaa kuilu väärinymmärryksistä, pettymyksistä ja turhautumisesta, ja ilkeät sanat lentävät.
Pilkkasanat olivat siis viimeisiä asioita, joita Jumalamme kuuli tässä maailmassa. Olen tällä viikolla ajatellut Jumalan pilkkaamista enemmänkin. Kotimaa-lehden yhteydessä ilmestyy liite nimeltä Suola. Siinä julkaistiin artikkeli, jossa toimittaja pohti pyhyyden ilmenemistä tässä ajassa ja yhteiskunnassa. Hän oli nettiblogissaan viritellyt aiheesta keskustelua ja nosti saamiensa vastausten perusteella esille asioita, joita suomalaiset pitävät pyhinä ja myös tabuina eli hyvin koskemattomina ja varjeltuina asioina. Listalle pääsivät mm. luonto, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, kansallinen menestyminen, yhtiön strategia, liikevoitto, sauna, urheilu, ihminen, eläinaktivismi, poliittinen kanta ja demokratia.
Lisäksi joukossa komeili yksi hämmennystä aiheuttava sana. Artikkelin mukaan suomalaiset pitävät jossain määrin pyhänä asiana ja etenkin tabuna myös islamia. Toimittaja selitti tätä seuraavasti: Kysymys ei suinkaan ole siitä, että suomalaiset olisivat laajemmin alkaneet pitää islamia läheisenä. Päinvastoin muslimin usko on meille yleisesti ottaen vierasta. Suomessakin on kuitenkin opittu, että keskuudessamme elää lähimmäisiä, joille nuo asiat ovat tärkeitä. Islamin uskoa ei saa pilkata, vaan myös tuota itsellemme vierasta uskoa tulee kunnioittaa ja siten pitää pyhänä. Näitä oppitunteja on käyty mm. seuraamalla mediassa selkkausta, mikä alkoi kun Ranskassa julkaistiin lehdessä pilapiirroksia Muhammedista. Profeetan pilkkaamiselle ei taputettukaan käsiä ja naurettu kuorossa, vaan piirtäjä ja julkaisija joutuivat julkisen kritiikin kohteeksi ja vastuuseen teostaan. Ja ilmeisesti tuo kaikki on samalla opettanut mm. suomalaisille suvaitsevaisuutta ja kunnioittamista.
Mutta kuinka tämä kaikki liittyy meidän ristille suostuneeseen Jumalaamme? Kun katselee, kuuntelee ja elää mukana tämän ajan länsimaisessa kristillisessä maailmassa, joutuu usein kuulemaan, kuinka Jumalaamme pilkataan. Me kristityt itse, Jeesuksen seuraajat, emme aina osaa pitää omaa Jumalaamme niin pyhänä, että pitäisimme huolta siitä, että häntä ei pilkata ja että hänen seuraajiensa uskolle ei halveksivasti tuhahdella. Vain harvoin kukaan puuttuu tai älähtää, kun Kristusta häpäistään tai vähätellään. Pikemminkin katsotaan tärkeäksi pitää huolta siitä, ettei kukaan joudu tahtomattaan Kristuksen seuraan koulussa, työpaikalla tai ylipäänsä missään julkisissa tiloissa. Se on surullista ja hyvin nurinkurista. Tiedän myös monen muslimin katsovan tätä länsimaista kristillisyyttä hämmennyksen vallassa.
On hyvin masentavaa ajatella maallistumista, jonka yhteiskuntamme on vuosikymmenten saatossa käynyt läpi. Sitä ei halua liikaa ajatella eikä ääneen puhua, koska meillä on taipumusta myös turhaan huoleen ja vaivumme liian synkkiin ajatuksiin. Kristuksen seuraajan ei tulisi koskaan tuntea täyttä toivottomuutta, koska Jeesus osti meille ristillä nimenomaan toivon. Kautta aikojen on kristittyjä pilkattu ja vainottukin, mutta yhä edelleen hyvä sanoma Jeesuksesta elää.
Tänään, hyvänä perjantaina, on turvallista katsoa silmiin kaikkea sitä mikä omassa elämässä, yhteiskunnassa ja koko maailmassa on kaikkein pimeintä ja toivottomimman tuntuista. Siksi tänään, koska tänään se kaikki kipu ja synti myös korjataan Jeesuksen vuotavassa veressä. Jeesus kesti pilkan ristillä ollessaan. Niinpä hän kestää myös kaiken tänään kuulemansa pilkan. Jeesus rukoili ristillä pilkkaajiensa puolesta: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä mitä he tekevät.” Yhtä lailla hän rukoilee eksyneiden lastensa puolesta edelleen.
Meidän Jumalamme on hiljainen mestari, joka ei pidä itsestään suurta ääntä. Hän ei tuki pilkkaajiensa suuta ja käytä voimaansa vastustajien vaientamiseen. Hän on kerran huutanut tuskaa ristillä ja se riittää.
Hän ei pakota ketään seuraansa, mutta jokainen joka tahtoo, saa kuulla hänen äänensä tässä maailmassa. Hän kutsuu sinua ristin juurelle tänään ja jokaisena päivänä. Hän tahtoo sinun kuulevan, että kaikki synti on jo maksettu, ja sinä saat elää elämää luottavaisesti ja kevennetyin mielin. Elämästä ei poistu kipu ja vaikeudet, mutta toivottomuudesta ja epätoivosta saat luopua. Älä suotta kanna mukanasi ja lyyhisty sellaisen taakan alle, jonka Jeesus hyvänä perjantaina jo puolestasi kantoi. Salli hänen tehdä tehtävänsä myös sinun elämässäsi.
