Jumalan kansan koti-ikävä
Teija Laineen saarna 3.5.2009, 3. sunnuntaina pääsiäisestä
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."
Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet." Joh. 14: 1-7
Koti-ikävä on monimuotoinen tunne, johon sisältyy levottomuutta ja kaipuuta. Koti-ikävään kuuluu tuttujen ja rakkaiden asioiden ja ihmisten ikävöintiä. Lapsena ikävä yllättää tutussakin paikassa, jos vanhemmat eivät ole lähellä. Päivällä touhutessa ikävä ei vaivaa, mutta iltaisin pienelle voi tulla itku, jos kaikkein rakkaimmat eivät olekaan iltanukutusta hoitamassa.
Aikuisena koti-ikävä muuttaa muotoaan. Ulkosuomalaiset ikävöivät muualla asuessaan koti-Suomeen, mutta Suomessa käydessään ikävä muuttuukin koti-ikäväksi takaisin siihen maahan, missä sen hetkinen varsinainen oma vakituinen asunto eli koti on. Koti on paikka, mistä ei tee mieli lähteä minnekään, todettiin eräässä asuntokauppamainoksessa. Koti on siellä missä sydän on, on myös eräs tapa todeta koti-ikävän lähteitä. Keskisuomalaisen kolumnisti Salla Salmela päätyi omassa pohdinnassaan toteamaan, että koti on mielentila. Tyyni tunne, jonka voi kääräistä mukaansa lähtiessään ja levittää seuraavaan pysähdyspaikkaan - tai harteilleen, jos aikoo jatkaa tien päällä pidemmän aikaa.
Koti-ikävä pohdinnoissa on aina hiven kaipausta mukana silloinkin, kun niitä pohtii kotona ollessaan. Ihmisen sisällä asuu sanomaton ikävä ja kaipaus jonnekin tuntemattomaan. Toisessa se kaipaus on syvempää ja voimakkaampaa ja ajaa hänet liikkeelle etsimään olotilaa tai paikkaa, joka kaipauksen voisi poistaa ja sydämen rauhoittaa.
1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomesta lähdettiin suurin joukoin siirtolaisiksi Amerikkaan. Syitä lähtöön oli monia, mutta yhteistä oli lähtijöille oli varmasti toive paremmasta maailmasta.
Eräs lähtijöistä oli Oskari Jalkio, joka raportoi Terveys-lehdessä vuonna 1929 uudesta maasta seuraavasti: "Olen löytänyt avoimen, vapaan ja hedelmällisen maan, kaikkien mahdollisuuksien luvatun maan. Uskon Herran johtaneen askeleeni." Hän oli löytänyt retkikuntineen sopivan paikan vegetarstiselle ihanneyhteiskunnalle Dominikaanisesta tasavallasta, ja kutsui tähän luvattuun maahan muitakin suomalaisia. Uusi siirtokunta, Viljavakka, säilyi hengissä parisenkymmentä vuotta hajoten muiden suomalaisten ihanneyhdyskuntien tavoin mikä minkäkinlaisiin ongelmiin.
Jeesus puhui opetuslapsilleen Isän kodista. Hän oli menossa edeltä valmistamaan sinne asuinsijaa opetuslapsilleen. Opetuslapsilla ei olisi mitään hätää. He joutuisivat odottaman jonkun aikaa, mutta Jeesus tulisi takaisin noutamaan heidät luokseen, jotta he saisivat olla aina yhdessä.
Opetuslapset olivat oppineet tuntemaan Jeesuksen jumalallisen rakkauden, ja heidän oli edes vaikea kuvitella, että Jeesus otettaisiin heiltä pois. Heille tulisi aivan varmasti ikävä Jeesusta, jos tämä lähtisi heidän luotaan pois.
Minun sukulaisissani ei ole Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneitä, mutta erään ystäväni isoisä lähti Amerikkaan, jätti kotiin vaimonsa ja lapsensa ja lupasi tulla myöhemmin hakemaan perheensä luokseen kaukomaille. Isoisä ei tullut koskaan takaisin. Isoäiti kasvatti perheensä yksin ilman perheen huoltajan taloudellista tukea. Amerikka ei ollut se luvattu maa, joka olisi tuonut perheelle onnen.
Kun Jeesus antoi lupauksensa luvatusta maasta, Isän maasta, hän tiesi mistä hän puhui. Hän oli palaamassa maahan, josta hän oli lähtenyt. Isän koti oli Jeesuksen koti. Taivaan kotimaa on vielä utopistisempi kuin parhainkaan ihmisen yrittämä ihanneyhdyskunta merten takana, mutta siinä on lähtökohtaisesti kyse aivan eri asiasta, kuin niissä yrityksissä, millä ihminen koettaa sisäistä kaipaustaan ihanneyhdyskuntia luomalla toteuttaa. Ehkä samaa on kuitenkin se, että Jumalan luomistekoina meissä ihmisissä asuu halu luoda järjestystä ja kaunista ja täydellistä. Me emme vain syntisinä ihmisinä onnistu siinä. Eräskin siirtokunta sortui perustajiensa välisiin suuriin ristiriitoihin ja kateuteen. Synti, ihmisen itsekkyys ja pahuus, tekee kaikesta omista yrityksistämme epätäydellisiä.
Kun Jeesus lähti opetuslastensa luota kohti Isän kotia, hän totesi: ”Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen." Opetuslasten piti siis tietää jo tuo tie Isän luo. Jeesus liene opettanut tästä tiestä heille useaan otteeseen. Silti Tuomas toteaa: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Tällaisia me olemme. Kuulemme, vaan emme kuuntele. Kuulemme, mutta emme ymmärrä. Ymmärrämme vain sen, minkä näemme. Näkymätön todellisuus on niin kovin vaikea hahmottaa. Tuomas oli kiinni siinä, minkä saattoi järjellä ja kokemuksella ymmärtää ja todistaa. Jeesuksen ylösnousemustakaan Tuomas ei uskonut ennenkuin itse näki Jeesuksen elävänä ja sai koettaa Jeesuksen jalkoja ja käsiä. Tässä taisi kyllä olla Tuomas koko opetuslapsijoukon äänenkannattaja. Emme tiedä, minne sinä menet, Herra. Selitä, kerro vielä. Mikä on se tie? Mistä sinä oikein puhut?
Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Jeesus oli menossa Isän luo taivaaseen. Siellä on koti, ja sinne hän halusi opetuslastensakin tulevan. Hän valmisti meille ihmisille tien taivaan kotiin oman kuolemansa ja ylösnousemisensa kautta. Hän kärsi meille syntisille ihmisille kuuluvan rangaistuksen ja vapautti meidät pahan vallasta. Hän avasi meille ikäänkuin kuivan tien kulkea myrskyävän meren halki toiselle rannalle luvattuun maahan. Hän itse valmisti tuon tien, ja hän on itse tuo tie. Hän on totuus, ja se, mitä hän puhuu Isän kodista on totta. Hän ei ollut utopistisen ihanneyhdyskunnan rakentaja, vaan se, mistä hän puhuu, on totisinta totta, johon voi luottaa. Hän on tullut sieltä, minne hän oli nyt menossa, ja hän sanoo: ”Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet."
Nämä Jeesuksen sanat Isän tuntemisesta eivät tosin avanneet heti opetuslasten ymmärrystä, päinvastoin. Nyt oli Filippuksen vuoro hämmästellä. Teksti jatkuu Filippuksen pyynnöllä saada nähdä Isä, vaikka Jeesus on juuri sanonut, että joka tuntee Jeesuksen, tuntee myös Isän. Jeesus sanoi myös, että itse asiassa opetuslapset ovat nähneet Isän. Jeesus tarkentaa ja selittää vielä, että joka on nänyt hänet, on nähnyt Isän, sillä Jeesus ja Isä ovat yhtä. Se, joka on nähnyt Jeesuksen, on siis nähnyt hänen Isänsä, Jumalan. Kaikki Jeesuksessa kertoo meille millainen Jumala on. Jeesus on Jumala. Jeesus on avain totuuteen Jumalasta. Jumala on ilmoittanut itsensä meille Jeesuksessa. Jumala on kertonut meille Jeesuksessa itsestään se, minkä me voimme Jumalasta ymmärtää, ja se riittää meille. Kun etsimme Jeesuksen tuntemista, löydämme Jumalan. Kun etsimme Jumalaa, löydämme hänet Jeesuksessa. Isä ja Poika ovat yhtä.
Kun uskomme Jeesukseen, kasvamme Jeesuksen opetuslapsina ja hänen seuraajinaan, haluamme lopulta päästä siihen kotiin, mistä Jeesus meille puhui ennen kuolemaansa. Mikään yrityksemme hillitä sydämessä asuvaa kaipausta ei luo täydellistä tyyneyttä, mutta lopulta Jumalan luona taivaassa tuo kaipaus löytää kotinsa ja sydän rauhoittuu. Mutta jo täällä sydämen kaipausta hillitsee Jeesuksen läsnäolo hänen Pyhän Henkensä kautta.
Eräässä englanninkielisessä hengellisessä laulussa todetaan vapaasti suomennettuna: Koti on siellä, missä Herra on, sinne kuulun. (Home is where the Lord is, that's where I belong.) Jos koti on siellä missä sydän on, olkoon sydän Herran luona. Olkoon sydämemme täynnä Vapahtajan armoa ja rakkautta. Siten voimme luoda tänne keskuuteemmekin heijastuksia siitä taivaan kodista, minne saamme kerran lopulta päättää matkamme. Se on koti, missä ei ole enää ihmiselämän vajavaisuutta, ei syntiä eikä mitään pahaa. Se on koti, jossa jokaista rakastetaan rajatta, se on koti, mistä ei ole enää ikävä pois, mistä ei kaipaa muualle. Siinä kodissa on ilo on täydellistä, rauha on syvää ja onni rikkomaton. Tällaista, ja vielä parempaa, on Jumala meille varannut. Tehkäämme siis matkaa kestävinä uskossa luottaen aina Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa.
